Super Cupin finaali AC Milan vs. Sevilla (31.8.2007) – Ilonhetkiä ja ilolintuja Ranskassa

* raportin kirjoittaja kuuluu SaTon taustajoukkoihin ja tarinassa esiintyvät futismatkailijat kannattavat Milanon eri joukkueita ja ovat käyneet aiemmin mm. todistamassa paikallista derbyä pariinkin otteeseen paikan päällä.

Aika oli heinäkuun puoltaväliä. Töiden puolesta hiljainen päivä joten kaverini internet tarjosi mainion ratkaisun ajan hieman nopeammalle kulumiselle… Eri sivuistoilla vierailtuani rupesin miettimään Ac Milanin hienoa viime kautta mestarien liigan voittoon ja mieleen juolahti Euroopan Super Cupin peli joka järjestetään 31.8. Monacossa.
Pohdin onkohan liput jo mahdollisesti myyty, minkä hintaisia ne ovat ja mistä niitä mahdollisesti saisi?

 

UEFAn sivut antoivatkin vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja hieman enemmänkin, jolloin vasta valkeni lippujen hankala saatavuus ja ennen kaikkea rajoitettu määrä Monacon stadionin (Stade Luis II) kapasiteetin suhteen. Lippuja oli siis tarjolla vain 18 000 ja molempien joukkueiden myytäväksi omille faneilleen oli tietysti määrätty määrä. Niinpä UEFA järjesti “arvonnan” 7000 lippua koskien. Yksi ihminen sai osallistua max. 2 lipun arvontaan.

Ottelun järjestämisen aikaan olimme sopivasti lomailemassa Ranskassa, Nizzassa josta välimatka Monacoon oli vain noin vaivaiset 20 km. Lippujen arvontaan osallistuttiin 3 miehen voimin ja jokainen luonnollisesti koitti saada 2 lippua. Arvontaa odotettiin kun kuuta nousevaa ja sormia pidettiin ristissä onnettaren suosimiselle. Todellisiin mahdollisuuksiin tuskin kuitenkaan kovin realistisesti kukaan uskoi.Kun arvonta elokuun alussa järjestettiin, oli hotmailiin kirjautuminen jännää puuhaa…. Kahdella jäikin odotetusti luu arvonnasta käteen. Ranskassa asuvan kaverimme tuuri kuitenkin oli uskottua parempaa ja UEFAn maililla toivotettiin tervetulleeksi noutamaan liput Stadionin lipunmyynti pisteestä rajoitettuun aikaan joko ottelua edeltävänä päivänä tai samana päivänä. Oliko kyseessä sitten uskomaton tuuri arvonnoissa vai mahdollisesti ranskan postiosoite, sitä ei koskaan saada tietää, mutta eipä sillä ole pienintäkään merkitystä kun ottelua päästiin paikan päälle seuraamaan!

Tunnelma alkoi nousta leirissä, ainakin omalla kohdallani, töiden loppumista odotettiin ja ennen kaikkea lähtöä rivieran lämpöön. 24.8. oli viimein kauan odotettu perjantain, kesätöiden viimeinen päivä ja 25.8 nousi kone kohti ranskaa. Viikko kului Nizzassa ja sen lähiympäristössä, jo etukäteen hieman Monacon glamouriin myös tutustuen ja alku tunnelmia haistellen. Kaupungissa näkyi jo mainokset perjantaina koittavaan jännitysnäytelmään.

Loppu viikosta surulliset uutiset tavoittivat koko jalkapallo maailman. 2 päivää aikaisemmin sydänkohtauksen, vasta 22-vuotiaana saanut Sevilla peluri Antonio Puerta oli menehtynyt. Mediassa tapausta pyöriteltiin, ja missään taholla ei oltu tietoisia jatkosta, tullaanko Super cup pelaamaan aikataulun mukaisesti vai siirretäänkö se mahdollisesti kuten Sevillan CL:n karsinta ottelu AEK Ateenaa vastaan samalla viikolla. Myös Nizzan asunnossa elettiin surun värittämiä mutta jännittäviä tunnelmia. Päivää myöhemmin UEFA:n puolelta varmistettiin että ottelun aikataulu pitää ja että se pelataan Puertan muistolle. Mutkana matkassa oli vielä se ettei aluksi tiedetty ketkä menevät katsomaan ottelun, kun lippuja oli vaan 2 ja halukkaita 3. Pian asia kuitenkin selvisi kun liput voittanut kaverimme oli yhteydessä lipputoimistoon ja selvisi ettei hänen tarvitse olla toinen joka kyseisillä lipuilla suuntaa Stade Luisiin.

Perjantaina lähdimme Nizzasta kohti Monacoa hyvissä ajoin. Ensin bussilla kohti rautatieasemaa josta junalla noin 15-20 minuuttia Monacoon. Olimme ottaneet selville raiteen josta juna lähtee ja odottelimme sen saapumista. Jo Nizzan rautatieasemalla rupesi ottelun tunnelma näkymään, ensimmäiset Milanistat oli havaittu. Junaa odotellessamme epätietoisuus alkoi iskeä, juna tuli, tosin eri raiteelle kun piti ja kuulutuksia sateli. Milanistat hyppäsivät junaan ja suomipojat olivat ihmeissään. Hetken rohkaisun jälkeen nätisti kysymään neuvoa ja niin meitä neuvottiin nousemaan kyytiin ja kerrottiin että raiteita oli vaihdettu jostain ihme syystä. Istuimme neljän milan fanin viereen ja aloitimme rupattelun. Porukka oli Riministä kotoisin ja me puolestamme kerroimme tulleemme Suomesta seuraamaan ottelua. Pienen smalltalkin jälkeen tiemme erosivat Monacon asemalla.

Ensiksi suuntasimme kohti keskustaa jossa molempien joukkueiden fanipaitoja sekä kaikenlaista oheismateriaalia oli nähtävissä reilusti. Fanilaulut raikuivat ja oli karnevaali tunnelma. Kello oli noin 16.30 ja ottelun alkamisaika oli 20.45, tosin stadionille olimme päättäneet mennä jo hyvissä ajoin. Pikku hiljaa porukkaa alkoi valua kohti Stade Luis II:ta joka oli noin 15 min kävelymatkan päässä keskustasta. Olutta ei muuten myyty enää rannassa edes alkuillasta, joten oli tyydyttävä muihin tuotteisiin. Tosin karnevaalikansalla taisi olla kylmälaukuissaan aivan omat rohdot mukana. Stadionin ympärys oli fanien vallattua aluetta, laulut raikuivat, erityisesti mieltä kohotti Milanistojen railakkaat omat sävellyksen kaupungin kakkosjoukkueelle. Tunnelma oli hyvää ja hienon urheiluhengen mukaista.

Paikoille päästyämme oli vielä noin 2h aikaa ottelun alkuun. Paikat olivat mahtavat. Lähempänä Milanin tifosia keskikatsomossa, 20.riviä kentältä ylöspäin. Milanistoja oli katsomomme osassa suurin osa, muutamaa Sevilla fania lukuun ottamatta. Pikku hiljaa joukkueet kävivät kentällä lämmittelemässä muun alkuohjelman parissa. Aika kului erittäin nopeasti ja pian olikin jo aika aloittaa peli. Puertan muistoksi vietettiin hiljainen hetki jota seurasi suuret kunnianosoitukset.

Laulu raikui ja ottelu eteni erittäin nopeaa tahtia. Pian tapahtui kuitenkin se mitä pahoin pelkäsin, vaarallinen Sevilla tuli ja kuittasi taululle 0-1 johdon Renaton hyvällä puskulla. Sevilla fanit juhlivat raivokkaasti. Puoliajalle lähdettiinkin Sevillan johdossa. Taukonohjelmassa mm. esiteltiin Milanistojen tekemä banderolli Puertan kunniaksi jota kantaen kierrettiin kenttää ja lopuksi luovutettiin Sevillan ultrille, jälleen raikuvien aplodien säestäminä.

Pian alkoikin jo toinen puoliaika. Tunnelma oli mahtava ultrien vuorotellen kannattavan omiaan ja vuoroin vastustajaa hyvän hengen mukaisesti. Pian stadion räjähti, kun Milan tuli tasoihin Gattuson hyvän keskityksen tullessa suoraan Inzagin päähän josta Pippon oli helppo tuoda punamustat tasoihin. Ei kulunut pitkään kunnes Pirlon kaunis keskitys laitaan Jankulovskille tuli millin tarkasti perille, tsekkipelurin lataessa hanat kaakkoon suoraan ykköspalloon, joka vastustamattomasti painui ohi Palopin suoraan oikeaan alakulmaan. Juhlinta oli raivoisaa. Lisää nannaa oli vielä tulossa kun Punamustien kultakimpale Kaka haastoi vastustajan boksissa,jolloin pakin oli sviipata brasilialainen kentän pintaan. Tuomari osoitti ansaitusti palloa 11 metriin ja vetäjäksi asettui kuka muukaan kuin brassipeluri itse. Palop torjui Kakan vedon naamallaan, mutta ei kovan tällin vuoksi ehtinyt 2 palloon ja brassi siirsi hallitulla puskullaan Milanin 3-1 johtoon. Sevilla loi muutaman vaarallisen paikan vielä ottelun loppuhetkillä ja jännitys oli katossaan. Milan piti kuitenkin johtoasemansa loppuun asti ja pian olikin jo loppuseremonioiden aika.

Palkintojen jaon ja muun fiilistelyn jälkeen alkoi matka takaisin Monacon keskustaan. Joka puolella tulvi faneja, ja rautatieasemalla oli ruuhkaa juniin enemmän kuin salon markkinoilla. Meidän junamme oli noin 25v. vanha, graffittien peitossa ja muutenkin aivan järkyttävän näköinen kosla, jossa oli lisäksi tajuttoman kuuma sekä enemmän ihmisiä kuin lontoon metrossa. Eipä matkakaan kyllä kauaa kestänyt. Nizzaan saavuttuamme huomasimme että viimeinen bussi oli mennyt jo 20-21 illalla, joten ei muuta kun taksin metsästykseen. Ei oltu ainoita, toivoton tilanne, joten jalat alle ja suuntavaistolla kikkailemaan läpi yöllisen Nizzan. Hyvin löydettiin perille noin 45 min kävelyn jälkeen, eikä kävely mennyt laisinkaan hukkaan, suoritimme paikallisen huorabongauksen samalla. Oli pakko jo jalkautua suorittamaan tehtävä, koska aikaisemmin kokeiltu ns. liikkuvasta autosta tarkkailu ei ollut tuottanut haluttua tulosta.

Ilolintuja oli kyllä tarjolla, laatu ei kylläkään aivan vakuuttanut…

22.9.2007 Barcelona vs. Sevilla – Salolaiset Catwalkilla..

…joka on klubi Barcelonassa johon seurueeni pääsi kolmannella yrittämällä sisään, itse tosin olin ollut jo hyvän aikaa taju pois 100 neliön huoneistomme pohjois siiven sängyssä. 2 ensimmäistä kertaa meni harakoille väärillä kengillä ja paidoilla ja housuilla ja ties millä. Erään salolaisen lihakuppiaan juttuja lainatakseni; halpaakin oli, olut ja vodkapaukku vain 17 euroa.Mutta totta puhuakseni halpaakin oli, tosin muualla kuin klubeilla, asuntomme vieressä sijaitseva ”pappan baari” (jollaiseksi sen nimesimme) myi meille olutta naamataulusta ja pelipaidasta riippuen 1,20- 1,80 euron hintaan. Puyolin paidalla oli huomattavasti edullisempaa kuin Drogban paidalla.

Eräänä iltana (en ala kirjoittamaan päivä kerrallaan sillä muistissani on jotain pieniä, päivän- kahden kokoisia aukkoja) pappa lähti baaristaan lähikauppaan hakemaan lisää vodkaa, sillä Salon pojat näytti Katalaaneille mallia kuinka vodkaa juodaan, eikä aikaakaan kun vodka oli loppu.

Ja kävipä kerran samaisen lihakauppiaan kanssa sellainenkin tapahtuma että meidän piti soittaa asuntomme isäntä opastamaan tyhmiä turisteja miten ulko-ovi aukeaa sillä puoli tuntia sählättyämme tajusimme että ovi on ja pysyy kiinni meidän taidoillamme. Isäntä tuli ja ovi aukesi samalla avaimella ennen kuin kissaa kerkisimme lihakauppiaan kanssa sanoa, yritys meillä oli kohdallaan mutta ovessa olisi voinut olla teksti ” käännä avainta oikealle, älä vasemmalle”…

Jossain välissä tuli ”gameday” ja aloimme seurueen kanssa valmistautumaan illan koitokseen, Barcelona vs. Sevilla. Seurueesta voisin sen verran kertoa että se oli kirjavaa sakkia, oli lihakauppiasta, insinööriä, sekatyömiestä, sairaanhoitajaa, myyjää, suunsoittajaa ja ties mitä.

Ensitöiksemme otteluaamuna kokosimme jonon vessan oven eteen ja pestiin siinä sitten vuoronperään kalsarit takaisin pelikuntoon ja huollettiin ruumiinosat vähemmän haiseviksi ja hieman joku jopa heitti vettäkin päähän jotta edellisen päivän geelit sekoittuisivat paremmin hiuksiin. Sitten päätimme lähteä haistelemaan matsipäivän tunnelmaa kaupungille ja pääsimmekin heti melkein keskikaupungille, pappan baariin 20 metrin päähän asunnon ovesta vodkalle. Siinä puitiin paremmin sotasuunnitelmaa joka yhden pullon jälkeen alkoi muotoutumaan ja matka kohti seuraavaa etappia alkoi. Metro asemasta tuli pientä kiistaa ja niinpä alkoi yksi reissun kohokohdista, amazing race! Porukka kahtia ja katsotaan kummat on ensin paikalla. Allekirjoittanut voi pröystäillä sillä että minun seurueeseeni kuuluvat kerkisivät syömään ja juomaan välietapilla vaikka mitä kunnes riutuneet lihkauppiaan jäsenet saapuivat nälkäisinä välietapille.Siitä sitten siirryttiin Cafre Zurich- nimiseen terassiravintolaan joka sijaitsee hulppean Las Ramblas- kävelykadun yläpäässä, Barcelonan sykkivässä sydämessä. Siinä fiilisteltiin tunnelmaa muutamia tunteja kunnes jatkoimme taas matkaa kohti jo traditioksi tulleeseen baariin, joka sai kasteessa edellisreissulla nimen mamman baari.

Siellä olikin jo väkeä paljon, Barca paitoja vilkkui ja laseja kilisteltiin iloisesti ja juttua riitti ”titaanien taistosta”. Barcan miehet ja naiset olivat todella luottavaisia oman kylän joukkueeseen ja niin oli allekirjoittanutkin, sopisinhan jo ajat sitten Mr Rijkaardin kanssa että tätä matsia ei hävitä koska minä ja seurueeni tullaan käymään. Sellainen seikka pisti mieleeni jo siinä vaiheessa että ensimmäistäkään Sevilla paitaa en ollut vielä nähnyt vaikka oltiin jo pyhätöstämme 400 metrin päässä, ja kun nyt tarkemmin asiaa ajattelen, en tainnut niitä nähdä kuin yhden tai kaksi stadionilta lähtiessämme.Mutta niin, takaisin asiaan. Mamman baarista lähdettiin kohti Nou Campia sotahuutoja huudellessa ja fiilistellessä tulevaa. Päätimme että menemme stadionille sopivasti etuajassa sillä kyseessä oli stadionin (Nou camp) 50- vuotis juhla ottelu, ja ajattelin että ennen ottelua olisi tiedossa jotain juhlallisuuksia.Stadionille päästyämme alkoi kapuaminen betonisia rappusia tuntematon määrä ylöspäin, ja vihdoin viimein löytäessämme suurinpiirtein omat paikkamme alkoi alkuvihellyksen odotus. Mutta aavistukseni osui oikeaan ja Barca hellyytti meitä ilotulituksin, strapetsitemppuineen ym. Ja viimeksi vielä kentälle tuli 50 vuotta sitten pelannut joukkue tai ne ketkä siitä ryhmästä oli vielä hengissä. Nykypäivän yleisölle tuntemattomia nimiä mutta aina kun kenttä kuuluttaja huusi entisajan pelaajan nimen, yleisö suorastaan huusi miehen stadionin uumenista kentälle. Sokerina pohjalla kävi allekirjoittaneella hyvä tuuri, tiesin etukäteen etten tällä kertaa näe idoliani, Carles Puyolia loukkaantumisen vuoksi mutta kuinkas kävikään, entisaikojen joukkuueelle annettiin jokin muistoseppele tms. ja seppeleen tuojaksi huudettiin nykypäivän kapteeni ja Kataloonian elävä symboli ja legenda, Carles ”Carlito” Puyol!!! Siinä vaiheessa allekirjoittaneen hanuri nousi ylös penkistä ja alkoi hurja aplodimeri yhdessä noin 80000 Katalaanin kanssa, huikea kokemus!!

Ja sen perään alkoi sitten ikuisesti muistettava tykitys, Cant del Barca hymni lähti soimaan ja joukkueet astelivat areenalle. Peli alkoi Barcan lievällä, mutta kuitenkin selvällä hallinnalla, yksi laukaus taisi Sevillalla olla ensimmäisellä puoliajalla, muutenkin päällimmäinen ajatus oli että kotijoukkue oli niin paljon parempi ettei vastustaja pystynyt muuhun kuin ottamaan vastaan ja ainoastaan Barcan virheestä hyökkäämään mutta ei kuitenkaan kontrolloidusti.

Tuli puoliaika ja ottelu oli 0-0. Lihakauppiaan kanssa jo aiemmin sovittu diili että omalla paikalla istutaan puoleen yöhön asti piti, lieköhän sitten vodka edesauttanut mutta sopimus on sopimus josta pidettiin kiinni. Alkoi toinen puoliaika ja gladiaattorit aloittivat oman shownsa, minuutti minuutilta Barca painoi kovempaa ja kovempaa kunnes tuli piikkipallo Henrylle.. yleisö alkoi kohista..noustiin jo seisomaan ja ja mikä chippiiiii!!!vaikeasta asennosta hallitusti yli maalivahdin mutta kuinkas kävikään, pallo lipui lähes den glider in: mäisesti kohti maalia ja pysähtyi tolppaan ja jäi siihen tolppaa vasten makaamaan josta pakki siivosi pelivälineen 63 riviin.. Ja Sevillan asemasota jatkui, tässä välissä voisi muuten kysyä että kuka ihme on Daniel Alves?!? No Daniel Alves ainakin tietää kuka on Eric Abidal… Entä kuka ihme on joku.. mikä se nyt oli.. ai niin se Frederick Kanoute?!? No Kanoute ainakin tietää kuka on Toure YaYa ja kunhan arvoisat lukijat näette Barcan otteluita niin varmasti opitte tekin tietämään kuka kumma tuo hassun kuuloiselta kuulostava kaveri on.

Takaisin asiaan, asemasota jatkui kunnes se loppui, ja sen lopetti Lionel Messi! Messin maalin jälkeen lähti meikäläisen hanuri taas penkistä ja yhdyin 80 00 katalaanin sanoihin: Meeeesssssiiiiii, Meeeesssssssiiiiii, Meeeeeessssssiiiiiiii!!!!! Peli oli käytännössä selvä tuon jälkeen, Messi hommasi vielä rankkarinkin ja toimitti pallon pussiin eikä tosiasiassa Sevillalla ollut mitään sanomista ottelussa, Se joku ihmeen Kanoute teki lisäajalla kavennuksen 2-1, mutta eräältä videoita esittävältä sivustolta voitte toki katsoa miehen olleen 5metriä paitsiossa mutta linjamies ei jostain syystä nostanut lippua.

Siitä sitten lähdettiin takaisin kaupungille päin rynnäkköpoliisien valvoessa järjestystä, laulut raikui ja lämmintä riitti, siinä sitten allekirjoittanut innostui juhlimaan niin lujaa että noin 2 päivää on kadonnut muistini lokeroista, mutta yksi mielekäs asia minulla on viimeiseltä illalta, nimittäin Fiesta de la merce- Katalonian suojeluspyhimysten juhla.. kyllä, voi kuulostaa tylsältä mutta 500 000 juhlijaa oli erimieltä, siellä emäntäni kanssa näimme sellaiset ilotulituskinkerit joita ei varmaan toista kertaa elämässä näe. Unohtakaa ilotulituksen sm kisat, lasten hiekkalaatikkoleikkejä – jos haluatte nähdä ilotulituksen, matkakaa 25.9. Barcelonaan vapauden aukiolle, siellä voi nähdä millaisia kunnon pommit on.

Se juhlista, viimeiseksi voin vielä kertoa että viimeisenä päivänä, jo luovutettuamme asuntomme ja pelimiehinä matkalaukkumme viereiseen asuntoon säilöön kahdelle ruotsalais naiselle hoitaneina lähdimme odottamaan pappan baariin että kello löisi 01.00 yöllä ja pääsisimme lentokoneeseen nukkumaan, 6 päivän armoton ryyppääminen alkoi nimittäin tuntua jo näinkin atleettisessa vartalossa. Niin heikossa hapessa oli etten voinut edes vodkaa tai olutta juoda, siinä olisi vanha kuuluisa fraasi käynyt toteen; ykkösellä alas, kakkosella ylös ja kolmosella vielä housuihin. Niinpä lähdin yksin harhailemaan kohti rantaa nukkumaan pariksi tunniksi. Matkalla löysin kuitenkin pienen puskan ja hetken mielijohteesta hyppäsin puskaan ja kesti ehkä 10 sekuntia kun taju lähti. Jonkin aikaa nukuttuani heräsin kun Barcelonan taivas oli revennyt, ilmeisesti eräs edesmennyt vanhempi herrasmies päätti pilailla kustannuksellani.. siitä sitten kohti keskustaa märkänä kuin uitettu koira ja sitten meni kyllä puhtaaseen vitutukseen vodkaa alas ja vuorovetoisesti kyllä ylöskin mutta tunnin kovan väännön jälkeen alkoi pysymään pelkästään alhaalla. Tähän kun lisätään että asunnostamme löytyi 8 kpl tyhjiä litran vodka pulloja, lukematon määrä olut ja sangria tölkkejä, viini tölkkejä niin ei voi muuta sanoa kuin että hyvä reissu!!

Alkoholistakin näköjään voi tulla vieroitusoireita, se on nyt koettu!!

 

Terv: Carles Puyol, Visca el Barca y visca Catalunya!!!

Otteluraportti 18.9.2007 (6.Div. Yläsarja): SaTo vs. FC KyPS 7-1

Asetelmat Salon Tovereiden sarjakauden viimeiseen kotipeliin lähdettäessä olivat vähintäänkin kutkuttavat: tappiolla nousuhaaveet kokisivat todella pahan kolauksen, mutta voitolla nousu alkaisi näyttämään jo hyvin todennäköiseltä (mutta ei vielä varmalta). Viimeisen kotipelin kunniaksi ilmojen herra oli siunannut Urheilupuistoa koko päivän kestäneellä syyssateella, joka ei tauonnot hetkeksikään koko päivän saati ottelun aikana. Viimeisenä vastustajana tämän kauden osalta FC KyPS:llä oli kunnia saapua vieraanvaraisena isäntänä tunnettun SaTon vieraaksi – vieraanvaraisuus ei tosin ole heijastunut kentän puolelle Sauvon ollessa ainoa joukkue tällä kaudella, joka on onnistunut riistämään Tovereilta pisteitä Urheilupuistossa, mutta pelin jälkeen tälläkin kertaa vastustajia kestittiin ilmaisilla käristemakkaroilla.

Kotikauden päättävää peliä juhlistamaan olivat saapuneet kaikki joukkueen kynnelle kykenevät pelaajat ja pitkäaikaispotilaiden lisäksi poissa olivat ainoastaan opiskelukiireisiin vedoten M.Nissi, ilmeisesti kroonisesta dagen efteristä kärsivä K.Palokankare sekä uutta seuraa Espanjaan etsimään lähtenyt Jani “Alves” Vuorinen. Harvoja poissaoloja lukuunottamatta SaTo sai kasaan nimivahvan joukkueen kuten odottaa saattoi ja manageri oli jälleen kerran vaikean paikan edessä hahmotelleessaan aloituskokoonpanoa. Kotiottelulle tyypillisesti joukkueen pelimuodostelmaksi valikoitui SaTon trademarkiksi muodostunut hollantilaistyyppinen 4-2-3-1. Puolustuslinja oikealta vasemmalle muodostui tutuista nimistä V.Tiainen, Niittymäki, Metsänoja ja Anttonen. Keskikentän huolellisesta miinoittamisesta vastasivat hyväkyttä-pahakyttä periaatteella muodostettu Naipa-Suomela parivaljakko ja 10-paikalla Jupelle annettiin vapaat valtuudet hyökäyspelin osalta. Laidoilla aloittivat Kuusisto vasemmalla ja Parkkinen vasemmalla sekä piikissä emileheskeymäinen Pykäri. SaTon vaihtopenkkikin pursusi nimimiehiä kun valmentajalla oli heittää vielä tuleen Syvähuokon, Vistin, Tähkäpään, Yrttiahon sekä Isotalon kaltaisia sarjajyriä – ainakin Vistin kohdalla paino on jälkimmäisellä sanalla.

Valitettavasti vaarallinen ja vaikeakulkuinen vaellus Kyröltä Saloon oli verottanut vierasjoukkueen miesvahvuutta isolla kädellä eikä KyPS:llä ollut juoksuttaa kentälle kuin 10 urhoollisinta pelaajaansa. Yhden miehen vajaalla pelanneen vierasjoukkueen taktiikkana lienee ollut pitää pelin tempo alhaalla ja yrittää pitkittää 0-0 tilannetta mahdollisimman pitkälle ja pahimmassa tapauksessa, lähtökohdat huomioon ottaen ottelusta olisi voinut tulla todella vaikea kotijoukkueelle. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin huomioida sanamuoto “olisi voinut tulla”, sillä SaTo löi välittömästi luun vastustajan kurkkuun Kuusiston avattua ottelun maalihanat komealla volleylaukauksella alle minuutin pelaamisen jälkeen.

Varhainen johtomaali sammutti silmänräpäyksessä KyPS:n himmeänä lepattaneen toivonliekin 0-0:n pitämisestä ja takaa-ajo yhden miehen vajaalla Salon lentokentällä näytti mahdottomalta tehtävältä ja sellaiseksi se myös muodostui. SaTo loi maalipaikkoja perisalolaiseen tapaan kuin liukuhihnalta ja puoliajalla tulostaululla komeilivatkin jo 3-0 johtolukemat. Avausmaalin jälkeen punakone vyörytti hyökkäyksiään jatkuvasti kyröläisten maalille, mutta ehkä hieman liian pehmeä asenne esti lisämaalien synnyn kunnes Anttonen väläytti kuuluisaa “la bombaansa”. Ottelun 21. minuutilla laitapuolustaja katkaisi 35 metrissä vierasjoukkueen purkupallon ja ja rynni väkevästi rangaistusalueen kulmalle, josta vasemman jalan muulinpotku lähetti pallon vastustamattomasti Kyrön maalin takakulmaan. Vasemman jalan potkunsa takia Anttonen onkin ristitty kannattajien keskuudessa “Salon Adriaanoksi” – yhtymäkohdat rajoittuvat tässä tapauksessa kuitenkin ainoastaan kovaan vasuriin sillä masennus, ylipaino ja luvattomat lomat Rion karnevaaleihin ovat Interin Adrianon yksinoikeutta. Taukolukemat 3-0 viimeisteli tankkimainen Visti jyräämällä tiensä rangaistusalueen sisään ja sijoittamalla pallon varmasti maalin taka-alakulmaan.

Puoliajalle siirryttäessä ottelu oli jo tosiasiallisesti ratkennut, mutta SaTo ei vielä ollut valmis nostamaan jalkaa pois pedaalilta. Pelissä oli vielä 45 minuuttia aikaa nauttia jalkapallosta ja tarjota piiskaavassa sateessakin runsaslukuisesti paikalle raahautuneille faneille viihdettä, punaista balettia koko rahan edestä.

Toinen puoliaika alkoi KyPS:n kannalta yhtä murheellisesti kuin ensimmäinenkin Syvähuokon iskettyä 4-0 osuman heti sen ensimmäisellä minuutilla. Karvaisemmalla Otolla oli helppo työ siirtää pallo rankkaripilkun kohdalta maaliin Pykärin loistavan esityön jälkeen. Tässä vaiheessa valmannusjohto ei enää nähnyt tarvetta 4 puolustajan linjalle ja Niittymäelle annettiin vapaat kädet nousta mukaan hyökkäyksiin topparin tontiltaan. Punaisen baletin pyöriessä pallo liikkui jatkuvasti kauniisti KyPS:n puolustusalueella ja lisämaalit olivat useaan otteeseen lähellä eikä Kyrön yksin uurastaneella kärkipelaajalla enää riittänyt energia tai keinot haastaa SaTon puolustajia – kyröläinen pelaaja pallon kanssa SaTon puolustusalueella oli tämän jälkeen vähintään yhtä harvinainen näky kuin (J.)Tiainen töissä. Lisämaaleja jouduttiinkin odottamaan ottelun 59. minuutille, mutta Parkkisen 5-0 osuma oli sitäkin komeampi: nousu puolesta kentästä 25 metriin ja vasemman jalan laukaus Kyrön maalin oikeen alakulmaan.

Tässä vaiheessa SaTon Ultrat alkoivat juhlia häämöttävää kotikauden päätösta asiaan kuuluvalla tavalla kun punaiset savusoihdut kaivettiin esiin. Muutamien soihtujen valaistessa katsomoa punaiseksi, kentän puolella punakone ei vielä malttanut lopettaa maalitehtailuaan. Yrttiahon murtautuminen vastustajan boksiin päättyi n.19 metrin kohdalla tapahtuneeseen viikatteeseen ja SaTolle tuomittiin vapaapotku hyvästä maalipaikasta ja pallon taakse lupauksiaan lunastamaan asteli ennen ottelua vaparimaalilla uhonnut Otto “Pari hyvää vaparia joskus” Tähkäpää. Tähkäpää osoitti olevansa sanojensa mittainen mies toimittamalla pallon sisäkierteisenä muurin yli KyPS:n maali etuyläkulmaan – maaliviivalla päivystäny puolustajakaan ei ylettänyt puskemaan palloa väljemmille vesille ja “Salon Nurmelan” kauden avausmaali ja SaTon historian ensimmäinen suora vaparimaali oli tosiasia. 6-0 osuman jälkeen Sato nosti jo hieman jalkaa kaasulta ja löysäily johtikin siihen, että mahdottomasta tuli mahdollista ja Kyrö onnistui kavennusmaalissa; Kiljusen nyrkkeilemä vapari tippui suoraan rankkarialueen keskellä täysin vapaasti päivystäneelle vierailijalle jolla ei ollut vaikea työ toimittaa pelivälinettä Kuhilaspihan Kahnin taakse.

Jo aikoja sitten ratkennut ottelu sai vielä dramaattisen lopun kun 7-1 maalin syntytilanteessa kaksinkamppailutilanteessa Pykärin jyrän alle jäänyt Kyrön puolustaja jäi makaamaan liikkumattomana maahan. Pääpallossa kakkoseksi jäänyt puolustaja tippui holtittomasti tekonurmen pintaan tilanteessa jossa ei ollut mitään sääntöjen vastaista ja ilmeisesti löi takaraivonsa kenttään. Tilanne näytti hetken todella huolestuttavalta vastustajan maatessa kentällä tajuttomana mutta onneksi tämä pikkuhiljaa tokeni tajuihinsa ja lopulta pystyi itse kävelemään kotijoukkueen paikalle hälyttämään ambulanssiin. Onni onnettomuudessa ja tilanteesta ilmeisesti selvittiin aivotärähdyksellä ja ottelun erotuomari päättikin keskeyttää ottelun ambulanssia odotellessa sen 85. minuutilla. Loukkaantumiseen johtanut tilanne päätyi kuitenkin Pykärin maalivahdin yli nostamaan 7-1 maaliin ja turhautuneen Kyrön veskarin alatyylisestä protestoinnista seuranneeseen ulosajoon.

Iloisella ja vaputuneella pelillä saavutettu voitto päätti SaTon kotikauden tyylillä ottelun turhan dramaattista loppua lukuunottamatta ja nosti joukkueen takaisin omalle paikalleen sarjan kärkeen. Voitosta ja sarjajohdosta huolimatta SaTon nousu ei ole vielä kuitenkaan varma:

Pelaamalla keskinäisen ottelunsa tasan ja voittamalla sitä edeltävät ottelunsa TuPV:lla ja Sauvolla on mahdollisuus nousta 18 ja 17 pisteeseen, eli ohi ja tasapisteisiin SaTon kanssa (17 pst.) jos se häviää viimeisen oman pelinsä. Tasatilanteessa paremmuuden ratkaisee joukkueiden keskinäisen ottelun tulos ja sen jälkeen maaliero, joten tasapisteissä Sauvo päihittäisi SaTon, mutta SaTo puolestaan toistaiseksi ja todennäköisesti Bosnan (11 maalia parempi maaliero). Tasapisteisiin päädyttäessä SaTo puolestaan päihitää 0-1 voitollaan TuPV:n.

SaTon nousu varmistuu siis laskennallisestikin jos a) TuPV tai Sauvo menettää huomisissa(to 20.9.) otteluissaan pisteenkin tai b) SaTo saa pisteenkin viimeisestä ottelustaan. Nopealla järkeilyllä SaTo ei nouse ainoastaan siinä tapauksessa että se häviää viimeisen pelinsä ja Bosna saa pisteenkin viimeisestä ottelustaan ja Sauvo sekä TuPV voittavat rästiottelunsa ja pelaavat keskinäisen kohtaamisensa tasan – tällöin SaTo ja Sauvo päätyvät tasapisteisiin ja Sauvo menee jatkoon keskinäisen ottelun turvi.

Otteluraportti 11.9.2007 (6.Div. Yläsarja): FC Bosna vs. SaTo 0-0

* kuvat lisätään myöhemmin illan aikana. 

6. divisioonan ylälohkon ratkaisut olivat käsillä kun SaTon punakeltainen karavaani starttasi jälleen kerran kulkunsa Turkuun, toiseksi kotikentäksi muodostuneelle Pansion hiekkaerämaalle – tällä kertaa kerta olisi kuitenkin viimeinen tämän kauden sarjassa. Yläsarjan yhdeksästä pelistä SaTo oli määrätty pelaamaan viisi vieraissa, joista peräti neljä juuri Pansion askeettisella hiekkakentällä, eli yhtä montaa kuin todellisella kotikentällä Salossa. Voisikin sanoa, että kauden mittaan Pansion on tullut enemmän kuin tutuksi – liiankin tutuksi joku voisi sanoa – Tovereille, mutta tunnelma joukkueen valottomassa pukukopissa oli ottelun alla kaikkea muuta kuin haikea. Edellisen pelin tappio Sauvolle oli lyönyt kapuloita SaTon nousurattaisiin, mutta voitto vastaan asettuvasta FC Bosnasta nostaisi joukkueen jo todella lähelle lopullista tavoitetta, mutta edellisten pelien kokemusten mukaan Pansion kentän valaistusolot herättivät epäilyksiä. Jo edellisen Torre Calcio-pelin loppuhetket oli jouduttu pelaamaan hämärässä ja tästä oli aikaa sentään parisen viikkoa.

Ottelun alla SaTon riveissä oli huolta saataisiinko koulujen alettua ja pelaajien siirryttyä takaisin opiskelupaikkakunnilleen kasaan riittävästi pelaajia. Onneksi huoli osoittautui lopulta turhaksi, vaikka poissaolijoidenkin lista oli mittava Matiaksen, Bigin, Mikaelin, Petun, Villen sekä pitkäaikaispotilaiden Jeren ja Raffen loistaessa poissaoloillaan. Syvähuokon manageripelikokemuksien pohjalta joukkue ryhmitettiin Pansion erämaataisteluun sopivaksi katsottuun 4-4-2 timanttimuodostelmaan. Alkerta muodostettiin jälleen kerran kaikista niistä viidestä puolustuspään pelaajasta, jotka olivat joukkueen käytössä: maalipuiden väliin kissamaisen ketterä Kiljunen, sekä puolustuslinja tuttuun muotoon Anttonen-Metsänoja-Niittymäki-Vuorinen. Alemman keskikentän rooli kaadettiin Tähkäpään leveille hartioille ja hänen yläpuolellaan Palokankare pääsi operoimaan mielipaikalleen kärkien alapuolelle. Piikissä alloittikin raamikas kaksikko Kankaanpää-Pykäri ja laidoilla tuttu parivaljakko Syvähuoko-Parkkinen. Ilman vaihtopelaajia SaTo ei joutunut pelaamaan tälläkään kertaa kun kentän laidalle jäivät värjöttelemään kvartetti Seppälä, Suomela, Kuusisto ja Visti.

Kentän laidalla molempia joukkueita kannustamaan runsain määrin kerääntyneiden katsojien iloksi ottelu pääsi vihdoin käyntiin SaTon aloituksella ja ottelun panoksia entisestään lisäsi kummankin joukkueen tiedossa oleva, aiemmin samalla kentällä pelatun TuPV-Torre pelin lopputulos, jonka myötäTuPV nousi vahvasti mukaan sarjan kärkikahinoihin. Ottelun alkuhetkillä SaTo oli liikkellä hieman kotijoukkuetta terävämmin ja sen väsymätön prässi aiheutti suuria vaikeuksia mustissa peliasuissa pelanneen Bosnan pelinrakentelulle. Pelin painopiste olikin hienokseltaan Bosnan kenttäaluella, joskin samalla kävi selväksi, että paikan tullen joukkueen vastaiskut käynnistyivät todella terävästi joukkueen kapteenin oikean jalan kautta. Ensimmäiset 15-20 minuuttia tarjosivat kummankin joukkueen kannattajille tiukkaa taistelua, kuumia tunteita mutta ei kunnollisia maalipaikkoja. Tunteet kävivätkin kuumina jopa siinä määrin, että vaarana oli jalkapallo-ottelun vaihtuminen painikilpailuksi. Onneksi tuomari luki tilannetta erinomaisesti ja molempien joukkueiden kapteenien puhuttelu ja pari varoitusta laimensivat tunteita siinä määrin, että jatkossa saatettiin keskittyä itse kuningaslajin pelaamiseen.

Ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen, Saton vaihtoruletin lähdettyä pyörimään Bosna alkoi saamaan ottelua yhä enemmän haltuunsa ja painostus poikin mustapaidoille heidän ensimmäisen kulmapotkunsa. Kulmapotkua asteli antamaan jo mainittu joukkueen kapteeni Fiso, jonka kova ja sisäkierteinen, aivan maalin eteen toimitettu potku poikin vaarallisen hässäkän SaTon maalin eteen joka päätyi vaaralliseen laukaukseen ja Kiljusen torunnan kautta uudeksi kulmaksi. Jälleen Fiso asteli antamaan erikoistilannetta ja jälleen kerran hagimainen potkutektiikka aiheutti hässäkän Kiljusen maalille kun pallo olisi leijaillut suoraan maaliin ilman “Kuhilaspihan Kahnin” nyrkkeilyä. SaTon pahaksi onneksi Kiljusen nyrkkeilemä pallo ajautui n.25 metriin Fisolle, joka väläytti jälleen kerran uskomatonta potkutekniikkaansa ja lähetti pallon kohti vierasjoukkueen maalin yläkulmaa, mutta 6.divisioonan paras maalivahti venyi jälleen pallon tielle komealla loikallaan. Kulmapotkuja seuranneen Bosnan painostusjakson jälkeen SaTo pääsi taas puoliajan loppua kohti paremmin mukaan peliin, mutta puolittaisia maalipaikkoja kummempia se ei pystynyt luomaan – lähimmäksi maalia pääsi Metsänoja, jonka 25 metristä laukoman vapaapotkun Bosnapeluri siivosi päällään maaliviivalta. Bosnakaan ei pystynyt kunnolla enää hätyyttelemään Kiljusta toden teolla, vaikka jokainen Fison tarjoilema erikoistilanne loikin paniikkia SaTon puolustukseen.

Puoliajalle lähdettäessä peli oli ympäripyöreästi 0-0, mutta rehellisyyden nimissä taukonumeroista oli paljolti kiitettävä Kiljusta joka oli ottanut maalinsa suulla samanlaista roolia kuin idolinsa v.2002 MM-kisoissa. “Usko omaan tekemiseen”, urheilukliseitä lainatakseni, ei kuitenkaan horjunut SaTon leirissä ja puoliajan teamtalkissa Naipa viisaasti muistutti, että kentällä on tarkoitus pitää hauskaa ja sitä kautta tuloskin tulisi olemaan positiivinen. Valitettavasti Naipan hyvät neuvot sujahtivat satopelureiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun tuomari vihelsi toisen puoliajan alkaneeksi…

Puoliajan teemana oli yrittää pelata rennolla asenteella ja pitää hauskaa kentällä, mutta tosiasiassa takakireys oli jo hiipinyt punakeltaisten takaraivoihin. Rentoutta tai mitään sen kaltaista ei ollut havaittavissa punakoneen pelissä, päinvastoin – pää alkoi punottaa itse kullakin ja pelaajat alkoivat keskittyä liika toisten tekemisiin omiensa sijaan. Yleensä kun asiat menevät pieleen, niin ne todella menevät pieleen ja niin kävi tälläkin kertaa. Bosna näki tilaisuutensa koittaneen ja heitti lisää vettä myllyyn. Hermostuneesti pelannut SaTo ei pystyny pitämään palloa omalla joukkueellaan kahta perättäistä syöttöä pidempään ja Bosnan hyökkäykset vyöryivätkin koko ajan vaarallisesti kohti Kiljusen veräjää. Totuttuun tapaan joikainen “Pansion Maradonan” lähettämä erikoistilanne loi kaaosta Saton 16-alueen sisälle ja jälleen Bosna peluri onnistui toimittamaan pallon Saton yläputkeen – Kiljusen torjunnan kautta tottakai. Toisin kuin ensimmäisellä 45 minuuttisella nyt Bosna pystyi luomaan maalipaikkoja muutenkin kuin Fison erikoistilanteista ja hanakasti pystyyn juosseet Bosnan hyökkääjät pääsivätkin kertaalleen kumpikin puolittaisiin läpiajoihin, mutta jälleen kerran Kiljunen pelasti varmoilta maaleilta vaikuttaneet tilanteet. Ottelun luonne olikin muuttunut toisella puoliajalla ratkaisevasti asemasodasta pelkäksi puolustustaisteluksi SaTon kannalta, mutta n.60 minuutilla ottelu sai yllättävän päätöksen kun tuomari ilmoitti kummankin joukkueen kapteeneille keskeyttävänsä ottelun pimeyden takia.

Kummankaan joukkueen kapteenilla ei ollut esittää vastaväitteitä tuomarille, vaikka onkin pakko tunnustaa, että päätös suosi enemmän köysissä huojunutta ja tyrmäysiskua odottanutta SaToa. Toisaalta pimeys alkoi jo vaikuttaa pelaajien, erityisesti topparien ja maalivahtien esityksiin korkeiden pallojen hävitessä taivaan pimeyteen ja loukkaantumisriskikin oli ilmeinen niissä olosuhteissa, joten erotuomarin päätös oli oikea vaikkakin valitettava. Bosnan ja SaTon ottelu jäikin tämän kauden osalta viimeiseksi Pansiossa pelatuksi iltapeliksi, sillä juuri valaistusongelman takia Piiri siirsi kaikki loput siellä pelattavat ottelut Riihikallioon.

Murphyn laki tuli jälleen todistettua paikkansa pitäväksi kun SaTon palikat kaatuivat dominopalojen tavoin Pansion pimenevässä illassa. Kaikki kunnia vastustajalle ja erityisesti sen kapteenille, jonka potkutekniikalla varmasti pärjäisi kovemmissakin mittelöissä, mutta kyllä punapaitojen pahin vastustaja olisi silti löytynyt pelin jälkeen peiliin vilkaisemalla. Poissa olivat joukkueen normaali rentous ja peli-ilo, jotka ovat juuri tehneet SaTosta sen mitä se on: miksi näin oli, onkin jo vaikeampi kysymys. Kokemattomuutta, paineita vai jotain muuta, mutta normaalilla pelillä SaTolla ei olisi ollut mitään hätää Bosnaakaan vastaan kuten ottelun ensimmäiset 20 minuttia osoittivat. Tiistain katastrofin jälkeen juuri ketään pelaajista ei Kiljusta lukuunottamatta ansaitse puhtaita papereita. Ehkä lähimmäksi neutraaleja arvosanoja kenttäpelaajista pääsee hyvin luutinut topparipari, mutta tämän ottelun kohdalla Kiljunen saa pokata kaikkia jaossa olevat Bahar-pisteet.

Stadion huutaa, soihdut palaa, minä syön croisantteja – Jalkapallon täyteinen viikonloppu Bratislavassa 1.9-2.9.2007

*matkaraportin on kirjoittanut nimim. silenzio

Uuvuttavan työrupeaman jälkeen – sivari ja kesätyöt takana – oli pakko päästä nollaamaan pääkoppa ja lataamaan akkuja tulevia opintoja silmällä pitäen. Kiitos Blue Onen toukokuisen tarjouksen, valitsin matkakohteekseni Budapestin, josta suuntaisin myöhemmin junalla Bratislavaan ja Wieniin. Matkaseuran löytäminen tuotti alusta saakka vaikeuksia – suurin osa kavereista seurustelee, minulla taas ollut huonoa naisonnea. Onneksi velipoika oli halukas lähtemään mukaan, ettei tarvinnut sentään yksin reissuun matkata.

Reissulle lähdettäessä ei paikallisen futiskulttuurin katsastaminen ollut suinkaan ykkösprioriteetti. Jos otteluita osuisi matkan varrelle, voisi päivän päätteeksi rentoutua stadionin penkeillä olutta siemaillen. Ennakkoluulot elivät vahvana – vertauskohteena kotoinen Veikkausliiga. Olin väärässä. Pelintaso erosi tuskin paljoakaan Veikkausliigasta, mutta katsomokulttuuri olikin sitten jotain muuta. Enpä toisaalta tullutkaan katsomaan hienoja yksilösuorituksia – niitäkin nähtiin yllättävän paljon.

Budapestissa ei futiksen seuraaminen onnistanut. Aikakaan ei välttämättä olisi sihen riittänyt, sillä neljässä päivässä tuli helvetillinen kiire ravatessa kaupunkia ristiin rastiin. Bratislavassa kohdalle osui jalkapallotäyteinen viikonloppu: kaksi Slovakian pääsarjan, Corgoň Ligan ottelua. Itä-Euroopassa olutpanimoilla on ilmeisemmin tapana sponsoroida futista: Tšekissä on Gambrinus Liga ja Unkarissa Soproni Liga. Oikea timantti oli lauantai-illan ŠK Slovan Bratislava – FC Nitra – mittelö, josta muodostui allekirjoittaneelle unohtumaton elämys. Tarkoituksena oli alun perin vierailla kyseisenä päivänä Wienissä, mutta se olisi ollut kohtalokas virhe. Viikonloppua täydensi sunnuntaina Tonavan toisella puolen pelattu FC Artmedia Petržalkan ja FK Dukla Banská Bystrican välinen kohtaaminen.

Slovanin ultrien keskellä

Saavumme Budapestista junalla Bratislavaan perjantai-iltana. Hämärä alkaa jo laskeutua, joten tämän illan Bratislava-anti jää muutamaan baariin. Ensivaikutelma Bratislavasta ei ole mairitteleva. Koonsa puolesta Slovakian pääkaupunki ei vaikuta järin Turkua suuremmalta, vaikka asukasluku onkin 450 000. Väkimäärä selittynee ilmeisemmin Bratislavaan kuuluvalla Petržalkan lähiöllä, joka majoittaa 115 000 ihmistä. Rapistuneet rakennukset ja rautatieasemalla pyörivät mustalaiset ja spurgut eivät tee oloa kotoisaksi. Hyviä puolia ovat edulliset hinnat ja vähäiset turistimassat. Neljässä päivässä iskisi ennen pitkää tylsistyminen, ellei sitten haluaisi istua kaiken aikaa terasseilla – nimittäin terasseja tässä kaupungissa riittää. Kieltämättä hyvä ryyppylomakohde siis.

Huonosti nukutun yön jälkeen suuntaamme vaatimattomalta hotelliltamme katsastamaan Bratislavan nähtävyyksiä. Hetken vanhassa kaupungissa palloiltuamme hyppäämme Devinin linnaan matkaavalle paatille. Seurana on saksalaisia vanhuksia ja lapsiperheitä. Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa sijaitsevat linnanrauniot tarjoavat sentään hienot näköalat. Ensimmäiset maininnat Devinistä ovat 800-luvulta, mutta nykyään jäljellä ovat vain rauniot Napoleonin räjäytettyä linnan vuonna 1809.

Mieli halajaa pois turistimassoista kansan pariin. Laivan saavuttua takaisin Bratislavaan alkaa olla jo melkoinen kiire illan futismatsiin, jossa sarjan tyvipäähän juuttunut ŠK Slovan Bratislava saa kotistadionillaan vastaansa kello 19.30 alkavassa ottelussa kärkitaistossa majailevan FC Nitran. Helvetillisestä nälästä huolimatta – päivän ravinto on koostunut köykäisestä aamiaisesta ja oluesta – ravintolaruokailu on jätettävä väliin ja poikettava lähimpään supermarkettiin. Evääksi peliin ostamme croissantteja, sipsejä ja virvoitusjuomia. Raitiovaunu kuljettaa meidät keskustasta viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Nové Meston kaupunginosaan. Suuren urheilujuhlan tuntua ei ole havaittavissa täpötäydessä ratikassa: Slovanin värit – sininen ja valkoinen – eivät ole näkyvästi edustettuina.

Ratikkapysäkiltä ei ole pitkä matka stadionin syövereihin. Tehelné pole (”Brickfield”) on 1940-luvulla rakennettu karunnäköinen yleisurheilustadion, jonka kapasiteetti on 30 000 katsojaa. Urheilupyhättöä reunustavat piikkilankaiset betonimuurit on maalattu täyteen Slovan-aiheisia graffiteja. Slovanin verivihollisen, FK Inter Bratislavan, kotistadion kohoaa heti valtatien toisella puolen.

Ottelu on juuri alkanut, kun saavumme stadionin lippuluukulle. Tästä huolimatta lippuluukulla on kymmeniä metrejä pitkä jono; tilannetta tarkkailee taustalla parikymmentä mellakkapoliisia. Jono etenee nopeasti epä-itäeurooppalaiseen tyyliin, joten viidessä minuutissa minulla on kaksi lippua kourassa. Liput parhaille paikoille kustantavat 129 korunaa (3,82 euroa). Oikean katsomon löytäminen tuottaa vaikeuksia, sillä opasteet stadionilla ovat olemattomat. Hetken harhailtuamme seuraamme massaa yläkatsomoon. Järkkäriä ei tunnu haittaavaan, vaikka olemme eksyneet väärään katsomoon. Eipä haittaa meitäkään, sillä istahdamme tyytyväisinä Slovanin ultrien yläpuolelle. Ottelua on ehditty jo pelata vajaa kymmenen minuuttia, ja FC Nitra johtaa 1-0. Mahdolliset koreografiat jäivät siis harmillisesti näkemättä, vaikka eipä niistä tältä puolen katsomoa tiiraillessa olisi mitään tolkkua saanutkaan.

Salamamaali ei ole hiljentänyt Slovanin kannattajia, vaan kannustushuudot raikaavat herkeämättä. Meno on sellaista, ettei viitsi liiemmin kenttätapahtumiin kiinnittää huomiota. Siitäkin huolimatta, että väkeä stadionilla on tuskin enempää kuin 10 000 – molemmat päädyt ovat käytännössä typötyhjiä. Aina kun laulu meinaa tyrehtyä, capo yllyttää pistämään parastaan, ja desibelit nousevat taas. Muutaman kymmenen vieraskannattajan joukko on eristetty kaarteeseen. He saavatkin osakseen tukun pilkkahuutoja. Kymmenen minuutin kohdalla Slovanille vihelletään rangaistuspotku, jonka uzbekki Aziz Ibragimov toimittaa Nitran maalin perukoille. Infernaalinen melu valtaa katsomon. Ensimmäinen 45-minuuttinen on Slovanin lievää hallintaa, mutta tauolle mennään tasatilanteessa. Orastava nälkäkuolema torjutaan kahdella croissantilla, sipseillä ja virvoitusjuomalla.

Kamppailun toista puoliskoa ei ole edes ehditty viheltää alkaneeksi, kun katsomo jo virittelee laulujaan. Nähdäänpä siellä jopa Slovanin ultrien versio Horto Magikosta. Vaivainen minuutti on tahkottu, kun Slovan siirtyy johtoon. Maalin jälkeen laulu raikaa käytännössä päätösvihellykseen saakka ja tovi sen jälkeenkin. Siinä tuntee itsensä kovin ulkopuoliseksi, kun sadat ihmiset hoilaavat ympärillä. Tunnelmaa nostattaa entisestään stadionin ulkopuolella järjestetty ilotulitus. Tiedä sitten, oliko sillä mitään tekemistä itse ottelun kanssa. Loppuhuipennus nähdään viimeisen kymmenminuuttisen aikana, kun lukuisat soihdut syttyvät katsomossa. Kenttätapahtumien seuraaminen on mahdotonta savun keskeltä. Nitra hakee ottelun lopussa vimmatusti tasoitusmaalia, mutta yritystä ei palkita. Katsomo huokaa helpotuksesta, kun vierasjoukkueen lisäajalla saama vaarallinen vapaapotku kilpistyy muuriin. Täysi pistepotti Slovanille. Istumapaikkani on täynnä croissantin muruja. Olipahan elämys! Nyt voi lähteä hyvillä mielin kaupungin yöhön.

Suurena miinuksena on mainittava katsomon natsiskinit. ”ŠK Slovan 88” -paidat olivat vahvasti edustettuina. Menneet ovat menneitä, mutta lainataanpa internetiä:

“In the domestic league the Slovan Ultras supporters are infamous for racist acts. On 20th April 2006 a group of Slovan supporters organised a choreography to celebrate the birthday of Adolf Hitler. Also in April the same group of fans chanted “monkey noises” directed at Artmedia Bratislava player Karim Guede, who is also an International for Togo.”

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu

Aamupäivällä ulos hotellista ja kohti Petržalkaa, Tonavan toisella puolen nousevaa valtaisaa betonilähiötä. Aikaa on runsaasti, sillä FC Artmedia Petržalka – FK Dukla Banská Bystrica –ottelu alkaa vasta kello 16.30. Koska kiirettä ei ole, suuntaamme määränpäähämme jalkaisin ja nautimme auringonpaisteesta ja hyvästä oluesta – matkaa kertyy viitisen kilometriä. Matkan varrella piipahdamme keskiaikaisilla markkinoilla. Larppausharrastus päättyi jo kuudennella luokalla, joten puiset miekat, kirveet ja kilvet saavat jäädä odottamaan ostajaansa. Sen sijaan ostan helvetin suolaisen maissintähkän hassuun munkinkaapuun sonnustautuneelta herralta. Aika kulkee siivillä, joten riennämme Artmedian kotistadionin, Štadión Petržalkan, yhteydessä olevaan Football Pubiin. On pikapalaverin paikka ja valmistautuminen otteluun alkaa.

Štadión Petržalka on idyllinen pikkustadion, joka vetää suunnilleen 10 000 katsojaa. Katsomoita on modernisoitu ankaralla kädellä – lukuun ottamatta toisen sivun rähjäistä seisomakatsomoa – Artmedian euromenestyksen tuomilla rahoilla. Piskuinen lähiöseura eteni aina Mestarien liigan lohkovaiheeseen saakka pudottomalla jatkosta sensaatiomaisesti Skotlannin Glasgow Celticin kaudella 2005-2006.

Alkuvihellykseen on enää vartti aikaa, mutta stadionin liepeillä ei näy paljoakaan väkeä. Tuoppi tyhjäksi ja lippuluukulle, josta irtoaa tiketti romahtamispisteeseen ajautuneeseen seisomakatsomoon 80 korunalla (2,37 euroa) – ei mielestäni täysin kohtuutonta. Kioskista iso tuoppi Staropramenia kouraan 25 korunalla (0,74 euroa) ja ottelua seuraamaan. ”Ilmaisesta” oluesta huolimatta olen lievästi pettynyt: fanikatsomo on hiiren hiljaa, ”Petržalka”-huudot kaikuvat vaimeana. Ottelu on vetänyt väkeä korkeintaan 3 000. Vierasfaneja ei ole paikalla laisinkaan. Lisäjännitystä otteluun tuovat katsomoon tunkeutuneet kolme juopunutta kuulapäätä – yllään tietysti ”ŠK Slovan 88” -paidat. Kolmikon saapumisen jälkeen fanikatsomo mykistyy täysin. Virkavalta reagoi tilanteeseen nopeasti ja pian kaksi poliisia hivuttautuu katsomoon tarkkailemaan riidanhaastajia. Sadistinen mieleni toivoo kunnon rähinää. Tuo kolmikko jos kuka ansaitsee useamman iskun teleskooppipampusta. Valitettavasti mitään radikaalia ei tapahdu, vaan 2/3 joukkiosta poistuu puoliajalla omille teilleen.

Maaliverkot heiluvat kamppailussa sen verta tiuhaan, ettei kauaa pysy laskuissa mukana. Onneksi tulostaulu auttaa pulmaan. Corgoň Ligan häntäpäähän vajonnut Banská Bystrica iskee onnekkaan avausmaalin, mutta tämän jälkeen Artmedia aloittaa hirmuisen ilotulituksen. Nähdään tukku hienoja yksilösuorituksia, jotka johtavat poikkeuksetta maaliin – kirkkaimpana upea saksipotkumaali. Sarjan kärkitaistossa rimpuileva kotijoukkue voittaa murskaavasti 6-3. Lopussa ottelun jo ratkettua herää kotikatsomo eloon. Vaisusta tunnelmasta huolimatta ottelusta jää käteen hyvä fiilis. Suunta kohti keskustaa ja suunnittelemaan loppuillan ohjelmaa ja huomista iskua Wieniin. Ensi vuonna sitten Serbiaan tai Kreikkaan, jos hyvin käy.

Kuvia: http://s107.photobucket.com/albums/m287/guy_picciotto/Bratislava/

Otteluraportti 3.9.2007 (6.Div. Yläsarja): SaTo vs. AC Sauvo 0-1

Syyskuun alkajaisiksi Salon Toverit saivat mielyttävän vieraan Sauvosta, kun paikallinen AC (lyhenne ei tiettävästi merkitse Airport Cityä) saapui Urheilupuiston tekonurmelle 6.divisioonan ylälohkon kärkikamppailuun. Jo samassa alkulohkossa pelanneet joukkueet miehittivät ennen keskinäistä kohtaamistaan sarjan ensimmäistä ja kolmatta sijaa Tovereiden pitäessä hallussaan piikkipaikkaa 13 pisteellä ja Sauvon ollessa myös hyvissä asemissa 9 pisteellä. Alkulohkon kohtaaminen Sauvossa päättyi tiukan ja kuuman kamppailun jälkeen SaTon 0-1 vierasvoittoon ja samankaltaista kohtaamista odotettiin tästäkin ottelusta – ja sellainen siitä myös tuli.

Kauden toiseksi viimeinen kotipeli oli innostanut SaTon sotisopaan sellaisiakin pelaajia joita pelikentillä ei hetkeen oltu nähty ja paluun pelikentille tekivät mm. joukkueelle korvaamaton monitoimimies Ville Tiainen sekä yleisön lellikki ja vieraspelin Sauvossa ratkaissut Niko Seppälä. SaTo lähti kuitenkin peliin merkittävästi heikentyneenä kun joukkueen kapteeni ja paras maalintekijä, viimeisessä kahdessä pelissä viisi maalia ampunut Martti Pykäri oli vaihtanut kännykkäkaupungin kolean ilmanalan Espanjan aurinkoon. Pykärin lisäksi Mikael Nissi oli poissa SaTon normaalista puolustusvahvuudesta, eikä nahkahousujen luvattuun maahan hävinnyttä mersukauppias-katsomovalmentaja Jaakko”Moratti”Saustilan poissaoloakaan sovi unohtaa.

Kokoonpano ryhmitettiin kotiotteluista tuttuun muodostelamaan eikä nimilistakaan sisältänyt suuria yllätyksiä. Maalissa Kiljunen ja puolustuslinja Anttonen-Metsänoja-Niittymäki-Vuorinen oli odotettu ja itseoikeutettu valinta manageriportaalta. Keskikentän rouhinnasta vastasi Suomela-Tähkäpää tandem, joiden yläpuolella joukkueen peliä “ohjelmoi” kapteenina toiminut Kalle Palokankare. Jarno Kuusisto oli lunastanu itselleen yksinäisen kärkipelaajan paikan ja laidoille hän sai tuekseen Matiaksen sekä Parkkisen. SaTon nimivahvan vaihtopenkin muodostivat Isotalo, V.Tiainen, Seppälä, Yrttiaho, Syvähuoko sekä Visti.

Sauvo oli matkannut Saloon vain yhden vaihtopelaajan turvin – eikä ressukka edes saanut peliaikaa kuin muutaman sääliminuutin – mutta muuten joukkueen toiminta oli poikkeuksellisen ammattimaista 6.divisioonatasolle joukkueen ottaessa ohjattua alkulämpöä valmentajan komennuksesta. Vertailukohtana voidaan mainita, että samaan aikaan suurin osa Tovereista istuskeli tekonurmen pinnassa hyvin ansaitulla tupakkatauolla, vaikka osa pelaajista kuuliaisesti tällä välin vetelikin palloja pelkästään yläkulmiin. Ottelun alkaessa Sauvo olikin ymmärrettävästi hieman valmiimpi peliin ja jo ensiminuutit kielivät tulevasta tiukasta kamppailusta.

Yläsarjan kohtaaminen jatkui siitä mihin ensimmäinen ottelu keväällä loppui – peli oli tiukkaa kamppailua, jossa mitään ei annettu ilmaiseksi. Onneksi tällä kertaa turhan kovat otteet ja turhan suunsoitto olivat jääneet kummaltakin joukkueelta pukukoppiin vaikka vierasjoukkueen taitavan nro.10:n nilkat joutuivat ottelun tuoksinassa koville. Ottelun alkuhetkillä SaTo sai muutaman hyvän hyökkäyksen Sauvon kenttäpuoliskolle, mutta ne kuivuivat kokooon turhan näpertelyn seurauksena. Vaikka vierasjoukkue ei tuntunut pääsevän kunnon tekopaikkoihin, niin sen pelaamat pystypallot olivat alati vaarallisia ja niistä syntyikin ensimmäisen puoliajan paras tekopaikka. Keskikentältä lähtenyt ristipallo vapautti Sauvon hanakasti pystyyn juosseen kärkipelaajan läpiajoon ja maalivahdinalueeltaan ulos tullut Kiljunen oli pakotettu rikkomaan karkuun pääseen sauvopelurin. SaTon kannalta oli onni ettei Kiljuselle näytetty tässä vaiheessa joulukorttia, vaan hän selvisi tilanteesta varoituksella ja aivan boksin reunalta tuomitulla vaparilla. Hyvästä laukaisupaikasta huolimatta vapaapotku karkasi reilusti maalin yli ja Kiljunen saattoi huokaista helpotuksesta maalillaan. Tätä puolittaista läpiajoa lukuunottamatta ensimmäisen puoliaika ei tarjonnut konkreettisia maalipaikkoja – tiukkaa vääntöä ja taistelua senkin edestä. Lyhyesti tiivistettynä ensimmäinen puoliaika kului Sauvon pitäessä hieman enemmän palloa, hakien teräviä pystypalloja ja SaTon yrittäessä iskeä vastaan aina saadessaan pallon.

Puoliajalla koko joukkue tuntui olevan yhtä mieltä siitä, että SaTo ei ollut pelannut normaalilla tasollaan ja että joukkueen pelistä puuttui sen tavaramerkiksi muodostunut “raivo”. Yhteisellä sopimuksella päätettiin aloittaa toinen puoliaika kunnon ryminällä, mutta tosiasiassa se aie jäi pelkälle puheen asteelle. Ottelun kulku jatkui pääpiirteittäin samanlaisena kuin ensimmäisellä jaksolla ja SaTolla oli vaikeuksia löytää aseita hyvin ja organisoidusti puolustanutta Sauvoa vastaan. Alhaalla maannut puolustuslinja sen edessä partioinut “Sauvon Makelele” olivat myrkkyä Tovereiden hyökkäyskalustolle. Kalle, Parkkinen ja Juppe pitivät hyvin palloa totuttuun tapaan, mutta 2-3 vastustajan ympäröiminä hekin olivat aseettomia. Toisen puoliajan puolivälissä SaTo loi yhden harvoista maalipaikoistaan, joka sekin oli seurausta lähinnä Parkkisen hyvästä yksilösuorituksesta, mutta Sauvon maalivahti torjui Janin laukauksen upeasti oikeasta alakulmasta kulmapotkuksi. Hetken kuluttua tästä ja Sauvon vastaisku oli tuottaa tuloksen kun alati vaarallinen kymppi pääsi ampumaan 16-alueen rajalta, mutta tällä kertaa oli Kiljusen vuoro esitellä torjuntataitojaan. Hetken jo näytti, että maalilla kärkkynyt mustapaita ehtisi Kiljusen torjumaan paluupalloon ensimmäisenä, mutta tuomari vihelsi pelin poikki paitsiona joka olikin tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.

Kymmenen minuuttia edellisestä ja Kiljunenkaan ei pystynyt enää pelastamaan SaToa takaiskulta. Vaarattoman näköisessä tilanteessa keskikentällä Metsänojan vastustajan purkupallon haltuunotto karkasi epäonnisesti suoraan Sauvon hyökkääjän juoksulinjalle joka siirsi pallon nopeasti eteenpäin rynnineelle kympille. Edes Bigin “tulos tai ulos”-liukutaklaus ei tuonut toivottua tulosta vaan mustapaidan laukaus painui vastustamattomasti SaTon maaliin Kiljusen näppien ja kahden tolpan kautta. Maalia seurasi Sauvon joukkueen raivokkaat tuuletukset, mutta usko kotijoukkueen leirissä ei hiipunut vielä tähän. Maalin syntyessä pelikello näytti tasan 80. minuuttia ja aikaa tasoitusmaalin tekoon oli siis ruhtinaallisesti. SaTon kirivaihde poikikin mukavan paineen Sauvon kenttäpuoliskolle ja paras tasoitusmahdollisuus siunaantui lähes läpiajoon ehättäneelle Ville Tiaiselle. Tiaisen ja SaTon epäonneksi vierasjoukkueen maalivahti ehätti alueensa ulkopuolelle purkamaan pallon väljemmille vesille. Lupaavista yrityksistä huolimatta SaTon lopun puristus ei tuottanut tulosta ja kauden ensimmäinen sarjatappio oli tosiasia.

Tuomarin pillinvihellyksen jälkeen Sauvon pelaajat juhlivat voittoaan kuin suurtakin mestaruutta – “SaTo on kaadettu” huudot raikuivat sauvolaisten kerääntyessä maalintekijänsä ympärille ja päälle juhlimaan voittoaan. Tapa, jolla SaTon tappiota kertoo joukkue saavuttamasta asemasta omassa sarjassaaan ja on otettava hienona kunnianosoituksena, sillä tuskinpa sauvolaiset ihan jokaista voittoa samalla tavalla juhlivat. Itse voitto oli Sauvolta työvoitto ja vaikka peli tasainen olikin, niin on sitä pidettävä ansaittuna. Urheilupuiston tekonurmella käydyssä ottelussa Sauvo oli piirua verran kotijoukkuetta parempi lähes jokaisella osa-alueella, vaikka senkin konkreettiset maalipaikat jäivät pariin-kolmeen yritykseen- jokatapuaksessa Sauvo ja sen pelaama futis oli mukavaa vaihtelua muihin, lähinnä roiskimiseen keskittyneiden joukkueiden joukossa. Ensimmäisestä tappiosta huolimatta kriisinappulan laukaisusalkku pysyy yhä visusti SaTon kerhotalon kellarissa pölyttymässä, sillä joukkue jatkaa yhä sarjakärjessä ja sillä on kolme ottelua aikaa varmistaa nousunsa ensikaudeksi 5.divisioonaan. Sanotaan, että ilman mustaa ei ole valkoista, eikä ilo ilman surua tunnu miltään – jos tämä on totta, niin voitto FC Bosnasta seuraavassa pelissä tulee maistumaan tavallistakin makeammalta.

Pietarissa Eremenkoa katsomassa (4.3.2007): Zenit vs. Saturn

* kirjoittaja oli vaihto-oppilaana Pietarissa 2/2007-6/2007 välisen ajan.

Kevään 2007 olin vaihdossa Pietarissa ja tuli käytyä katsomassa 3 Pietarin Zenittien peliä. Tässä kertomus yhdestä. Oltiin räntäsateisen sunnuntaipäivän (4.3.2007) kunniaksi katsomassa jalkapalloa, joka sattui olemaan Pietarin Zenittien ensimmäinen peli tällä kaudella. Kyseessä oli kaksiosainen Cup-peli ja vastustajajoukkueessa pelasi Alexei Erëmenko (huom. lausutaan “jerjomenko”) kapteenin nauha kädessään. Stadion, jossa ottelu pelattiin sijaitsee Petrogradskajan saarella keskustasta pari kilometriä pohjoiseen. Ihmisiä kyseinen hornankattila imaisee semmoset 22000, mutta toimii ymmärtääkseni lähinnä “varakenttänä”, koska Kirovin stadioni on täysin remontin alla.

Ottelut alkavat Venäjällä viikonloppuisin todella aikaisin (14.30), jonka syyksi sain kuulla sen, etteivät fanit kerkeä juoda itseään liian humalaan ennen ottelua. Alkoholipitoista oluttakaan ei pietarilaiselta stadionilta pysty ostamaan samaisesta syystä johtuen. Asiaan kuuluen tuli hankittua läheisestä urheiluliikkeestä Zenittien kaulahuivi. Hintaa huiville tuli 220 ruplaa (7 euroa) ja lippu otteluun oli 200 ruplaa. Jos ulkomaalainen haluaa peliin, tulisi lippu ostaa stadionin erillisestä toimistohuoneesta passia vastaan. Tosin yhden kerran saimme ostettua lipun samasta paikasta mistä venäläisetkin liput hankkivat. Zenit edustaa Pietaria ainoana joukkueena pääsarjassa. Moskovalla joukkueita sarjassa on muistaakseni kuusi kappaletta. Tässä näkyy hyvin se, missä kaupungissa raha Venäjällä sijaitsee. Tärkeimmät ottelut pietarilaisille ovat perinteisiä seuroja vastaan kuten Dynamoa, Spartakia, CSKA:ta tai Lokomotivia. Jalkapallo on Venäjälläkin se ns. ykköslaji ja sitä ei voi olla huomaamatta.

Matkalla katsomoon joutuu käymään läpi 3 turvatarkastusta. Miliisejä paikalla oli varmasti yli 200 ja tällä kertaa he eivät kyselleet papereita. He eivät myöskään puuttuneet lailla kiellettyyn julkijuopotteluun, eivätkä yrittäneet ryöstää kuten yleensä. Katsomomme vieressä sijaitsi vieraskatsomo, jossa oli noin 100 Saturnin kannattajaa ja lähes saman verran miliisejä. Toisella puolella stadionia istuivat ns. “tosifanit” (kausikorttilaiset) ja jos sinne halajaa, pitää kuulemma käydä jopa haastattelussa. Siellä toiminta oli varsin organisoitua niin kuin pitääkin olla. Laulut lähtivät samaan aikaan ja kaikki myös lauloivat. Heti ottelun alussa Zenit sai maalin ja siitäkös riemu repesi. Räntää tuli taivaalta, mutta siitä huolimatta katsomossa tunnelma oli melko hyvä. Zenit voitti kohtalaisen kankean ottelun 1-0 ja loppu hetkillä soihtujakin alkoi näkyä. Suomessahan soihdut ovat kielletty. Jännä oli huomata myös se, kuinka paljon politiikka oli mukana urheilussa. Vaalimainoksia näkyi joka puolella ja lisäksi Zenitin pelaaja Andrei Arshavin oli ehdolla tulevissa kaupungin vaaleissa. Zenitin faneilla oli tosin hyvin vahva mielipide politiikan näkymisestä jalkapallossa

Futista Tukholmassa 22.-23.10.2006 – Tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä

* Raportin kirjoittaja on SaTon kannattaja, joka on matkannut pallon perässä mm. Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Puolassa ja Slovakiassa.

Jo pitkään oli pääkopassa muhinut ajatus tutustumismatkasta ruotsalaiseen futiskulttuurin. Kuuleman mukaan länsinaapurimme areenoilla olisi tarjolla erittäin viihdyttävää meininkiä. En puhu pelkästään pelintasosta vaan ennen kaikkea tunnelmasta. Oikeastaan pelintaso ei kiinnosta meikäläistä pätkääkään. Suomi kulkee valitettavasti kaikessa Ruotsia perässä.

Lokakuun lopuksi sain hoidettua töistä vapaata. Matkan suunnittelu alkoi. Päädyin luonnollisesti kustannussyistä laivamatkaan. Sunnuntaipäivälle osuisi Djurgårdenin ja putoamistaistossa olevan Häckenin kohtaaminen. Maanantai-illan kohokohta olisi vuorostaan Bajenin ja sarjakärki Elfsborgin mittelö tunnelmallisella Söderstadionilla. Toivottavasti tämä matka onnistuisi edes hieman paremmin kuin viimesyksyinen matka Borussia Dortmundin ja Hertha Berlinin väliseen koitokseen. Olihan tuo matka erittäin antoisa – hukkasin vain metroasemalle reppuni. Sinne meni passi, tuliaisviinat ja digikamera. Pikapassilla pääsin lopulta takaisin Suomeen. Valitettavasti tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä.

Lauantai 21.10.2006. Tavallinen tarina ruotsinlaivalla

Illansuussa saavun junalla kahden toverini seurassa Turun satamaan. Turusta Silja Europa kuskaisi meidät kohti Kapellskäriä – matkareitin vuoksi saimme laivaliput uskomattoman halvalla. Mitä ruotsinlaivalla voi ylipäätään tehdä? Vain ja ainoastaan juopotella. Näin me myös teemme, vaikka aamulla pitäisi olla hereillä seitsemän maissa. Välittömästi tax free –myymälään, josta ostetaan sen verta paljon olutta, että sitä riittäisi vielä Tukholmassakin. Ruotsin alkoholipolitiikka on hyvin tiedossa. Suureksi onneksemme laivalla on samaan aikaan jokin autourheiluun liittyvä palkintogaala; paikalla on myös kuuluisa mäkihyppääjä Janne Ahonen. Baarissa aikamme gaalaa seurattuamme menemme hyttiimme juomaan olutta. Puolen yön tietämillä lähdemme katsastamaan laivan diskoteekin. Ei mene aikaakaan, kun löydämme itsemme nurkkapöydästä erään humalaisen pariskunnan seurasta. Ovat kuulemma oikein Rovaniemeltä saakka tulleet ruotsinlaivalle. Jostain käsittämättömästä syystä luulevat meikäläistä mustalaiseksi.

Sunnuntai 22.10.2006. Bussiaseman samettisilta penkeiltä Olympiastadionin puupenkeille

Tuskallinen herätys – takana kolmen tunnin yöunet. Kiireen vilkkaa aamiaisen kautta – aamiaiskupongit sisältyivät matkan hintaan – ulos laivasta. Edessä on reilun tunnin bussimatka Kapellskäristä Tukholmaan. Määränpäähän saavutaan yhdeksän maissa paikallista aikaa. Luppoaikaa on runsaasti, sillä hotelliin pääsee vasta kahdelta. Lepo maittaa bussiaseman samettisilla penkeillä. Ruotsinsuomalaisen naikkosen kanssa keskustellaan futiksesta – lähinnä Hammarbystä. Ambulanssinhoitajana työskentelevän naikkosen aviomies on kuulemma joskus historian saatossa pelannut Bajenin edustusjoukkueessa. Jossain vaiheessa vartijat herättelevät penkillä makaavaa kaveriani. Kaupunki kutsuu.

Bussiasemalta matkaamme Derbybutikeniin, josta tarttuu mukaan valkovihreä kaulahuivi. Budjetti ei kestä taksilla liikkumista, joten ostamme 72 tunnin SL-matkailukortin mieheen. Kortti oikeuttaa rajattomaan määrään matkoja kaikilla SL:n linjoilla Tukholman läänissä, raitiovaunuissa ja Djurgårdenin-lautoilla. Hintaa kortilla on 180 kruunua. Seuraavaksi riennämme Ruotsin armeijan museoon. Museo näyttää Ruotsin historiaa ja tavallisten ihmisten elämää sodan ja rauhan aikana aina viikinkien ajoista tähän päivään. Museo on ilmainen. Paikallisen kebab-pizzerian kautta saavumme Normalmilla sijaitsevaan hotelliimme.

Hotellissa hetki lepoa, jonka jälkeen riennämme Tukholman Olympiastadionille. Stadion sijaitsee kilometrin päässä hotellistamme, joten matka sointuu sujuvasti jalkaisin. Olen jo lähes lippuluukulla ostamassa kolmea lippua – olisivat kustantaneet vajaat pari sataa kruunua kappaleelta – kun nätti ruotsalaistyttö tulee nykimään hihasta. Tyttö myy meikäläiselle kolme lippua 200 kruunulla. Tulipahan tehtyä hyvät kaupat. Ottelun alkuun on vielä aikaa, joten mieto ruotsalaisolut maittaa. Stadionin edessä nuoret Djurgårdenin kannattajat kiertävät ämpäreiden kanssa ja keräävät rahaa koreografioita varten. Luovutan ylimääräiset pennoset hyväntekeväisyyteen. Istahdamme Olympiastadionin puupenkeille. Samaisella stadionilla muuten Hannes Kolehmainen juoksi kolme kultaa ja yhden hopean Tukholman olympialaisissa vuonna 1912.

Tunnelma ottelussa ei kasva missään vaiheessa erityisen korkealle. Kentän ja katsomon välinen leveä juoksurata on kenties suurin haittatekijä. Kansaa on paikalla vain reilut 6000 – häntäpään Häcken ei ole liiemmin ihmisiä kiinnostanut. En näe stadionilla ainuttakaan vieraskannattajaa. On kuitenkin suuri ilo seurata Daniel Sjölundin otteita, jolla näyttää seurajoukkueessaan olevan täysin erilainen rooli maajoukkueeseen verrattuna. Sjölund pelaa nimittäin ottelussa keskikentän pohjalla, josta tekee ajoittain vaarallisia nousuja vastustajan kenttäpäätyyn. Rooli sopii hänelle ainakin tässä ottelussa mainiosti. Kamppailun avausmaalin iskenyt Sjölund on kiistatta kentän paras pelaaja. Toni Kuivastolta nähdään rutiinipeli. Ottelu päättyy lopulta Djurgårdenin ansaittuun 2-1 voittoon. Häcken heräsi kamppailuun mukaan aivan liian myöhään. Tässä vaiheessa alkaa jo väsymys painaa. Talsimme pitkin sateisen Tukholman katuja kohti hotelliamme. Kaupungin yöelämä jää tältä illalta väliin.

Maanantai 23.10.2006. Laulu raikaa Söderstadionilla

Kymmenen maissa ylös sängystä, jotta ehtii juuri ja juuri hotellin aamiaiselle. Seuraavaksi levyostoksille ja noutamaan liput Bajenin matsiin Globenin lippuluukulta. Seurueemme kolmas jäsen jää hotellihuoneeseen jatkamaan uniaan. Aikaa kuluu kaupungilla turhankin paljon metrojen kanssa sekoillessa. Muutamia satoja kruunuja kuluu vinyyleihin – ruottalaista punkkia tulee enimmäkseen haalittua. Tifo Support ei ole valitettavasti auki, joten putiikin tarkastaminen jäänee seuraavaan Tukholman reissuun. Iltapäivällä palaamme hotellille kassillinen levyjä ja otteluliput tuliaisina.

Seitsemältä alkavaan Bajen – Elfsborg –otteluun on runsaasti aikaa. Laivalta säästynyt olut maittaa. Sitten metrolla kohti Södermalmia. Hyppäämme metron kyydistä Medborgarplatsenin asemalla. Nälkä on melkoinen, joten aterioimme lähimmässä etnisessä ravintolassa – kelpo sapuskaa väittäisin. Virittäydymme ottelutunnelmaan Gröne Jägaren –pubissa. Juottolassa on runsaasti Bajenin väreihin sonnustautunutta väkeä. Kaveri erehtyy tilaamaan oluen sijasta vodka-redbullin. Drinkin hinta on vaatimaton 99 kruunua.

Nousemme metrosta Gullmarsplanin pysäkillä, josta kävelemme kerrostalojen ja Globenin jääkiekkopyhätön ympäröimälle Söderstadionille. Oluet naamaan ja futista seuraamaan. Söderstadion on lähes täynnä – paikalla on runsaat 10000 katsojaa. Pelaajien juostessa kentälle Bajen-fanit esittävät katsomotaidetta – tifon teemana on Ruotsin lippu. Itäpäätyyn linnoittautuneet muutamat kymmenet Elfsborgin kannattajat yrittävät vastata satojen Bajen-fanien lauluun. Kamppailun keskinkertaisuus ei meitä haittaa, sillä tunnelma stadionilla on korkealla täydet 90 minuuttia. Elfsborgin suomalaispelaaja Jari Ilola on alusta saakka hätää kärsimässä. Varoituksen saatuaan Ilola otetaan toisen puoliajan alussa vaihtoon. Pablo Piñones-Arce päästää kotiyleisön piinasta iskemällä ottelun ainoan osuman 84 minuutin kohdalla.

Ottelun päätyttyä kiidämme metrolla läntiseen Tukholmaan kaveriani tapaamaan. Unohtumattomasta jalkapalloelämyksestä huolimatta ilta on päättyä surkeasti. Kapakassa olutta siemaillessa ajantaju katoaa, joten tietenkin viimeinen metro sujahtaa ohitsemme. Hotelliin on matkaa lukuisia kilometrejä, joten itku ei ole kaukana. Tovin tuntemattomassa ympäristössä haahuiltuamme havaitsemme onneksemme bussipysäkin. Ilta päättyy onnellisesti. Bussi kuljettaa seurueemme Tukholman keskustaan.

Tiistai 24.10.2006. Hyvin surullista

Kirjoittaudumme puolilta päivin ulos hotellista. Aikaa on kylliksi tapettavaksi, sillä laiva lähtee vasta illansuussa. Onneksi sentään Tukholmasta, eikä mistään helvetin Kapellskäristä. Muutama tunti kuluu Tukholman historiallisen museon kokoelmiin tutustuessa. Museo on ilmainen ja ennen kaikkea siellä on loistava ilmastointi. Viisaana kaverina teen viisaan päätöksen: päätän taistella päivän läpi helvetillisen nälän runtelemana – laivalla sitten seisovaan pöytään, jossa voisi syödä kuin viimeisellä aterialla.

Ja päätös pitää. Heti laivaan päästyämme riennämme seisovaan pöytään. Kahdessa tunnissa ehtii syödä melkoisen paljon. Nälkä on meikäläisellä sen verran kova, että juomapuoli unohtuu täysin – pari lasillista olutta ehdin hädin tuskin juoda. Kattauksen päättyessä olo on suorastaan helvetillinen – vatsalaukku meinaa revetä, jalat eivät kanna. Salamannopeasti lähimpään vessaan oksentamaan – hyvin surullista. Ilta ei voi kuitenkaan päättyä tähän. Tunnin mittaisen ruokalevon jälkeen alkaa olut virrata. Juhlatunnelma on huipussaan, vaikka laivalla on pelkästään eläkeläisiä ja venäläisiä. Hassuihin vaatteisiin sonnustautunut laivabändi soittaa diskoteekissa Abban ja Village Peoplen covereita. Seurueemme kolmas jäsen uskaltautuu lavan eteen sekoilemaan. Muuta en sitten muistakaan.

Keskiviikko 25.10.2006. Paluu arkeen

Laiva lipuu aamulla Turun satamaan. Junalla kotia kohti. Kotona tietokone päälle.

Mitä opimme tästä matkasta?