Otteluraportti 30.5.2007 (6. Div.): Sc Stix vs. SaTo 1-6

 

SaTon vieraspeli, kolme ensimmäistä vastustajaansa voittanutta Sc Stixiä vastaan, oli todellin el classico. Maineikkaalla Pansion hiekalla käytyä taistoa edelsi ennennäkemätön rankkasade, joka oli huuhtonut kentältä rajaviivat mennessään ja jättänyt jälkeensä valtavia vesilammikoita. SaTolaisilta tingattiin jopa pelin siirtämistä rajojen puuttumisen ja pelialustan huonokuntoisuuden vuoksi. Haasteita pelkäämättöminä Toverit vaativat kuitenkin alkuvihellystä, ja palloa keskiympyrään. Mutapaini alkoi.

 

 

SaTon riveistä puuttuivat: Tipi, Anttonen, Isotalo, Nissi ja Tähkäpää. Onneksi mukana olivat kuitenkin tärkeimmät, eli pettämättömät Ultrat, joiden ansiosta Pansio tuntuikin, kuin kotikentältä.

 

Avauskokoonpanoa juonittaessa varastoa muistuttuvassa pukusuojassa J. “Moratti” Saustila ehdotti jopa 4-4-2 asetelmaa. Pienen harkinnan jälkeen lähestymistavaksi valittiin kuitenkin vanha 4-2-3-1 , joskin sillä varauksella, että 10-paikalla aloittaneen Palokankareen nimen ylle lisättiin kaksi ylöspäinsuuntautuvaa nuolta. Perinteisesti vasempana puolustajana operoineen Esa “La Bomba” Anttosen lisätessä suojakerrointa Thaimaassa, hänen tonttinsa otti joukkueen multi-instrumentalisti ja ikiliikkuja Ville Tiainen. Muuten kokoonpano olikin perinteinen:

 

Kiljunen

 

Vuorinen–Pete–Raffe–Tiainen

 

Suomela–Seppälä

 

(Kankaanpää)

 

Syvähuoko–Palokankare–Parkkinen

 

(Aaltonen), (Visti), (Yrttiaho)

 

Kuusisto

 

(Pykäri)

 

 

 

Pelin alettua sade lakkasi ainakin hetkeksi, mutta pallon liikuttelu ja hienovarainen neppailu oli arvatenkin vaikeaa. Johtuikohan kelin haastavuudesta, vai siitä että nyt oli pakostakin pidettävä keskikentän liike rauhallisempana, mutta SaTon syöttäpeli ja hyökkäyksien rakentelu toimi heti pelin alusta tehokkaasti. Jo alkuminuuteilla oivaltavan laidanvaihdon päätteeksi Syvähuoko vapauttikin Palokankareen 16-alueella. Lukemat säilyivät nollissa mutta junttaote Stixin vyötäisiltä oli jo haussa.

 

 

SaTon puolustuslinja oli vesilammikossa seisoneen Kiljusen johdolla jälleen timanttia. Erityismaininnan ansaitsee myös keskikentän pohjalla vastustajan hyökkäyksiä torpedoinut Sauli Suomela, joka rouhi turkulaisia väsymättä pitäen tonttinsa koskemattomana, ja aiheuttaen lukemattoman määrän sinelmiä.

 

Puolustuksen ollessa kunnossa hyökkääminen olikin helppoa. Sairaslomalta palannut Madi Aaltonen kirmasi kerta toisensa jälkeen laidalta pystyyn, eikä ongelmia omien puolustajiensa ohittamisessa ollut myöskään Parkkisella, Syvähuokolla ja Beckenbauerilla. Kärjessä silmittömästi ryntäilleellä Pykärillä olikin hyvät oltavat keskikentältä tulleen tarjoilun ollessa, kuin Viking Linen seisovassapöydässä konsanaan. Oli vain ajan kysymys, milloin SaTo rankaisisi. Ja Aikahan tuli ja SaTo rankaisi, kun Kuusiston ja Palokankareen kuristuksessa pehminnyt Stix-puolustus joutui turvautumaan lonkkataklaukseen Pykärin penetroiduttua boksiin, Vistin oivaltavan syötön perään. Tästä seurasi pilkku, joka toimitettiin verkkoon vesilammikkoon kasatun pyramidin nokasta. SaTo juhli ja Ultrien sumutorvet soittivat Stixille tuomiopäivän pasuunaa !

 

 

Vain minuutteja myöhemmin pallotaituri K. Palokankare petasi Parkkiselle avopaikan, josta Jani laittoi sisään rutiininomaisesti jo kauden neljännen maalinsa. 0-2 osuman myötä SaTo junttasi Stixin tatamiin ja alkoi ankara vyöryttäminen. Toverijoukko pommitti räjähtäviä vartalotaklauksia kautta kentän ja vastustaja oli helisemässä. Peli alkoikin muistuttaa yläasteelta tuttua jakoa, tytöt vastaan pojat. Tuomarin ratkaisu, fyysisesti suvereenin SaTon rauhoittamiseksi, oli jakaa kourallinen keltaisia kortteja, ei kampeista, kiroilusta tai sikailusta, vaan pääosin puhtaista keskialueen open eyes body checkeistä. Keltaista näytettiin ainakin Parkkiselle, Pykärille ja Vistille.

 

 

Puoliajalla jopa kriittisenä tunnettu J. Saustila näytti peukaloa SaTon otteille. Toiset 45 minuuttia jatkettiin siis samaoilla linjoilla. Ikävä varjo kuitenkin laskeutui orastavan voiton ylle melko pian pelin käynnistyttyä: sairaslomalta palannut, iloisesti juoksennellut Madi Aaltonen nilkutti vaihtoon jälleen kerran nilkka soirona.

 

SaTon kolmas maali roikkui jo ilmassa ja erityisen hyviä paikkoja kehkeytyi Kreikan Kossilta ruskettuneena ja turvonneena palanneelle Marko “Hulk” Vistille. SaTon penkkipunnerrusmestarin suojaus oli yksinkertaisesti 100% liikaa Stixin puolustajille ja lopulta palloa haettiinkin verkosta. 0-3 oli tosiasia, ja komeita nousuja esittänyt toppari P. Niittymäki tokaisikin jo noin 60 minuutin kohdalla:” Tässä oli taas tämä peli”. Kaikki kunnia Sc Stixille kovasta yrityksestä ja rehdistä pelistä, valitettavasti turkulaiset olivat kuitenkin koko ajan askeleen jäljessä (tuomaria myöden) ja täysin riisuttuja SaTon edessä.

 

 

 

Numeroita kaunisteltiin seuraavaksi Syvähuokon toimesta. Otto jallitti Stix-vahtia maalinedustahärdellin päätteeksi, mikä viimeistään tiesi lopullista mattokomentoa puuskuttavalle kotijoukkueelle. SaTon nälkä ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan seuraavana vuorossa oli vielä Pykäri, joka luukutti ihanan pystysyötön myötä Stixin oikeaa alareppua ja heitti pelipaidan taivaalle. Ennen vaihtoon menoa Pykäri kävi vielä santsikierroksellakin, kun edellisen kaltaisen pystyjuoksun päätteeksi puolustaja ja maalivahti kompuroivat jättäen veräjän suun auki.

 

 

Tuomari teki parhaansa mutta oli auttamattoman ulkona kuvioista koko pelin. Tästä sai eniten kärsiä 10-paikalla mallikkaasti kynäillyt Palokankare jolle nostettiin, hänen profiiliinsa täysin sopimattomasti, suora punainen. Iholle karvaamaan ajanut Palokankare oli tyrmistynyt, ja isoultra H.Härmä antoikin tuomarille välittömän, ja ansaitun asiakaspalautteen kentän laidalta.

 

Huonot tuomiot jatkuivat hetkeä myöhemmin, kun Stixille harvinaisessa kulmatilanteessa vihellettiin. Vistin provokatiivinen kommentti Lindqvistille: “Hoidellaan se”, sai tuomarin pelästyksissään osoittamaan rangaistuspotkua. Tag team Visti-Lindqvist, ei ollut vielä ehtinyt edes itse asiaan. Stixin pilkulta tekemä maali ei Kiljusen mukaan ollutkaan niin kutsuttu oikea maali, vaan “sosiaalimaali”.

 

 

Kaiken kaikkiaan SaTo pelasi hurmoksellisella taistelutahdolla, mitä eittämättä edisti Utrien vahva tuki. Jos edellisissä peleissä on toiminut puolustus, toimi tällä kertaa myös keskikenttä. Pansioissa vääntö oli poikkeuksellisen ankaraa, ja punakeltaiset ottivat miestä häpeilemättömästi kautta linjan. Johannes ” Juppe” Kankaapäätä lainatakseni “Näiden pelien jälkeen kävelee taas viikon, kuin vanha ämmä”. Erityisen arvokasta oli myös se, että “Desert stormin” jatko-osasta saatiin luottamusta omaan hiekkapelaamiseen.

 

 

Nyt ylempi jatkosarjaon käytännössä jo varmistettu, eli 2 viimeistä peliä ovat periaatteessa merkityksettömiä. Latausta ei arvatenkaan jää silti puuttumaan 8.6 pelattavasta paikalliskamppailusta SaTo-WilpasIII.

 

 

Otteluraportti 24.5.2007 (6. Div.): SaTo vs. PiPS2 5-1

Ensimmäistä kertaa Salon Tovereiden historiassa seuran johtoporras joutui jännittämään kentän laidalla saataisiinko tarvittava määrä pelimiehiä kasaan kun joukkueen vieraaksi kännykkäkaupunkiin oli saapunut PiPS2 Piikkiöstä. Sikariportaan onneksi sisukaluja ottelun alla jäytänyt outo olo ei ollutkaan paha aavistus joukkuetta kohtaavasta pelaajakadosta, vaan korkeintaan hienovarainen vihje siitä ettei paikallisessa etnisessa ravintolassa liikelounaalla nautitut jokiravut olleet ehkä aivan tuoreimpia, sillä osaanotto oli jälleen tälläkin kertaa erinomaisella tasolla muutamista yllättävistä poissaoloista huolimatta. Pitkäaikaispotilaiden, Tiaisen ja Nissin lisäksi joukkueen miesvahvuudesta puuttuivat pelikenkiä vailla jäänyt Matias, Warcraftin fantasiamaailmaan ajantajunsa hukannut Kalle Palokankare, kebabit kyrokseen vaihtanut Marko “Van” Visti sekä kokemattomuuttaan jo kauden alkuvaiheessa itsensä loppuun polttanut joukkueen kuopus Otto Syvähuoko.

Valitettavan loukkaantumisen seurauksena Syvähuoko, joka tunnetaan myös nimellä “Huonompi Otto”, oli vapaa velvoitteestaan pelikentällä ja käytettävissä managerin vakanssiin. Hurmoshenkisen mutta vaativan kotiyleisön edessä pelaavan tähtisikermän kaitseminen ei ole maailman helpoimpia posteja, mutta paatuneena uhkapelurina Otto S. päätyi kuitenkin ottaa haasteen, eli käytännössä fläppitaulun ja tussin vastaan. Innovatiivisena uudistajana tunnettu kiskolais lähtöinen manageri ei kuitenkaan tehnyt radikaaleja muutoksia taktiikkaan vaan otteluun lähdettiin aimmista peleistä tutulla muodostelmalla eikä avasukokoonpanokaan sisältänyt suuriä ylätyksiä. Alakerta oli totutussa kuosissa Klijusen vartioidessa maalia ja puolustuslinjan ollessa muodossa Vuorinen-Niittymäki-Raffe-Anttonen. Keskikentän pohjan muodosti Tähkäpään ja Suomelan dynaaminen duo yläpuolellaan vapaassa roolissa ahertanut Kankaanpää sekä piikissä nenäleikkauksestaan toipunut Pykäri. Oton oman loukkaantumisen, Matiaksen poissaolon ja Parkkisen myöhästymisen seurauksena Saton nuori valmentajakokelas vanheni muutamassa minuutissa vuosia pähkäillessään joukkueen laituriongelmaa, joka kuitenkin ratkesi juoksuttamalla laidoille aiemmin pääasiassa muilla pelipaikoilla viihtyneet Kuusiston sekä Ville Tiaisen. Kentän laidalla tilaisuuttaan jäivät odottamaan Isotalo, Yrttiaho, Seppälä sekä lopulta tiensä Urheilupuistoon löytänyt Parkkinen.

Runsaslukuisen kotiyleisön edessä pelannut puna-keltanuttuinen kotijoukkue aloitti ottelun väkevästi prässäten vastustajaa ylhäältä ja estäen sen pelinrakentelun totaalisesti eikä puolustuslinjalla ollut minkäänlaisia vaikeuksia siivota piikkiöläisten lähettämiä kaaripalloja pois omalta puolustusalueelta – samalla tuli todistetuksi paikkansa pitäväksi se väittämä, että Kiljusen maali on Salon toiseksi tarkimmin vartioitu paikka heti Mollyn eteisen jälkeen. Jo alkuminuuteilla SaTo otti ottelun aloitteen käsiinsä vastustajan lähinnä tyytyessä seuraamaan kotijoukkueen pallorallia sivustakatsojana. Juhani Tamminen on sanonut jääkiekon olevan “momentum game” ja uskaltaisin väittää tämän universaalin totuuden pätevän myöskin kuningas jalkapalloon ja SaTo hyödynsikin pian momentuminsa Ville Tiaisen karattua maalintekoon jo n.10 peliminuutin jälkeen. Loistavan esityön Tiaisen maaliin teki keskikentältä PiPS2:n puolustuksen auki tiirikoinut Kankaanpää ja Syvähuokon osaavissa käsissä Juppe olikin vaarallinen kuin jäätelötikku paatuneella autovarkaalla.

Avausmaalin jälkeen ottelun kulku jatkui muuttumattomana vielä seuraavat 10-15 minuuttia kunnes jotain käsittämätöntä tapahtui: kenties liiallisen hyvänolon tunteen tuudittamana Toverit hukkasivat hyvän otteensa pelistä ja päästi vierasjoukkueen takaisin mukaan peliin. Täytyy antaa myös täysi tunnustus piikkiöläisten nuorekkaalle joukkueelle joka jaksoi liikkua ja taistella jokaisesta pallosta. Puoliajan lopulla vierasjoukkueen yritys palkittiin hieman onnekkaallakin maalilla kun SaTon puolustuksen ikitaistelija Raffe puski maalille lähetetyn matalan keskityksen epäonnekkaasti oman maalin etunurkkaan. Maali oli ensimmäinen 6. divisioonassa SaTon taakse tehty maali ja siitäkin vastasi oma pelaaja!

Joukkueen valmennusjohdolle oli täysi arvoitus miten joukkue reagoisi ennen kokemattoman tragedian edessä, mutta vastaus tuli pian ja jälkikäteen ajateltuna se oli ainoa looginen vaihtoehto. Välittömästo PiPS:n tasoitusta seuranneen aloituksen jälkeen Juppe toimitti pelivälineen Pykärille, joka puolestaan juoksunsa päätteeksi ampui pallon kohti maalia ja lyhyen hässäkän jälkeen pallo painui piikkiöläisten verkon perukoille. Näin ollen SaTo kuittasi vastustajan tasoituksen alle minuutissa ja tauolle lähdettiin Tovereiden 2-1 johdossa.

“Back to the basics”, oli Syvähuokon tulikiven katkuisen taukopuheen päällimmäisin ja tärkein sanoma. Liukkaan saippuan lailla SaTo oli päästänyt ottelun lipeämään käsistään ja valmentajan teesien mukaan asia oli korjattavissa palaamalla perusasioihin joita ottelun alkupuolella olikin mallikkaasti toteutettu. Omista otteistaan sisuuntuneena SaTon joukkue marssi takaisin “kehään” tuomarin vihellettyä pilliinsä toisen puoliajan alkamisen merkiksi.

Koutsin käskyt eivät olleet kaikuneet tauon aikana kaikuneet kuuroille korville ja jälkimmäisellä puoliajalla SaTo esittikin jo paljon parempaa liiketta ja taisteluilmetta kuin mitä avauspuoliskolla oli nähty. Saton taistelutahdon ilmentmä oli keskikentällä kovaotteisesti rouhinut Suomela jonka leikkuupuimuri niitti vastustajia kuin heinää. Valitettavasti Salon Robbie Savagen uurastus palkittiin toisella puoliajalla ottelun ainoalla keltaisella kortilla. Kriittisimpien fanien esteettistä silmää Tovereiden peli ei onnistunut tyydyttämään jälkimmäiselläkään 45 minuuttisella, mutta tehokasta se oli. SaTon taktiikka sai ensimmäistä kertaa historiansa aikana krittiikkiä pitkän pallon pelaamisesta, mutta valmentaja Syvähuoko tyrmäsi arvostelun toteamalla, että joukkueen syöttöpeliä totuudenmukaisesti kuvaava termi on “direct passing, ei longball”.

Oli SaTon ottelussa käyttämistä taktiikoista mitä mieltä tahansa, niin lopputuloksesta ei käy kiisteleminen. Ottelun toinen puoliaika oli kotijoukkueen näytöstä sen iskiessä vielä kolme maalia vastustajan verkkoon ja luomalla paikkoja vähintääkin tuplata tuo maalisaldo. Gary Linekeriä vapaasti myötäillen “jalkapallo on peli jossa 20 miestä juoksee pallon perässä ja lopussa SaTo voittaa aina.”

Toisen puoliajan maalikarkelot saivat alkunsa kun SaTon nopean hyökkäyksen päätteeksi Kuusiston matala keskitys tavoitti takatolpalle nousseen Suomelan joka omien sanojensa mukaan vielä “epäitsekkäästi syötti” pallon maaliviivaa pitkin hyökkäyksen kärkeen nousseelle Niittymäelle, jolla oli lopulta helppo työ siirtää pallo verkon perukoille. Juhlahumun hälvettyä hilpeyttä sekä hämmännystä herätti se tosiseikka, että SaTon nopeaa vastaiskua oli juuri ollut päättämässä hyökkäyksen kärkeen noussut puolustava keskikenttä sekä keskuspuolustaja!

Ottelun viimeisen 20 minuuttisen aikana Pykäri ja Kankaanpää kaunistelivat vielä molemmat vuorollaan lukemia, mutta suurimmat tunteenpurkaukset yleisössä herätti isännän elkein puolustuksessa luutinut Jussi Isotalo. Isotalon varmat show-miehen otteet herättivät joukkueen ja yleisön eikä ilman paitaa suoritettu gorilla-tuuletus omalta maaliviivalta onnistuneen purun jälkeen jättänyt ketään kylmäksi. “Karnevaalimeininki”, kommentoi tuntemattomaksi jäänyt vastustaja hetkeä kun Isotalo hyppäsi katsomoon hänen “standing ovationeilla” palkinneen yleisön sekaan.

Syvähuokon debyytti Salon Toverit nimisen panssarilaivan ruorissa ei onnistunut vakuuttamaan kaikkia yleisössä viihtyneitä “lehkosuolaisia”, mutta brasilialaistyylinen materiaali saksalaisella pragmatismilla, italialaisella kyynisyydellä ja peribrittiläisellä taktiikalla höystettynä kartutti joukkueen pistesaldoa jälleen 3 sarjapisteellä. Joukkueen nollaputken katkeaminen oli iso takaisku, vaikka edelleenkin voidaan sanoa, ettei vastustaja(!) ole tehny ainuttakaan osumaa Kiljusen taakse. Joukkueen henkilökohtaisista onnistujista voidaan PiPS-pelistä nostaa esiin ainakin itselleen hieman vieraalla pelipaikalla väsymättömästi ja alati vaarallisesti uurastanut Tiainen sekä tehokkaasti pelannut, uusien nappiksien ja hiusmuodin myötä kuin uudestisyntynyt Kankaanpää. Moitittavaa ei lödy muidenkaan pelaajien otteista, mutta silti illan suurin “individual effort” saattoikin loppujen lopuksi löytyä grillin takaa – pyyteettömästi uurastaneen GM Jaakko Sinervon kypsentämiä ryynimakkaroita kehuttiin jopa koko Varsinais-Suomen herkullisimmiksi.

Pelaajakortti: Petri Niittymäki

nimi: Petri Hannu Olavi Niittymäki

lempinimi: Märjä

syntymäaika: 13.5.1983

pituus/paino: 185 cm/98 kg

pelipaikka: keskuspuolustaja

pelinumero: 3

—————————————————————-

motto: ” Live fast die young “

sotilasarvo: ” Reservin vänrikki. Uskon luontaiseen johtajuuteen “

harrastukset: ” Insinööriys ja karaoke kansan olohuoneessa Gasthaus Ekroosissa “

lempiruoka: ” Vatsan ph-arvot balansoiva täysmaito, tai piimä “

lempiväri: ” Lapin ruska “

tavoitteet: ” Sarjanousun juhlinta, tai juhlinta ylipäänsä, houkuttelee “

ottaisin mukaan autiolle saarelle: ” Juhani Tammisen Teamwork-kirjan, jota jokaisen joukkuepelaajan tulisi lukea, kuin partiolaisen sudenpentujen käsikirjaa “

valmentajan analyysi: ” Petrin nuori ja elastinen miesvartalo on vielä lapsuudenkunnossa ja topparina pelaava, maagisen peliälyn omaava syöttökone operoikin kentällä varsin moniulotteisessa roolissa. Tiukasti horoskooppeihin uskova Niittymäki on luonteeltaan tyypillinen härkä; hyvä kuuntelija, hellä mutta voimakas, rauhallinen ja aina varmaotteinen. Tarpeen tullen hän pystyy myös maalintekoon ja nouseekin ahnaasti erikoistilanteisiin.”

Pelaajakortti: Niko Seppälä

nimi: Niko Johan Seppälä

lempinimi: Naipa, Nikke, Nipa, Sniper, Teijon Zidane, Samettilapa

syntymäaika: 20.3.1984

pituus/paino: 173 cm/75 kg

pelipaikka: keskikenttä

pelinumero:7

——————————————————————————————-

motto: “Harrastukset ovat vääriä, jos rahaa jää säästöön”

sotilasarvo: “Tulenjohtopartion toinen viestimies”

harrastukset: “Uhkapelit sovellettuna kaikkeen toimintaani.”

lempiruoka: “Riisi- ja tomaattitonnikala. Suomen kansallisruoka tulevaisuudessa?”

lempiväri: “Punainen ja keltainen, for life!”

lempielokuva: “National Lampoon’s Loaded Weapon nro.1”

suosikkipelaaja: “Paul Gascoigne jota muistutankin ulkoisesti sekä pelityylillisesti”

tavoitteet: “Yleisön viihdyttäminen ja sitä kautta joukkuetovereilta tulevan kritiikin nollaaminen.”

ottaisin mukaan autiolle saarelle: “Alman akan, who ever she is”

valmentajan analyysi: “Taitava keskikenttäpelaaja jonka lempinimi ei ole syyttä “Samettilapa”. Hurmaa sirkustempuillaan yleisöä ja pitää osaltaan huolen, että ihmiset viihtyvät lehtereillä. Temppuilustaan huolimatta omaa myös kovan työmoraalin.”

Otteluraportti 17.5.2007 (6. Div.): AC Sauvo vs. SaTo 0-1

Ensimmäisenä miestenjoukkueena Salon Toverit pääsivät testaamaan Sauvon tuliterän talkoovoimin rakennetun uuden hiekkatekonurmen kunnon kauden toisessa vieraspelissään. Kaikki kunnia Sauvolle siitä, että kenttä oli saatu aikaan ja vieläpä omin voimin eikä siitä löytynyt moitittavaa sanaa sanottavaksi – mitä nyt se oli paljon pienempi kuin mihin esimerkiksi Salossa on tottunut. Kiitos uuden kentän ja pilvettömältä taivaalta porottaneen auringon, olosuhteet jalkapallopelille olivat mitä suotuisimmat.

Ottelun alla SaTo oli kokenut pari pahaa takaiskua kun työkiireiden takia Saloon jääneen maalivahti Heikki Kiljusen tuuraajaksi kaavailtu Otto S. oli loukannut nilkkansa edellisen illan omatoimisissa viimeistelyharjoituksissa ja hänen pelaamisensa maalipuiden välissä oli epävarmaa aivan h-hetkeen asti – alusta asti oli kuitenkin selvää se että ainakaan kentällä Syvähuokoa ei tultaisi näkemään. Syvähuokon ja edelleen myöskin nilkkaansa potevan Matiaksen poissaolot pelaavasta kokoonpanosta jättivät laiturimateriaalin hieman kapeaksi, mutta SaTon oli vain hyväksyttävä loukkaantumiset osana huippu-urheilua. Toppariosastokin oli kaventunut kahteen mieheen Nissin kärsiessä sitkeästä jalkavammasta eikä Tiaisen polvivammasta ei ole vieläkään uutta kerrottavaa.

Lopulta joukkueen fysioterapeutin tarkastuksen jälkeen Syvähuoko todettiin pelikelpoiseksi ja pitkän huiskea joukkueen kuopus puki ylleen Kiljusen omilla luontaisilla tuoksuillaan aromikkaaksi mausteneet maalivahdinvarusteet manageri Tähkäpään juoksuttaessa vauskokoonpanoon seuraavat miehet: Vuorinen, Anttonen, Linqvist, Niittymäki, Yrttiaho, Seppälä, Kuusisto, Palokankare, Parkkinen ja Pykäri. Muodoestelma oli sama tuttu 4-2-3-1 ja vaihdossa peliaikaa kärkkyivät V.Tiainen, Suomela, Visti, Kankaanpää sekä Tähkäpää.

Jo ottelun alkuminuuteista lähtien oli selvää, että Sauvo oli paria astetta kovempi vastustaja kuin SaTon aiemmin 6. divisioonassa kohtaamat joukkueet. Itse asiassa tämä asia oli pääteltävissä rivien välistä jo ennen ottelun alkua mustapukuisen kotijoukkueen vetäessä ohjattua alkulämmittelyä Tovereiden samaan aikaan poltellessa savukkeita ja kerratessa läpi edellisen illan tapahtumia. Kuten sanottua Sauvo oli paria astetta kovempi, eli parempi kuin aiemmat vastustajat, mutta kova se oli, tai ainakin yritti olla, myös sanan varsinaisessa merkitysessä: jo alkuminuuteista asti kotijoukkueen otteet olisivat sopineet vihreän veran sijaan paremmin hämyisiin jäähalleihin.

Ensimmäinen puoliaika lähti käyntiin tunnistelevissa merkeissä ja kaikki enteili sitä, että edessä olisi kova ja tiukka kamppailu kummallekin joukkueelle. Jostain käsittämättömästä syystä sen lisäksi, että Savon peliä väritti ylikovat otteet ja jälkipeli, myös suunsoitto kuului kotijoukkueen repertuaariin. Neste mustapaitojen pääkopissa lämpeni kiehumispisteeseen jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen ja syitä tähän kotijoukkueen käsittämättömään ja tarpeettomaan käytökseen ulkopuoliset voi vain arvailla.

Ottelun luonne muuttui ratkaisevasti ensimmäisen puoliajan 30. minuutilla kun tuomari joutui ensimmäistä kertaa antamaan marssikäskyn kotijoukkueen pelaajalle tämän saatua toisen keltaisen kortin ottelussa potkaistuaan Anttosta kaksinkamppailutilanteen jälkeen. Ensimmäisen varoituksensa Sauvon nro. 7 oli hankkinut vain 10 minuuttia aikaisemmin järjettömällä kahden jalan taklauksellaan joka jo itsessään olisi ollut punaisen arvoinen. Onneksi SaTon pelurit pystyivät säilyttämään malttinsa kotijoukkuee kyseenalaisista keinoista huolimatta, vaikka Petteri Yrttiaho onnistuikin kirjaamaan nimensä SaTon historiankirjoihin hankkimalla itselleen seuran ensimmäisen varoituksen kautta aikojen – ensimmäisellä puoliajalla keltakortti nousi myös Anttoselle kiroilun seurauksena.

Ulosajon jälkeen SaTo otti pelin miesylivoimalla hallintaansa ja ottelun painopiste siirtyi selvästi Sauvon puolustualueelle. Kotijoukkue kuitenkin puolusti tiukasti ja taisteli viimeiseen asti jokaisesta pallosta sen minkä koiruuksiltaan ehti ja SaTolla oli vaikeuksia luoda todella vaarallisia maalipaikkoja. Pykäri hättyyytteli Sauvon maalivahtia komealla kaukolaukasellaan 25 metristä mutta laukaus suuntautui pallon verran ohi maalin yläkulmasta. Yrttiaholle siunaantui muutaman kovan maalinedushässäkän jälkitilanteesta pari hyvää laukaisupaikkaa boksin rajalta, mutta valitettavasti laukaukset kilpistyivät ihmismuuriin ja ohi maalin. Kulmapotkuista Visti ja Niitymäki pääsivät kerran mieheen puskemaan, mutta tuloksetta ja puoliajalle lähdettiin SaTon hallinnasta huolimatta 0-0 lukemissa.

Puoliajan “teamtalkissa” ei keskittytty paljoakaan pelillisiin asioihin SaTon hallittua ensimmäisen 45 minuuttisen jälkipuoliskoa täydellisesti, vaan keskityttiin luomaan uskoa siihen, että tarvittava(-t) maali(-t) syntyy kyllä jos luo paikkoja ja panotettiin hemrokontorollin merkitystä. Hermokontrolli on termi joka on tullut tutuksi lähinnä kansallislajimme jääkiekon parista, mutta tässä yhteydessä sen käyttäminen lienee oikeutettua pelin kentällä muistutettua huomattavasti enemmän jäätappelua kuin kuningas jalkapalloa.

Vierasjoukkueen fanien sumutorvet tulivat tarpeeseen heti toisen puoliajan alussa, kun vierasjoukkueen Niko “Samettilapa” Seppälä päästi SATon piinasta ja sijoitti parin sivusiirron jälkeen pallon hallitusti Sauvon maaliin n. 7 metristä Kalle Palokankareen esityön jälkeen. Jälleen kerralla maalilla oli vapauttava efekti Tovereiden peliin ja avausosuman jälkeen joukkueen itseluottamus kasvoi silmissä. Ehkä paras esimerkki tästä oli juuri maalin ampunut “Teijon Zidane”, joka ei maalinsa jälkeen tyytynyt enää tavallisiin sisäsyrjäsyöttöihin vaan pallo löysi tiensä tästä eteenpäin seuraavalle oman joukkueen pelaajalle lähes säännönmukaisesti kantapäällä tai jollain muulla eksoottisella ruumiinosalla – Seppälä suorastaan leikitteli vastujan kanssa.

Valitettavasti avausmaalin vaikutus kotijoukkueeseen oli Tovereihin nähden päinvastainen ja vanne pään ympärillä kiristyi mustapaidoilla entisestään – enää yhdestäkään tilanteesta ei selvitty ilman jonkinlaista jälkipeliä ja suunsoittoa. Asiaa tuskin auttoi sekään, että Sauvon hyökkäsypeli oli täysin aseetonta SaTon puolustuksen hoitaessa pitkiä roiskaisuja seuranneet kaksinkamppailut voitollisesti kerta toisensä jälkeen, eikä Sauvo pystynyt koko ottelussa luomaan yhtään varsinaista maalipaikkaa.

Ottelun toisella puoliajalla tuomari joutui kaivamaan keltaisen kortin esiin 9 kertaa ja toinen Sauvon peluri sai kommennuksen suihkutiloihin 68. minuutin kohdalla – kerättyään kaksi keltaista korttia kolmen minuutin sisään! Kyseisen pelaajan itselleen hankkima punainen ei tullut kellekään yllätyksenä vaikka pienoinen yllätys olikin, että kyseistä herrasmiestä ei passitettu ulos jo ensimmäisellä puoliajalla.

Avausmaalin jälkeen SaTon hyökkäykset alkovat vyöryä kotijoukkueen maalille yhä vaarallisemmin. Kärjessä ahertaneelle Pykärille siunaantui kolmekin avopaikkaa sinetöidä ottelu, mutta joka kerta “Ysin” laukaus pomppi ohi tolpan väärältä puolelta. Omat paikkansa oli myös puolittaiseen läpiajoon karanneella Suomelalla, pariin hyvään laukaisupaikkaan päässeellä Naipalla, laidoilla ahertaneilla Parkkisella sekä Kuusistolla ja muutamasta metristä tolpan kautta ohi puskeneella Niittymäellä.

Hyvistä maalipaikoista huolimatta SaTo ei pystynyt iskemään viimeistä naulaa Sauvon arkkuun ja peliajan lähestyessä loppua hermostuminen hiipi punakeltaisen joukkueen puseroon. Kutkuttavilla loppuhetkillä joukku karttoi virheitä kaikin keinoin ja tämä johtikin päättömään roiskintaan ja siihen, että Sauvokin pystyi nousemaan ajoittain puolen kentän yli ja sille siunaantuikin tukku vapaapotkuja kohtuu vaarallislta etäisyyksiltä. SaTon onneksi mustapaitojen erikoistilanteet olivat järjestäen luokattomia eikä tilapäismaalivahti Syvähuoko joutunut maalilla tositoimiin.

Pelin loppuhetkillä tunteet alkoivat lämpenemään kotijoukkueen sikailuihin kyllästyneillä Tovereillakin ja 70. minuutin jälkeen “Gunsien” pelaajille nostettiin keltainen kortti neljä kertaa varoituksen merkiksi. Ratkaisuhetkillä SaTo joutui vaihtamaan ylikierroksilla käyneen Tähkäpään pois kentältä säilyttääkseen kahden miehen ylivoimansa – lopullisesti vielä vaihtoaitiossakin tavaroille kyytiä antanut keskikenttäpelaaja rauhoittui vasta joukkueen taustahenkilökuntaan kuuluneen Juha Toivosen hellässä syleilyssä.

Tuomarin pelin päättänyt vihellys päästi lopulta Toverit piinasta ja vierasjoukkue saattoi aloittaa villit voitonjuhlansa leijonan luolassa – tiukan ja fyysisen voiton tuoma tyydytys oli avaiva toista luokkaa kuin aiemmissa 5 tai 7 maalin murskajaisissa. Rehellisyyden nimissä pelattuaan yhden ja jopa kahden miehen ylivoimalla SaTon olisi pitänyt pystyä latomaan tulostaululle nähtyä isommat voittonumerot joihin kyllä paikkoja olisi ollut. Pelin loppuhetkillä SaTo pelkäsi virheitä ja karttoi riskejä liiankin paljon aseetonta kotijoukkuetta vastaan estäen näin lisämaalien syntymisen. Loppujen lopuksi jalkapallo on kuitenkin tulosurheilua ja Toverereille kelpasi vaikealta vieraskentältä työllä ja tuskalla haettu 0-1 voittokn paremmin kuin hyvin. Erityisen hieno, että kolmen ottelun nollaputki SaTon maalinsuulla sai jatkoa eikä joukkue ole joutunut sarjassa antautumaan vielä kertaakaan!

Koko joukkueen puolustuskalusto anstaitseekin tässä välissä erityistunnustuksen. Liian usein otteluraportit keskittyvät maalien kuvailemiseen ja hyökkäyspelin hehkutukseen puolustuksen jäädessä huomioitta. SaTon yhteydessä on puhuttu paljon hyökkäspään valovoimaisista tähtipeelaajista ja samalla on unohtunut, että joukkueella on eittämättä oman sarjansa pitävin puolustus jonka auktortiteetti riittää ohjaamaan koko joukkueen puolustusta.

Sauvon valitsema lähestymistapaa otteluun herättä edelleen ihmetystä, mutta onneksi tällä kertaa paha sai palkkansa ja oikeus voitti. Kotijoukkueen kyseenalaiset otteet palkittiin kahdella punaisella ja viidellä keltaisella kortilla sekä jopa ironisesti kolmella loukkaantumisella. Sauvon materiaalilla fyysisen lähestymistavan valitseminen otteluun oli ehdottomasti paha arviointivirhe, jolla kotijoukkue lopulta ampui itseään jalkaan. “Se joka leikkiin ryhtyy, sen myös kestäköön” on vanha suomalainen sanonta, joka sauvolaistenkin olisi kannattanut muistaa päivänä jolloin SaTo suuntasi takaisin Saloon kolme sarjapistettä tuliaisinaan.

440014012 on numerosarja, joka lämmittää tällä hetkellä Saulinkin mieltä!

Otteluraportti 12.5.2007 (6. Div.): SaTo vs. KSF 7-0

Salon Tovereiden marssi jalkapallon 6. divisioonassa sai jatkoa kemiöläisen KSF:n saavuttua punakeltaraidallisessa asussa pelanneen kotijoukkueen vieraaksi. SaTo oli valmistautunut huolella kauden kolmanteen sarjapeliinsä: perjantaina haettiin terävyyttä koko joukkueelle 1,5 tunnin pelisessioilla ja lauantaiaamuna unihiekat karistettiin pelimiesten silmistä reippaiden telttatalkoiden merkeissä – huolellinen valmistautuminen takasikin joukkueelle erinomaiset lähtökohdat lauantain kohtaamiseen. Kuitenkin juuri pelin alla joukkueenjohtaja Tähkäpään taivaan ylle alkoi kerääntyä tummia pilviä, kun tarvittavia ottelupöytäkirjoja ei löytynyt mistään. Kerättyään rohkeutta kohdata raivosta mansikan väriseksi muuttunut joukkueenjohtaja, Petri Niittymäki uskalsi epäill, että kaivatut pöytäkirjat olivat saattaneet unohtua hänen residenssiinsä Turkuun. Onneksi neuvokas joukkueenjohtaja keksi mennä kysymään josko tekonurmen puolikkaalla SaTon peliä ennen pelanneilla Salpan juniorijoukkueelta löytyisi tarvittavia papereita. Salpalaisten suosiollisella avustuksella tarvittavat pöytäkirjat järjestyivät ja ottelu saattoi alkaa.

Totuttuun tapaan SaTo sai jälleen jalkeille lähes koko joukkueensa: pitkäaikaispotilas Tiainen oli saanut kuitenkin kaverikseen sairastuvalle jalkansa reväyttäneen Mikael Nissin sekä nilkkansa nivelsiteet edellisessä pelissä venyttäneen Matiaksen. Lisäksi kokoonpanosta puuttui perheensä kanssa laatuaikaa viettänyt joukkueen kapteeni Martti Pykäri. Tosin ottelun alla lehtereillä kiiri huhu, jonka mukaan nenäkäs kärkipelaaja olisikin matkannu Helsinkiin nauttimaan Eurovision laulukilpailuiden maamme pääkaupunkiin tuomasta karnevaalitunnelmasta.

Ennen ottelun alkua pidetyssä palaverissa fläppitaululle piirrettiin avauskokoonpano muotoon jossa puolustuslinjan muodostivat Jani V., Ville T., Raffe ja Esa. Keskikentän pohjan leikkuupuimurina aloitti Sauli “Viikate” Suomela rinnallaan vakuuttavia näyttöjä viimeaikoina treeneissä esittänyt Petteri Yrttiaho. Dynamiittiduon yläpuolella peliä rakensi Juppe ja laidoilla kieli vyön alla kirmasivat Otto S. sekä Parkkinen ja piikissä maaleja metsästi Jarno Kuusisto. Tällä kertaa vaihtopenkillä aloittivat siis Bigi, Niittymäki, Naipa, Tähkäpää, Kalle sekä Visti. 6. divisioonan rajoittamattoman vaihto-oikeuden takia kokoonpano muuttui jatkuvasti kaikkien pelatessa hyvässä sinettiseuran hengessä.

Idyllisessä kevät säässä pelattu ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä joukkueiden vielä hakiessa asemiaan. SaTo piti pallo ja kierrätti pelivälinettä maltilla puolustuslinjan kautta kemiöläisten prässätessä tiiviinä pakettina. Aiemmissa peleissä Tovereiden hyökkäyspeli on paikoitellen puuroutunut väkinäiseksi yliyrittämiseksikin, mutta tällä kertaa joukkue sai peliin lentävän lähdön Jupen iskettyä avasumaalin jo n.10 peliminuutin kohdalla. Pystysyötön boksiin saanut raamikas Kankaanpää kurottautui liukuen palloon joka löysi tiensä KSF:n maaliin alaetunrukasta. Varhainen avausmaali silmin nähden vapautti vaativan kotiyleisön edessä pelanneen kotijoukkueen peliä. Ei aikaakaan kun valotaululla komeili jo 2-0 lukemat Parkkisen katkaistua vastustajan taaksepäin syötön rangaistusalueen rajalla: nopea laituri karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon varmasti jälleen Kemiön maalin sulla urhoollisesti tuulimyllyjä vastaan taistelleen veräjänvartijan. Ensimmäisen maalin juoninut tehokaksikko Kuusisto-Kankaanpää teki vielä kertaalleen tuhojaan ennen takovihellystä. Juppe rynni läpiajoon Jarnon esityöstä mutta tällä kertaa hyvin vastaan tullut maalivahti veti pidemmän korren. Tilanteen alullepannut Kuusisto seurasi kuitenkin tilanteen loppuun asti ja siirsi maalivahdin torjunnasta syntyneen paluupallon tyhjään maaliin.

Vaikka ottelu olikin takovihellykseen mennessä jo selvä, SaTon leirissä päätettiin pitää jalka visusti pedaalilla ja lisätä vain kierroksia myllyssä. Kauden ehkä tähän asti parasta peliään pelannut SaTo palkittiinkin jo pian toisen puoliajan alussa 4-0 maalilla: Tähkäpään pystypallo vapautti Kuusiston vasemmalla laidalla, mutta pirteästi esiintynyt kärkimies näytti ajautuneen liian pieneen kulmaan lähes päätyrajalla. Kuusisto kuitenkin väläytti tilanteessa yhden ottelun näyttävimmistä yksilösuorituksista pistämällä pallon hölmistyneenä paikoilleen jähmettyneen puolustajan puikoista rankkarialueella ja ampui pallon voimalla maaliverkkoon. 5-0 maali seurasi pian edellistä: keskikentän muskelikaksikko Tähkäpää-Seppälä painivat pallon väkisin omalle joukkueelle vahvan pystypäinin tuloksena ja lopulta Naipan liukutaklaussyötön seurauksena peliväline ajautui Kallelle joka ampui Selectin jälleen KSF:n maaliin.

5-0 maalin jälkeen Tovereiden pelissä seurasi pieni suvanvaihe lähes koko joukkueen kirmatessä hyökkäksiin lisämaalien toivossa. Liiallisen innon seurauksena ja maltin puuttuessa SaTo:n peli meni roiskimiseksi ja KSF meinasi päästä peliin mukaan ja saada jopa lautottua Kiljusen vartoimaa maalia kohti. Kiljunen ja Raffe palauttivat äänijänteitään säästelemättä joukkueen takaisin ruotuun ja notkahdus jäikin vain n.10 minuutin pituiseksi.

Pelin loppuhetkillä kotiyleisö palkittiin vielä kahdella maalilla Parkkisen ruskoitua illan toisen henkilökohtaisen osumansa kulmapotkun jälkitilanteesta ja Kuusisto sinetöi hattutemppunsa Palokankareen maukkaasta esityöstä. Maaleja edelsi kaksi kiistanalaista paitsiovihellystä – ensin tuomari päätti hylätä Jupen komean sommitelman päätteksi tyhjään maaliin viimeistelämän osuman ja Vistin läpiajo liputettiin niin ikään paitsioksi vaikka vanttera kärkipelaaja oli ainakin pari metriä “onside”.

Kokonaisuuten kauden toinen kotipeli oli parasta jalkapalloa mitä SaTo on tähän asti esittänyt. Pelaajien liike oli aiemmin nähtyä parempaa ja järkevämpää sekä kritiikkiä viime pelissä osakseen saanut syöttöpeli tarkempaa. Ehkä kiitos varhaisen avausosuman, joukkueen hyökkäyspelikin oli totuttua vapautuneempaa. Maalipaikkoja joukkue pystyi luomaan jopa kaksinumeroisiin lukuihin ja ottelu pysyi toisen puoliajan lyhyttä notkahdusta lukuun ottamatta punakeltapaitojen komennossa. Puolustuslinja ei missään vaiheessa joutunut kunnon testiin, mutta syntyneet tilanteet ja juoksukilpailut se hoiti kiitettävästi. Laidoilta KSF ei tuskin päässyt kertaakaan läpi ja keskellä Raffen auktortiteetin merkitystä ei voi liikaa korostaa. Maalinsuulla Kiljunen oli jälleen melko työtön eikä hän missään vaiheessa joutunut varsinaisiin torjuntatöihin. 6. divisioonan yleinen taso huomioon ottaen ei ollut niin huono kuin numeroista voisi päätellä, lauantai vain sattui olemaan päivä jolloin lähes kaikki loksahti kohdalleen kotijoukkueen osalta, vaikka mm. Syvähuoko ruotikin omaa esitystään rajuin sanan kääntein. Tämä tapaus voitanee kuitenkin pistää joukkueen kuopuksen kokemattomuuden piikkiin – toivottavasti iän karttuessa Ottokin oppii nauttimaan joukkueen menestyksestä vaikka oma peli ei kulkisikaan. Loppunumerot huomioon ottaen olisi väärin nostaa yksittäisiä pelaajia toisten yläpuolelle – katsomosta kantautuneiden kommenttien perusteella yleisöä sirkustempuillaan viihdyttäny Niko “Teijon Zidane” Seppälä ansaitsee kuitenkin erikoismainnan.

Kolmen ensimmäisen ottelun jäkeen SaTon on vakuuttavasti oikealla kurssilla kohti syksyn ylälohkoa ja sitä kautta tapahtuvaa sarjanousua. Puhtaalla pelillä jatkavan salolaisseuran maalierokin on tässä vaiheessa kautta komeaa katsottavaa: 13-0! 270 minuttin nollapeliputken jälkeen Kiljusella onkin enää jäljellä vaivaiset 450 minuuttia , eli viisi peliä joukkueen sisäisen vedonlyönnin voittopottin lunastamiseen…

Koripallokausi 2006/07

SaTon koripallojoukkueen valmistautuminen kauteen 2006/07 oli perinteikkäästi Ari “Pode” Mäenpään syysturnauksen varassa. Lauttakylään, kauden avaukseen matkanneet SaTolaiset olivatkin ymmärrettävästi varsin kesäteräisiä, ja LaJy riisui Toverit lukemin 84-56. Ottelun jälkeen paikallisessa Shell Helmisimpukassa oli verrattain apea tunnelma.

Kauden virallisena tavoitteena oli parantaa otteita edellisvuodesta. Syksyllä horisontti ei kuitenkaan näyttänyt kovin ruusuiselta, kun LaJy-pelin jälkeen SaTo sai kotikentällään nenäänsä vielä Lieto Korikseltakin. Tässä vaiheessa kautta koeteltiin jo Tovereiden veljesrakkautta, mutta periaatteita ei myyty, vaan jokainen keskittyi tulevaan Loimaan valloitukseen ruoskimalla itseään entistä ankarammalla harjoittelulla. Yksikään Salolainen joukkue ei ollut aikaisemmin tuonut Loimaalta pistettäkään, mutta SaTo lähti ennakkoluulottomasti tavoittelemaan mahdotonta. Ristiretkellä oli mukana myös strateginen neuvonantaja Jaakko “Moratti” Saustila, joka ohjasi pahasti vajaamiehisen SaTon eturintamaan kolme iloista muskettisoturia, “Tridenten”: Palokankare, Visti, Pykäri.

Puoliajalla tilanne oli kaikesta huolimatta 39 – 26 ja jotain oli tehtävä. SaTon siirto oli Lokokon kuuman takamiehen laittaminen vielä kuumemman Sauli Suomelan pahamaineiseen miespuolustukseen. Kolmannen neljänneksen alettua SaTon peitsi oli ojennettuna ja alkoi silmitön takaa-ajo. Loimaalla päädyttiin kuitenkin Loimaalaisittain lukemiin 60-58. Arvailuiden varaan jää, miten peli olisi päättynyt ellei V-divarin tähdistökentälliseenkin valittu, viime vuoden MVP, Esa Anttonen olisi pyöräyttänyt ottelussa nilkkaansa.

Loimaapelistä sisuuntuneena Raisioon lähdettiin haistatteluasenteella. Pelillisesti. Miikka “Sharp shooter” Sairion jäädytettyä peliasunsa avauskautensa jälkeen, Tovereiden edustusjoukkueeseen avautunut himoittu pelipaikka taytettiin isolla miehellä nimeltä Marko Visti. Tuohon aikaan vielä hyvissä lihoissa ollut Visti oli heti Raisiossa merkittävässä roolissa, säestäessään Raipsin upottanutta Iso-Härmän 18 pisteen sooloa. Loppunumerot SaTolle 79-80. Tästä alkoikin viiden ottelun voittoputki, jossa pöllytettiin Raipsin lisäksi RaBakunto, Ura, Ud ja Someron Esa.

Saunaillat ovat onnistuneen kauden edellytys

Joulutauolle lähdettiin iloisin mielin ja vieläpä saunaillan saattelemana. Saunaillassa meno äityi juuri niin julkeaksi, kuin arvata saattaa mutta lopputulokseen oltiin ilmeisen tyytyväisiä. Yhteishenki ja harjoittelumoraali olivat korkealla.

Joulutauon jälkeen joukkueen monilahjakas pallotaituri, Joona Rauniomaa, vaihtoi lomaosoitteensa Säkylän Kasarmialueelle ja näin ollen riveistä uupui yksi heittotaitoinen pallontuoja. SaTo kokikin alkuvuodesta nöyryyttävän tappion, hävitessään vieraissa komeasti voittamalleen Uralle, kotimolskillaan. Teknisiä virheitä oli vihelletty kuulopuheiden mukaan ainakin Anttoselle ja/tai Lindholmille (joka tapauksessa molemmat keräsivät kyseisen ansion ainakin kertaalleen kauden aikana). Siitä pelistä ei sen enempää.

Kausi päätettiin Uudenkaupungin pimeässä perjantai-illassa, kun Kuntohait – SaTo vihellettiin käyntiin 30.3 klo.21.00. SaTo oli hävinnyt sarjanousua tavoittelevalle Kuntohaille kotonaan 4 pisteellä ja silmämääräisesti arvioituna kotijoukkueella oli kehässä myös muutamia ylädivarivahvistuksia. Oli selvää, että ilta voisi päättyä ainostaan maksimaaliseen onnistumisen riemuun, tai sen vastakohtaan. High risk, high reward – asetelma tuntui sopivan SaTolle, joka aloitti vahvalla ja rennolla pelillä ottaen kentän haltuunsa heti alussa ahkeralla viisikkopuolustuksella. Tunnelma oli positiivinen eikä alkukauden tappiokierteen aikaisesta kireydestä ollut tietoakaan. Kolmannella neljänneksellä Kuntohait natisi jo liitoksistaan SaTon lyödessä jatkuvasti lisää vettä myllyyn. Kotijoukkueen totaalinen luhistuminen ylivoimaisen SaTon edessä konkretisoitui lopulta 5 minuuttia enne loppua, Lassi Ekroosin “valkoiseen tornadoon”, joka pudotti puolustavan pelaajaan parkettiin, kuin lihanuijan iskusta (tilanteesta selvittiin lievällä aivotärähdyksellä). SaTon myllytys oli tuottanut tuloksensa, ja oli hienoa päättää kausi toimittamalla, ensikaudeksi 4.divariin nousevien, Uusikaupunkilaisten päänahka Tovereiden kerhohuoneelle.

Yhteenveto

Alkukauden pelilliset vaikeudet aloittivat valmentajakeskustelun ja yleiset spekulaatiot, joita jatketaan vielä tänäkin päivänä tiettyinä kellonaikoina tietyissä paikoissa. Kauden ehdottomina kohokohtina on nostettava esiin ainakin vieraspelien jälkeiset ruokailut Varsinais-Suomalaisilla huoltoasemilla ja kebabravintoloissa, sekä hiljaisena ja ahkerana harjoittelijana tunnetun Hanssi Härmän lisääntyminen. Suurta urheilun ystävää ja SaTovaikuttajaa tullaan muistamaan vielä seurankin puolesta.

Koska nenän murtumaa vakavammilta onnettomuuksiltakin vältyttiin, ainakin valtaosa jatkanee myös ensi kaudella. Päästäänkö Saku Mäkysen kanssa käytävissä valmentajaneuvotteluissa palkkaratkaisuun, jää vielä nähtäväksi. Näistä, ja esimerkiksi kuluneen kauden MVP-palkinnosta, tai syksyn harjoituspeleistä, voisi keskustella lisää vaikkapa saunaillan merkeissä.

-Martti

Allekirjoittaneen rajoittunut osallistuminen viimekauden peleihin näkyy mahdollisesti raportissa. Pahoittelut siitä.

SaTo Air Pistol Open 4.5.2007 (Ollikkalan koulu, Salo)

SaTo Air Pistol Open 4.5.2007

Pimenevän perjantai-illan tunnelma oli jännittynyt SaTon tarkkakätisimpien pyssysankareiden saapuessa Ollikkalan ampumaradalle 4.5. järjestettyyn ensimmäiseen viralliseen SaTo Air Pistol Openiin. Himoittua SaTon tarkin ampuja – titteliä pääsi tavoittelemaan 12 rankingsijoituksen perusteella parasta ampujaa.

Sotilaspassien tarkistuksen ja nopean kisa-asustuksen vaihdon jälkeen kilpailijat ohjattiin suoraan omille radoilleen kohdistusammuntoihin. Ampujat ratajärjestyksessä: Lassi Ekroos, Petteri Yrttiaho, Jouni Lehtelä, Martti Pykäri, Niko Alho, Jussi Isotalo, Esa Anttonen, Otto Syvähuoko, Sauli Suomela, Mikko Isotalo ja Jukka Mäkitalo.

Kohdistus- ja lämmittelylaukauksien myötä katsomossa ja vedonlyöntipisteillä spekulaatiot villiintyivät entisestään. Yrttiaho, jonka valmistautuminen omalla kotitilalla oli sujunut erinomaisesti, antoi myrskyvaroituksen liipaisinsormensa kunnosta heti ensikudeilla. Viimehetkillä ennen vedonlyöntitiskin sulkeutumista hänen voitolleen tehtiinkin poikkeuksellisen rajuja panostuksia.

Liekö ampumatrikoot puristaneet, vai mistä johtui, mutta Salonkadun Rautakokki Jouni Lehtelän isot lihakset viereisellä radalla eivät ottaneet lämmetäkseen. Yhtälailla ongelmia tuntui olevan myös yhtenä ennakkosuosikkina kisaan lähteneellä Esa “Gonstable” Anttosella. Ankarassa painonmenetyskierteessä kamppaile Anttonen veti pistoolinsa nahkaholsteristaan silminnähden tärisevin käsin.

Sen sijaan oikealla laidalla kisanneet kaksi suurta aseiden ystävää, Jukka Mäkitalo ja Mikko Isotalo, valmistautuivat kisaan rutiinilla, eikä keskiradalla ampunutta Niko Alhoakaan tuntunut häiritsevän, kuin aseen liian pieni kaliberi. 

Kuumeesta ja sitkeästä flunssasta kärsinyt, suuri kaupunkikulttuurin ystävä, Lassi Ekroos ei pitänyt suurta ääntä itsestään vaan räiski keskittyneen oloisesti oman sarjansa. Julma tulos, 71/121(parempi yksittäinen taulu/yhteistulos) ei ollut parasta Ekroosia, mikä oli osin odotettavissa, sillä harjoittelu on viimeaikoina ollut Duck Huntin ja karaoken varassa.

Kuntopiikin ajoittaminen ei onnistunut täydellisesti myöskään Yrttiaholta (67/127) eikä Lehtelältä (69/136). Niin ikään häränsilmää piirittämään jäi entinen juniorilupaus ja laivakokki Sauli Suomela (66/132). Asiantuntija-arvioiden mukaan Suomela ampui lihaskuntoonsa ja fysiikkaansa nähden aivan liikaa kohdistuslaukauksia, minkä seurauksena käsilihakset pettivät itse kisassa.

Koko tilaisuuden aikana enemmän rivouksia, kuin varsinaisia laukauksia ampunut Jussi Isotalo keräsi yllättävänkin kohtuulliset pisteet 68/134, parista rosvosektoriin lipsahtaneesta laakista huolimatta. Puolivälin krouvia pidemmälle ei sotilaspoliisin rahkeet kuitenkaan riittäneet.

Itse itseään ennakkosuosikkina pitänyt Pykäri joutui heti kättelyssä voimakkaan psyykkauksen kohteeksi, hänen pahimman kilpailijansa Esa Anttosen ottaessa ilon irti Pykärin luokattomista kohdistuslaukauksista. Kilpailun alettua takakireä haukansilmä kuitenkin ampui heti ensimmäiseen tauluunsa Anttoselle mietittävää. Anttonen vastasi tahollaan, päättämällä sulavan ja tasapainoisen sarjansa miesmäisiin lukemiin 73/145.

Tuloslaskennan täti tarkisti taulun toisensa jälkeen, mutta Anttosen kuumia numeroita ei ohittanut edes Mököisten korttelipoliisi Jukka Mäkitalo (77/139). Mäkitalo tosin ampui, muista kilpailijoista poiketen, rehvakkaasti yhdellä kädellä. Parhaan yksittäisen taulun, 80 pistettä, ampunut M. Isotalo joutui niin ikään antautumaan Anttoselle yhteistuloksellaan 139. Sosiaalisen elämänsä virtuaaliharjoittelulle uhrannut Isotalo oli silminnähden pettynyt, joskin aloitti selittelyn jo hyvissä ajoin ennen kisan ratkeamista. Mikko ei ollut saanut syödäkseen koko päivänä ja alhainen verensokeri aiheutti käsien vapinaa.

Pykäri luuli jo mestaruuden karanneen kodinkonemyyjä E. Anttoselle, kun tuomari tyrmäsi hänen anelunsa uusintalaukauksesta, yhden panoksen karattu suoraan lattiaan pistoolinnostovaiheessa. Pykärin selittely sai osan kilpakumppaneista jopa vaivautumaan, mutta onneksi tuloslaskenta valmistui ennen kuin tilanne ehti muuttua todella noloksi. Martti “Expertise” Pykäri kiilasi Anttosen ohi tuloksella 76/152, ja kruunattiin seuran viralliseksi Juha Hirveksi.

Tarkistuslaskenta sekoitti pakan vielä kertaalleen, kun kiskolaisella skeptisyydellä ihmisiin suhtautuva Otto Syvähuoko kävi Casiollaan läpi omat tuloksensa. Kaikessa hiljaisuudessa keskittyneen kauden ampujatulokkaan tulos päivitettiinkin laskenna päätteeksi 150:en. Näin ollen Syvähuoko nousi komeasti hopealle, ja myrkytti Anttosen hyvin alkaneen illan lopullisesti. 

- Martti Pykäri

Tulokset:

Martti Pykäri 76/152

Otto Syvähuoko 68/150

Esa Anttonen 73/145

Seksi Isotalo 80/139

Jukka Mäkitalo 77/139

Jouni Lehtelä 69/136

Jussi Isotalo 68/134

Sauli Suomela 66/132

Petteri Yrttiaho 67/127

Lassi Ekroos 71/121

Niko Alho 50/99

*Kilpailu käytiin muodossa:10 laukausta 10 metristä seisaaltaa kahteen tauluun.  Parasta yhteistulosta siis tavoiteltiin maksimin ollessa 200 pistettä.

Otteluraportti 29.4.2007 (6. Div.): SaTo vs. TuHa 5-0

Voitollisen sarja-avauksen jälkeen Salon Toverit jatkoivat koripivaellustaan kohti sarjanousua kun vastaan keväisellä Salon tekonurmikentällä asettui omassa kauden avausottelussaan tappion kokenut Turun Haka. Taivaalta paistanut aurinko loi Salon Urheilupuiston ylle valheellisen illuusion jalkapalloiluun idyllisestä lämpimästä kevätpäivästä, sillä todellisuudessa navakka tuuli teki ilmasta hyytävän kylmän.

Sarjan kotiavaukseen SaTo oli saanut jalkeille lähes koko miehistönsä, ainoastaan pitkäaikaispotilas Jere Tiainen loisti poissaolollaan. Mukavassa myötätuulessa tällä hetkellä porskuttava SaTon joukkue oli onnistunut houkuttelemaan myös kansaa lehtereille runsaslukuisin määrin. Keltapunaisiin asuihin ja joukkueen kaulauhuiveihin sonnustautuneet fanit pitivätkin mukavasti ääntä kentän laidalla – kiitos vastahankittujen sumutorvien. Vastustajajoukkue sen sijaan oli liikkeellä rajallisemmalla materiaalilla – TuHa oli saapunut kännykkäkaupunkiin vain yhden vaihtopelaajan voimin.

SaTon avausmiehistö ryhmittäytyi jälleen totutusti 4-2-3-1 muodostelmaan, joskin muutama yllättävä muutos nähtiin avausmiehistössä, jossa Juppe otti yksinäisen kärjen paikan ja aiemmin kyseisellä pelipaikalla viihtynyt Pykäri tippui vasemmalle laidalle. Pelintekijän rooli lankesi jälleen totutusti Kallelle ja oikella laitahyökkääjänä viiletti vakuuttavasti pitkin kevättä esiintynyt Parkkinen. Kesikentän pohjalla Tähkäpään rinnalla Naipa sai näyttöpaikkansa avauskokoonpanossa. “Teijon Zidanen” otteet harjoituksissa antoivatkin odottaa paljon ulkomuodoltaan enemmän Gazzaa muistuttavalta keskikenttämieheltä, joka vaatimattomasti ennen ottelua lupasi “man of the match esityksen”. Puolustuslinja tarjosi hyvin vähän yllätyksiä: vasemmalla Anttonen sekä oikealla Vuorinen ovat olleet tuttu näky jo pitkin kevättä ja topparkaksikkona aloitti Niittymäki yhdessä Barcelonan matkaltaan yhtenä kappaleena kotiutuneen Raffen kanssa.

Runsaan osaanoton takia käytännössä jokaisella pelaajalla oli oma vaihtomies ja samassa muodossa avauskokoonpanoa tuskin enää nähtiin pelissä ensimmäisen kymmenenminuuttisen jälkeen.

Totuttuun tapaan – näin voisi jo sanoa – SaTo:n kapteeni Martti “Ysi” Pykäri voitti alun kolikonheiton ja Toverit pääsivät hyökkäämään ensimmäisellä puoliajalla myötätuuleen.

Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä kummankin tyytyen kävelyvauhtiseen pelinrakenteluun, mutta pikkuhiljaa aloite siirtyi liikkuvamman ja taitavemman kotijoukkueen haltuun. Ymmärrettävistä syistä TuHa pyrki pitämään ottelun tempon mahdollisimman alhaalla ja ottelun alkuhetkillä Toverit tyytyivätkin liian helposti jolkottelemaan verkkaisen vastustajansa tahdissa. Pallo ja miehet liikkuivat punakeltapaidoilla kuin spartalaiset “300″-elokuvassa – hidastettuna – ja keskikenttä nautiski ehkä liikaakiin tarjolla ruhtinaallisesti olleesta ajasta ja tilasta.

TuHa ei pystynyt luomaan käytänössä lainkaan organisoituja hyökkäyksiä Tovereiden kenttäpäätyyn ja kun vielä vierailijan hyökkääjät jäivät säännöllisesti kakkosiksi juoksukilpailuissa SaTon puolustajia vastaan, Kiljunen vietti ensimmäiset 45 minuuttiia melkolailla työttömänä maalinsa suulla. Muutaman hässäkän tapaisen tilanteen TuHa onnistui luomaan Tovereiden maalille runsaasti vihellettyjen vapaapotkujen ansiosta, mutta varmasti keskityspallot napsinut Kiljunen ei joutunut venymään varsinaisiin tojuntoihin.

Jo ottelun alkutahdit paljastivat, että Tovereilla olisi edellytykset jopa suurinumeroiseen voittoon, mutta maalipaikkojen luominen oli väkinäistä aina vapauttavaan avausmaaliin asti. Ensimmäisen puolituntisen aikan lähimmäksi maalia pääsi kulmapotkun jälkitilanteesta pienestä kulmasta, lähes päätyrajalata, yllättävää roikkua koittanut Tähkäpää, mutta kotijoukkueen epäonneksi peliväline laskeutui maalin katolla. Omat paikkansa oli myös parikin kertaa puolittaiseen läpiajoon karannella Jupella sekä hyvästä keskityksesä hieman maalipuiden ohi puskeneella Vistillä. Äänekäs kotiyleisö pääsi tuulettamaan ensimmäistä kertaa maalin merkiksi 32. minuutin kohdalla kun Kalle Palokankare karkasi läpiajoon Jarnon syötöstä. Maalivahdin kanssa nokikkain päässyt Palokankare ei paikastaan epäonnistunut kiertäen kylmähermoisesti TuHan veräjänvartijan ja sijoittaen pallon lopulta tyhjään maaliin. Avausmaali vapautti SaTon hieman hermostunutta peliä, mutta muutamista puolittaisista maalipaikoista huolimatta tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 johtoasemassa.

Toisella jaksolla SaTo ryhtyi prässäämään vastustajaa ylempää ja kovemmin pyrkien näin hyödyntämään laajan vaihtopenkkinsä tuomaa etua väsähtämisen partaalla taistelevia turkulaisia vastaan. Väsyinein ja Suomen vihreästä kullasta veistetyin jaloin liikenteessä olleet vastustajat joutuivatkin vaikeuksiin liikkuvampaa ja agressiivisempaa SaToa vastaan.

SaTo saikin pian palkintonsa Palokankareen iskiessä päivän toisen osumansa, joka oli lähes identtinen ensimmäisen kanssa: jälleen läpiajoon ehtinyt Palokankare harhautti vastaan tulleen maalivahdin maihin, kiersi tämän ja siirsi pallon tyhjyyttään ammotaneeseen maaliin. Palokankareelle siunaantui jopa paikka sinetöidä hattutemppu, mutta kolmannella kerralla mies yritti päättää läpiajonsa yllättävään tsippiin, joka kuitenkin leijaili maalin ohi.

Toisella jaksolla TuHa alkoi väsyä silmin nähden kun taas SaTolta löytyi koko ajan heittää tuoreita miehiä tuleen – erityisesti kontrasti TuHan pelaajien ja SaTon ikiliikkujaan, Sauli “Iron Man” Suomelan välillä oli dramaattinen. Parkkinen oli laidallaan toisella jaksolla pitelemätön ja Jani pystyikin murtautumaan oikealta useisiin hyviin maalipaikkoihin. Hetken näytti siltä, että huonon viimeistelyn ja vastustajan erinomaisen maalivahdin takia Parkkinen jää ilman henkilökohtaista palkintoa, mutta lopulta väkkärämäinen laituri pääsi tuikkaamaan numeroiksi 3-0 ja maali meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen.

Tässä vaiheessa katsomoon asti saattoi kuulla naksauksen TuHan selkärangan katkettua lopullisesti ja lisämaalien synty olikin vain ajankysymys. Omat tilaisuutensa numeroiden kaunisteluun siunaantui niin Pykärille, Syvähuokolle, Jupelle kuin Jarnollekin, ennen kuin Otto S. runttasi 4-0 lukemat NHL-tyyliin maalinedustahässäkästä – “Huonomman Oton” onneksi rumatkin maalit lasketaan. Maalia vimmatusti tililleen hakenut Pykäri oli iskeä unelmamaalin ottelun loppuhetkillä, mutta n.30 metristä lähtenyt hevosenpotku päätyi kieronenäisen kärkimiehen harmiksi TuHan maalin poikkiputkeen. Sauli Suomelan erinomaisen esityön jälkeen Pykärikin pääsi kruunaamaan iltansa maalilla sijoitettuaan pallon läpiajonsa päätteeksi TuHan pömpeliin. Suomelan tilanteessa osoittama luottamus oman joukkueen kärkipelaajan viimeistelyyn oli ihailtavaa hänen aloitettua maalin juhlinnan jo kun Pykärillä oli vielä matkaa vastustajan maalille reilut 25 metriä…

Jos mahdollista, toisella puoliajalla väsähtäneen TuHan hyökkäykset olivat aiempaankin summittaisempia. Joskin kerran toisella puoliajalla koettiin vaaran hetkiä TuHan kärkipelaajan karattua läpiajoon kuin varkain SaTon painostuskauden päätteeksi. Hakan kärkipelaajan potku lähti voimalla kohti Kiljusen vartioiman maalin oikeaa kulmaa, mutta kuin tyhjästä “Kuhilaspihan Kahnin” massiivinen runko ilmestyi laukauksen tielle. Kiljusen koriapallopelejä näkemättömille katsojille saattoi tulla yllätyksenä, että “Hermannin Elevator” osaakin lentää. Noin 60. minuutin kohdalla, Hakan harvinaisen vastahyökkäyksen päätteeksi kokenut vihreän veran shakin soturi Jussi “Leboeff” Isotalo pääsi näyttämään erikoisosaamistaan tarjoiltuaan vastustalle hellän “ranskalaisen suudelman”, jonka jälkeen TuHa-peluri sai tovin etsiä kadonneita varusteitaan ja suuntavaistoaan nurmen pinnasta.

Peli kokonaisuuten ei vieläkään ollut parasta mitä Toverit voivat esittää, mutta tuloksena 5-0 on vähintäänkin tyydyttävä. Ensimmäisellä jaksolla “Gunssien” liike ja pelinrakentelu oli juuri niin verkkaista kuin vastustaja sen salli olevan, mutta jälkimmäisellä puoliskolla tovereiden lisättyä kierroksia koneeseen ei TuHasta ollut enää punakeltaisen hyökyaallon pysäyttäjäksi. Yksilötasolla erityismainnan ansaitsevat Tovereiden 2 ensimmäistä maalia maalannut Kalle “Palle” Palokankare, maalissa itse varmuuden lailla esiintynyt Kiljunen, puolustuksessa viileän rauhallisesti luutinut Niittymäki sekä elohopean lailla laitaansa ylös-alas sahannut Parkkinen – joskaan itse liikuntatoimenjohtajan esitystä lukuunottamatta ketään ei käy moittiminenkaan.

Oman kappaleensa ottelusta ansaitsee pelin tuominnut erotuomari sekä Palloliiton kabineteissa Cambina-höyryistä seonneet jalkapallopäättäät. Erotuomarin suoritusta kommentoidessa on syytä tuoda esiin ensin positiiviset asiat: tuomarilla oli linja ja se piti alusta loppuun asti. Negatiivista oli se, että linja ei sallinut minkäälaista kontaktia pillin soidessa vähäisimmästäkin hipaisusta. Lopputuloksena peli oli poikki koko ajan, eikä asiaa auttanut sekään, että vastustajan joillian pelaajia oli selkeitä ongelmia tasapainoaistinsa suhteen. Jatkuvat pelikatkot osaltaan auttoivat TuHaa pysymään niinkin kauan pelissä mukana, mutta jatkossa olisi suotavaa jos Urheilupuistossa saisi pelata myös jalkapalloa. Aikuisten peleihin sovellettuna SPL:n lanseeraama kiroilun nollatolenranssisääntö on täysi katastrofi ja tähän tuomari on tietysti syytön. Onki kuitenkin täysin käsittämätömtä, että jossain Palloliiton sikariportaassa on päätetty ulottaa junioreille sinänsä hyvä sääntö yli 15 vuotiaiden peleihin. On vähintäänkin outoa, että nykysäännön mukaan “v*tun” huutaminen on tuomittavampaa kuin vaikkapa takaapäin jaloille rappaaminen.