Otteluraportti 29.9 (6div. yläsarja) Heitto vs. SaTo 3 – 2

SaTon viimeinen sarjapeli pelattiin legendaarisen surkealla Wäinö Aaltosen kentällä. Kausi päättyi siellä mistä se alkoikin. Pelin lähtöasetelmat olivat seuraavat: Jo edellisellä kierroksella oli varmistunut Tovereiden nousu, mutta sarjavoiton varmistamiseen tarvittaisiin vielä 3 pistettä Hirvensalon Heitolta. SaTo on ollut lohkonsa kärjessä koko kauden toukokuusta lähtien ja Vitoseen haluttiin luonnollisesti lähteä sarjavoitto takataskussa.

Tällä kertaa poissaolot vaikeuttivat poikkeuksellisen ankarasti peliin valmistautumista. Syiden kirjo oli monipuolinen. Osa oli töissä, osa jääkiekko-, tai salibandypelissä, jotkut olivat loukkaantuneina jne. Niminä se tarkoitti seuraavien henkilöiden puuttumista pelaavasta kokoonpanosta: Ville Tiainen, Markus Metsänoja, Mikael Nissi, Otto Tähkäpää, Jani Vuorinen, Rauli Lindqvist, Kalle Palokankare sekä veljensä Matias Aaltonen. Alun perin myös Kuusiston, Isotalon ja Pykärin piti lähteä mukaan vain katselemaan, mutta koska tämä olisi tarkoittanut vajaalla pelaamista joukkueen lääkäri eväsi kolmikon sairaslomahakemukset.

Pelin alla Teijon Zidanenakin tunnettu Niko Seppälä ehdotti kolmella puolustajalla pelaamista, osa ehdotti myös Suomelan ja Isotalon laittamista kärkeen. Tarkoituksena oli sekoittaa pakka täysin. Lopulta kuitenkin päädyttiin varovaiseen 4-4-2 formationiin, sillä ihmiset olivat aivan riittävän sekaisin jo omillakin pelipeikoillaan.

SaTo aloitti pelin takki auki ja purjeet seljällään. Tietenkin, koska näin on vain ollut tapana menetellä. Vaikka kärjessä jyllineet Juppe ja Visti osoittivatkin useaan otteeseen vastustajan puolustuksen haavoittuvuuden, hyvässä myötäisessä pelannut Heitto hallitsi alkuminuutteja hienokseltaan.

Kun ottelu oli vanhentunut vasta viitisentoista minuuttia alkoi tapahtua. Rajulla suojauksella palloon pyrkineen maalitykin M. Vistin polvi räjähti. Ennen peliä koko joukkueen voimin manattu visio Vistin tuhoutumisesta viimeisessä pelissä ennen omia häitään toteutui. Loukkaantuminen ei luonnollisestikaan helpottanut SaTon jo ennestään tukalaa vaihtopelaaja-asetelmaa. Onneksi suurin piirtein tässä vaiheessa SaTon showmies, Jussi Isotalo, saapui pelipaikalle, tyylikkäästi myöhässä, puukengät jalassa, mikä oli mieletön näky.

Parhaasta maalipaikasta oli tähän mennessä vastannut Heitto, jonka kärkimies puski noin neljästä metristä keskityspallon Kiljusen nyrkkeihin. SaTo aloitti kuitenkin maalinteon. Jupen loistava jatko vapautti Pykärin vasempaan laitaan ja hetkeä myöhemmin Kankaanpään kovaääninen syöttökehoitus sai maalivahdin jättämään etukulman auki, ja sinnehän pallo potkaistiin.

SaTon johtaessa 0-1 joukkueen “pahat pojat”, salon daltonit Isotalo & Suomela joutuivat käsirysyyn kovasta kohtelustaan kimpaantuneen Hirvensalolaisen kanssa. Muut osapuolet selvisivät tuomarin puhuttelulla ja nuhteilla, mutta poikittaista mailaa selkään tarjoillut Isotalo palkittiin suoralla punaisella. Pitkään jatkunut “red card challenge” oli ohi, ja vaikka joitain SaTolaisia hetken tilanne huvittikin alkoi nauru alivoimalla pelatessa muuttua vähitellen vesinauruksi.

Ennen puoliaikaa heitto tasoitti vielä pelin osumalla, josta en itse muista mitään. Joka tapauksessa tauolla tilanne oli 1-1, ja toisen puoliajan alettua SaToleirissä päätettiin lisätä kierroksia. Peli saikin täysin uuden suunnan, kun keskikenttä tuli aktiivisemmin mukaan karvauspeliin ja Heitto oli todella liemessä. SaTo iski ylhäältä kiinni kerta toisensa jälkeen eikä Heitto päässyt omalta alueeltaan pois 15 minuuttiin. Tässä rytäkässä syntyi myös Tovereiden 1-2 johto-osuma. Roikkkupallo putosi makeasti kahden puolustajan väliin, eikä Heittolaisten suojaus riittänyt, vaan Pykäri vei pallon ja ohitti vastaan tulleen maalivahdin. SaTo oli taas niskanpäällä ja peli täydellisessä hallinnassa.

Yhden miehen alivoima ja vaihtopelaajien puute alkoi kuitenkin pikkuhiljaa näkyä. Kun toiselta topparilta, Tonilta, muljahti vielä lumpio pois paikoiltaan, ja kovaa karvauspeliä ylläpitänyt Syvähuoko sai rauhoittavan puujalan, alkoi ote kääntyä Heitolle. Noin 60 minuutin kohdalla Heitto tasoittikin kulmatilanteen päätteeksi lukemat kahteen kahteen. Tästä eteenpäin ottelun sävel oli seuraava: kuoleman kielissä olleet SaTolaiset väänsivät minkä pystyivät ja hyökkäsivät lähinnä pystypalloilla, joita tarjoili pääasiassa J. Kankaanpää. Omat läpiajonsa oli niin Kuusistolla, kuin Pykärilläkin, mutta lähinnä maalia pallo kävi kuitenkin Parkkisen toimesta. Lähes koko pelin kahta pelipaikkaa hoitanut Parkkinen rynnisti koko puolustusmuurin läpi ja laukoi tolppaan.

Eräs mainitsemisen arvoinen temppu oli myös ehkäpä koko kauden komein sandwitch. Sämpylän virkaa toimittivat Yrttiaho ja Anttonen. Epäkiitollinen lisukkeen rooli jäi kotijoukkueen edustajalle. Voileipä oli jopa niinkin tyylipuhdas lajinsa edustaja, että uhri itse antoi tunnustusta saamastaan kohtelusta. Vain hetkeä myöhemmin hyvää duunia tehnyt Anttonen liittyi kolmantena SaTolaisena loukkaantuneiden listalle, kun nilkka pyörähti kamppailutilanteessa. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi suuhun hiipiä vieno paskanmaku. Saunailtaa edeltävästä rutiinisuorituksesta olikin muodostumassa todellinen via dolorosa, niin kuin Tommi Läntinen voisi asian ilmaista. Toisaalta tämän taiston jälkeen sauna ja saunakalja maistuisi, ja maistuikin, poikkeuksellisen ansaitulta.

Nyt pakka oli ainakin sekaisin, niinkuin alunperin oli suunniteltukin. Puolustuslinjassa oli Niittymäki – Suomela – Yrttiaho – Parkkinen, keskikentällä Syvähuoko – Seppälä – Kuusisto ja kärjessä Kankaanpää & Pykäri. Hyytynyt ja rampautunut SaTo joutuikin antautumaan Heitolle vielä kerran ja peli päättyi 3-2.

Kaiken kaikkiaan reissun parasta antia oli ehkä alkulämmittelyn narrileikki, sekä meno- ja tulomatkat. Tai voisi sanoa paremminkin, että reissu oli kyllä mukava, hyvässä hengessä taisteltiin, mutta itse pelin hinta oli kohtuuton. Kiljunen ynnäsikin nopeahkon laskutoimituksen päätteeksi vieraspelin taloudelliset kokonaiskustannukset noin kymmeneen tuhanteen euroon.