Archive for the ‘Futismatkailu’ Category

Kun yhdestä tuli kaksi ja kahdesta oli tulla yksi – pallon perässä Ruhrin alueella 7.-11.2.2008

maaliskuu 6, 2008

 * Raportin kirjoittaja on SaTon kannattaja, joka on matkannut pallon perässä mm. Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Puolassa ja Slovakiassa.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr036.jpg?t=1204245233

 

Viime keväänä sain kuulla, että pari opiskelutoveria lähtisi Saksaan vaihtoon seuraavaksi lukukaudeksi. Heti oli päivänselvää, että jossain vaiheessa masentavaa talvea tekisin pikavisiitin nahkapöksyjen ja hapankaalin maahan. Näkisi pitkästä aikaa kaverit ja samalla voisi katsastaa paikallisen futistarjonnan – tarkoitan katsomokulttuurin. Reissu kuljettaisi allekirjoittaneen Ruhrin alueen betoninharmaisiin jalkapallopyhäköihin, sillä kaverit pitäisivät majapaikkaa Siegenin yliopistokaupungissa, 90 kilometriä Kölnistä länteen. Ei tulisi kohtuuttoman kalliiksi, kun saisi koisata kavereiden kämpillä. Lentäminenhän Sakemanniaan ei maksa paljoa mitään – kiitokset halpalentoyhtiöille. Lentojen varaamista ei tosin pidä jättää viime tinkaan. Ilmastonmuutoksesta viis, sanon minä, sillä onhan elämässä joskus hauskaa pidettävä. Ja mikä voittaisikaan tunteikkaan futismatsin ja juopottelun yhdistelmän?

Syksyllä Bundesliigan otteluohjelmaa selatessa alkoi matkan ajankohdaksi hahmottua helmikuun alku, jolloin liiga palaisi juuri sopivasti talvitauolta. Borussia Dortmund – Schalke 04 olisi koitos, johon olisi hankittava liput keinolla millä hyvänsä. Mutta miten, sitä minä en tiennyt, sillä Ruhrin hegemoniaottelu on poikkeuksetta loppuunmyyty. Kuten arvata saattoi, osoittautui lippujen hankinta ylivoimaiseksi tehtäväksi. Saksassa asuvia kavereita koitin informoida parhaani mukaan, mutta kun nämä astelivat paikallisen lippupalvelun tiskille, oli derby jo loppuunmyyty. Helvetillinen pettymys, mutta onneksi Ruhrilla pelattaisiin samana viikonloppuna muitakin matseja. Yksi Keski-Euroopan tunteikkaimmista matseista vaihtui Bundesliigan häntäpään pikkuseurojen välienselvittelyyn VfL Bochum – Energie Cottbus. Vai vaihtuiko sittenkään?

 

Läpi lentokenttien ja rautatieasemien – turvallisesti perillä

Kun halpalentoyhtiöillä lennetään, ovat lentoaikataulut harvemmin mieluisat. Hyvin todennäköisesti joudun viettämään yön Düsseldorfin huippumodernilla lentokentällä. Toivonkipinä on olemassa, joten otan reissuun ainoastaan käsimatkatavaroita (lue: reppu). Koneen laskeuduttua on vartti aikaa ehtiä Kölniin matkaavaan paikallisjunaan. Kerrankin onni on myötä, sillä lentokone saapuu mukavan myötätuulen ansiosta määränpäähänsä hiukan ennen aikataulun mukaista saapumisaikaa. Air Berlin ei ole mikä tahansa halpalentoyhtiö: matkan hintaan sisältyy sämpylä limpparin kera. Ensimmäisten joukossa ulos businessmiesten täyttämästä koneesta ja helvetillisellä vauhdilla tullin läpi kohti terminaalin Sky Train –pysäkkiä, josta ilmajuna nappaa meikäläisen kyytiin hetken odottelun jälkeen. Kello käy aivan liian tiuhaa, ja tuskanhiki valuu otsaa pitkin. Odottaako minua uneton yö kansainvälisellä lentokentällä? Luojan kiitos, ei onneksi, sillä ilmajuna on hetkessä perillä lentokentän rautatieasemalla. Sieltä se Kölnin juna jo viilettää. Rappuset alas ja rynnistys lähtövalmiiseen junaan. Ehdin.

Edessä puolen tunnin matka Kölniin, jossa odottaa vaihto Siegeniin matkaavaan junaan. Täpötäydessä junassa saan viereeni Syyriasta kotoisin olevan kurdin, joka juttujensa mukaan opiskelee Saksassa hammaslääkäriksi. Etappi vierähtää mukavasti sällin kanssa keskustellen, puheenaiheena peruskauraa: maahanmuuttajat, opiskelu, ilmasto ja hintataso. Paikallisesta futiskulttuurista keskustelukumppani ei tiedä yhtikäs mitään. Suomesta hän vaikuttaa sen sijaan olevan erityisen kiinnostunut. Tyyppi on kuullut jostain, että Suomessa olisi naisia huomattavasti miehiä enemmän ja haaveilee nyt muutosta tänne. Tervetuloa, mutta kerron karun totuuden. Helvetillisessä kiireessä on junalippu jäänyt tarkoituksella ostamatta, mutta onneksi kurdin lipulla voi matkustaa useampi.

Kölnin rautatieasemalla on vartti luppoaikaa ennen Siegenin junan lähtöä. Juottoloita ei ole lähimainkaan, joten on tyydyttävä automaattiin – päivän viimeiseksi ateriaksi limpparia ja suklaapatukoita. Sitten junaan ja valmistautumaan puolentoista tunnin etappiin. Kas kummaa, lippu on jäänyt taas ostamatta, ja konduktööri keskeyttää kopautuksella meikäläisen unet. ”Ai was tuu leit”, väännän apukoululaisen englannilla. Konduktööri ymmärtää hädän ja myy lipun. Sinne katoaa 19 euroa ja samalla totuttelua Saksan rautateiden röyhkeisiin kiskurihintoihin. Nimittäin tällä reissulla raideliikenne syö ison loven matkabudjettiin; ei sentään joka kerta uskalla matkustaa pummilla. Isommalla porukalla junamatkailu on Saksassa suorastaan edullista, kunhan muistaa ostaa ryhmälipun. Yksin matkatessa tilanne on toinen. Metelöivä nuoriso pitää loppumatkan huolta, ettei uni pääse yllättämään.

Kaveri on vastassa Siegenin rautatieasemalla. Aamuyö lähestyy ja edessä on vajaan tunnin talsiminen kämpille, sillä bussit aloittaisivat liikennöinnin vasta muutaman tunnin kuluttua. Mitä sitä turhaan taksia metsästämään, kun kävellessä saa heti asiallisen yleiskatsauksen kaupungista: asukkaita melko tarkalleen satatuhatta, eli kyseessä on saksalaisittain pikkukaupunki. On vanhakaupunki linnoineen, raatihuoneineen ja kirkkoineen sekä vastapainoksi moderni ostoskeskus ja tietysti Lidl. Kämpille saavuttua rojahdan välittömästi patjalle – unta palloon.

Kaverit asustavat suuressa puutalossa, josta he ovat vuokranneet omat huoneet. Talo tuo auttamatta mieleen Psyko-elokuvan. Takkahuoneeseen astuessa palaa hetkessä 1950-luvulle. Talon omistaa vanhempi herra, joka on pitänyt huolen, että huone on pysynyt tismalleen samanlaisena kuin se on ollut hänen vanhempiensa kuollessa. Pelottava äijä, väittäisin. Seuraava päivä kuluu rattoisasti kaupunkiin tutustuen ja weissbieriä kitaten, eritoten tumma vehnäolut on meikäläisen mieleen. Ja mikäpä siinä, kun pullon hinta paikallisessa ruokakaupassa on viisi kertaa Alkon hintoja edullisempi. Illalla käydään katsomassa täysin kelvotonta paikallista ska-bändiä. Paikalliset nauttivat, minä en.
http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr101.jpg?t=1204245302

 

Ostkurven huutomyrsky – visiitti Nokian hylkäämässä kaupungissa

Huonosti nukutun yön jälkeen kohti rautatieasemaa, jossa astumme Bochumiin matkaavaan junaan – edessä vajaa pari tuntia raiteiden päällä. Ilmastointi pelaa junassa ja maisemat miellyttävät silmää: kilometreittäin istutettua kuusimetsää ja paikoittain raskasta teollisuutta. Bochumin rautatieasemalla meitä odottaa opas – Futisfoorumilta tuttu tyyppi, joka työskentelee kaupungissa eräällä Nokian alihankkijalla. Rautatieaseman ympäristö kuhisee jo VfL Bochumin kaulahuiveihin sonnustautunutta väkeä, vaikka pelin alkuun on kolmisen tuntia. Bochumissa järjestetään samana päivänä nokianvastainen suurmielenosoitus, joten suomalaisuutta ei kannata liiemmin mainostaa. Sitten lähimpään turisti-infoon ostamaan lippuja. Ykkösprioriteettina on tietysti tunnelma, ei suinkaan pelin näkyvyys, joten ostamme liput Ostkurveen – VfL Bochumin seisomakatsomoon. Lippu kustantaa 11 euroa – ei täysin kohtuutonta, mielestäni. Tarjoudun ostamaan naispuolisille kavereille kalliimmat liput, mutta heille kelpaa vallan hyvin seisomakatsomo. Tulevat ikävä kyllä katumaan myöhemmin päätöstään. Oppaamme omistaa kausikortin Ostkurveen, joten viikonloput on aina pyhitetty VfL Bochumille. Eipä tarvitse viikonloppuisin väkisin ohjelmaa kehitellä.

Rautatieasemalta on pari kilometriä matkaa VfL Bochumin kotistadionille, Ruhrstadionille, joka sponsorisopimuksen myötä tunnetaan nykyään nimellä rewirpowerSTADION. Stadikalle pääsee kätevästi metrolla, mutta me kävelemme, sillä jalkaisin saa kattavamman otoksen kaupungista. Nälkä yllättää, joten poikkeamme lähimpään etniseen ravintolaan. Valmistautuminen päivän kohokohtaan alkaa ruhtinaallisesti: naamaan olutta ja etnistä murkinaa. Tietenkään tässä hienossa ravintolassa ei ole saniteettitiloja. On aika suunnistaa stadionin porteille, sillä matsin alkuun on enää reilu tunti. Ostan fanikojusta VfL Bochumin huivin ja seuraavaksi seisomakatsomoon oluenmyyntipisteen kautta.

Bochumin pääty alkaa olla jo tupaten täynnä, vaikka muuten stadion on tyhjillään. Capo piiskaa omiaan raivokkaasti ja ensimmäiset chantit kajahtavat ilmoille. On sanomattakin selvää, ettei tunnelmaa puuttuisi tästä ottelusta. Siitäkin huolimatta että kotijoukkue on saanut vastaansa Itä-Saksassa majapaikkaansa pitävän Energie Cottbusin, joka rimpuilee epätoivoisesti Bundesliigan pohjalla. Pitkästä välimatkasta huolimatta paikalle on saapunut kiitettävä määrä vierasfaneja – arviolta parisen sataa. Vierasfanit yrittävät aika ajoin vastata Ostkurven huutomyrskyyn ja virittelevät omassa kulmauksessaan jonkin sortin mosaiikkitifoa. Nokianvastaisuus on ottelun teema: Ostkurveen levitetään iso banderolli, jossa ilmaistaan tyytymättömyys firman henkilöstöpolitiikkaa kohtaan. Kenties näemme muutaman vuoden kuluessa vastaavaa Salon Tovereiden pelissä, kun Nokian Salon tehdas heivataan Itä-Eurooppaan tai Aasiaan.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr008.jpg?t=1204245339

Alkuvihellyksen soidessa stadion on jo täyttynyt mukavasti – 31 000 katsojaa vetävälle areenalle on ahtautunut tuollaiset 25 000 silmäparia. Ei se määrä vaan se laatu. Ostkurve pitää läpi ottelun melkoista meteliä, joten kenttätapahtumien seuraaminen unohtuu ajoittain. Kotijoukkueen maaleista olen sentään perillä; nimittäin verkon heiluessa koko Ostkurve räjähtää ja olutta lentää ämpärikaupalla kansan niskaan. Saksassa – kuten kulttuurimaissa yleensäkin – saa juoda olutta vapaasti katsomossa. Mikä parasta, tuoppi ei kustanna kolmea euroa enempää. Valitettavasti tuoppien täytöstä vastanneet kinukit ovat pahasti tuuliajolla – puolet tuopin sisällöstä on vaahtoa. On se nyt helvetti, jos ei baarihenkilökunta osaa laskea hanasta olutta – ja tämä vieläpä kulttuurimaassa. Ei näin.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr016.jpg?t=1204245372

 

Lopputulos on Bochumille ja sen faneille pettymys. Cottbus änkeää lopussa tasoihin ja ottelu päättyy pistejakoon 3-3. En ala sen tarkemmin ottelutapahtumia kertaamaan, sillä tuskinpa ne ketään kiinnostavat. Maalintekijät voi tarkastaa vaikkapa netistä. Sen verran monta tuoppia kumoan pelin tiimellyksessä, etten edes muista paljoakaan yksityiskohtia. Mainittakoon kuitenkin, että kotijoukkue hallitsee ottelutapahtumia mielin määrin, mutta vieraat hyödyntävät käytännössä kaikki maalipaikkansa. Kotijoukkue johtaa vielä 20 minuuttia ennen päätösvihellystä 3-1, mutta se ei riitä. Pääasia, ettei ollut tylsä peli. Naispuoliset kaverit poistuvat stadikalta hyvissä ajoin ennen päätösvihellystä. Eivät olleet tunteneet oloaan kotoisaksi ahtaassa seisomakatsomossa, kun jonkun käsi oli ollut aika ajoin kiinni tisseissä tai perseessä. Lisäksi kotijoukkueen kolme maalia olivat taanneet sen, että olutta oli satanut kiitettävästi niskaan. Minä varoitin. Ottelun loppuhetkillä ilmenee melkoinen yllätys, kun meikäläisen selän takana heilunut kolmikko paljastuu suomalaisiksi. Nollatason murretietämyksellä veikkaan tyyppien olevan kotoisin Oulun seudulta, mutta he paljastuvat aidoiksi savolaisiksi, akselilta Mikkeli-Kuopio. Futismatkailu yhdistää.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr012.jpg?t=1204245440

 

Matsi on ohi ja pettynyt väkijoukko rynnii ulos stadionin uumenista. Jälkipelit pelataan Bochumin ydinkeskustassa, jonne oppaana toimiva Nokian kätyri meidät johdattaa. Humalaiset savolaiset liittyvät tietysti remmiin. Keskustan kävelykadulla pysähdytään lähimmän juottolan terassille ja tilataan juomat: tytöille limpparit, oppaalle caipiroska tuplana ja muille oluet. Savolaiset ovat hommanneet eBaysta liput seuraavan päivän Borussia Dortmund – Schalke 04 –matsiin ja kuulemma trokarilla on vielä lippuja jäljellä. Nousuhumalan vimmassa päätetään oppaan kanssa tarttua tilaisuuteen ja lähetetään tekstari trokarille. Olen alun perin lupautunut lähtemään tyttöjen kanssa kyseisenä päivänä Frankfurtiin museokierrokselle, mutta tällaista tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Frankfurtissa voi käydä vaikkapa joka päivä, mutta Ruhrin hegemoniaottelu pelataan kahdesti vuodessa. Terassilla notkuminen ei voi jatkua ikuisuutta, sillä on palattava takaisin Siegeniin – juna ei odota. Seuraavan päivän ohjelma on lyöty lukkoon, kun kännykkä piippaa junassa vain hetki ennen Siegenin rautatieasemaa; viesti Nokian kätyriltä: ”Saadaan liput huomiseen matsiin.”

Revierderby – lopussa on vain yksi voittaja

”Se on kaunista, se on upeaa, se on ihanaa. Se ei ole peli pelien joukossa, vaan se on paljon suurempaa. Se on todellinen Revierderby. Tunnetta, asennetta, intohimoa. Taistelua, tappelua, maaleja, murtumisia, kortteja. Iloa, riemua, masennusta, tuskaa. Siinä on kaikkea. Ja lopussa on vain yksi, joka poistuu voittajana areenalta.” – Dieter Bohlen, FF2:n moderaattori ja Schalke-fani.

Aikainen herätys huonosti nukutun yön jälkeen. Kipin kopin rautatieasemalle ja Hageniin matkaavaan junaan. Aseman lipputoimisto on sunnuntaina suljettu, joten on unohdettava kalliin lipun ostaminen – onneksi tarkastajia ei ilmaannu matkan varrella. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Heti alkumatkasta kyytiin nousee Dortmundin huiveihin sonnustautunutta väkeä ja kansa avaa junassa ensimmäiset oluensa, vaikka on vasta aamupäivä. Maisemana on tarjolla sitä samaa eli istutettua kuusimetsää ja raskasta teollisuutta. Juna kiitää tunnissa Hageniin ja edessä vaihto Dortmundiin matkaavaan paikallisjunaan. Oikeaa junaa ei voi olla löytämättä, kunhan seuraa keltamustaa massaa. Edessä taas puoli tuntia raiteiden päällä, mutta onneksi maisemat sentään vaihtuvat. Kohokohtana antiikin Rooman aikainen akvedukti, joka on muutettu rautatiesillaksi – pudotusta rotkoon vähintään 50 metriä.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr020.jpg?t=1204245472

 

Dortmundin rautatieasemalla on varauduttu hegemoniaotteluun. Aseman edustalla on muuri pakuja, joissa jokaisessa komeilee teksti ”Polizei”. Soitan Nokian kätyrille ja sälli löytyykin läheisestä juottolasta savolaisten seurasta. Reissu on jo jättänyt jälkensä iloisiin savolaisiin: yhdelle ei enää olut maita. Ei hyvä merkki, sillä savolaiset ovat vieläpä huomattavasti meikäläistä pidemmällä reissulla. Ovat suuntaamassa Dortmundin jälkeen Lontooseen, jossa odottaa seuraavana viikonloppuna pelattava Chelsean ja Huddersfield Townin kohtaaminen. Arvostan – melkoinen reissu. Päivän ensimmäiset huurteiset naamariin ja kohti läheistä aukiota, josta Dortmund-fanien marssi kohti Signal Iduna Parkia – entinen Westfalenstadion – käynnistyy. Matkaa stadikalle kertyy arviolta parisen kilometriä. Reilun 10 000 fanin marssi lähtee vaivatta liikkeelle. Ihmiset ovat hurmiossa ja meteliä pidetään tasaisesti yllä, kun kulkue marssii kaupungin läpi. Välillä pidetään breikki ja harjoitellaan chantteja illan koitosta varten. Massa jättää jälkeensä melkoisen kasan törkyä: rikottuja pulloja ja muuta roskaa sekä ennen kaikkea virtsaa. Puhtaanapitopalvelulla on arvatenkin hommaa seuraavana aamuna.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr029.jpg?t=1204245530

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr031.jpg?t=1204245577

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr038.jpg?t=1204245604

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr049.jpg?t=1204245660

 

Stadikan porteille saavutaan parisen tuntia ennen hegemoniaottelun alkua. Nestetasapainosta on huolehdittava, joten aikaa tapetaan terasseilla. Tunnelmaan virittäydytään ostamalla huivit viereisestä fanikojusta. Lippuja kauppaava trokari pitäisi seuraavaksi löytää ihmisvilinän keskeltä. Trokari on lähettänyt tekstiviestin välityksellä savolaisille itsestään tarkat tuntomerkit: ”Adidas Samba Shoes”. Viestissä on lisäksi mainittu trokarin takin ja farkkujen merkki sekä tietysti tärkeimpänä stadikan alue, jossa hän päivystäisi. Alueelle on hankala päästä, sillä poliisit ovat muodostaneet puskurin ihmismassan eteen. Puskurilla on käypä tarkoitus: 10 000 schalkeria on matkalla Signal Iduna Parkille ja he astelisivat stadionin syövereihin juuri kyseisestä kohdasta. Turvallisuus ennen kaikkea. Stadionin henkilökuntaan kuuluva herra rientää nopeasti avuksi ja ohjaa meidät poliisien läpi vilauttamalla vip-korttiaan. Tuijotetaan ihmisten kenkiä: useampi omistaa Addun Sambat. Trokarin tunnistaa kuitenkin aina. Etäisesti Quentin Tarantinoa muistuttava sambakenkäinen liero puhelee kännykkäänsä olutpisteen edessä. Emme ole todellakaan trokarin ainoat asiakkaat, sillä väkeä parveilee melkoisesti ukon ympärillä. Hetken odottelun jälkeen koittaa joukkiomme vuoro. Lipun hinnaksi ollaan sovittu 55 euroa, joten trokarin käteen isketään melkoinen tukko seteleitä, kun maksajana on kerralla viisi suomalaista. Trokari ojentaa jokaiselle kausikortin, joka tulee luovuttaa hänelle matsin jälkeen – hän kyllä päivystäisi samassa paikassa. Kolmas savolaisista antaa passinsa pantiksi, ettemme vain kähveltäisi kausikortteja. Trokari on saanut eBayssä poikkeuksetta positiivista palautetta, joten häneen kykenee luottamaan satavarmasti. Palautteen määrän perusteella lippujen trokaus on kaverille leipätyö. Hieno uravalinta.

Seuraavaksi Südtribüneen – kenties maailman suurimpaan seisomakatsomoon, jonne on pakkautunut hegemoniaottelun ajaksi vähintään 25 000 fanaattista Dortmund-fania. Ensiksi pitää päästä stadionin porteista läpi kausikorttia vilauttamalla. Nokian kätyri joukon ensimmäisenä, sitten kolme savolaista ja lopuksi meikäläinen. Elektroninen portti näyttää vihreää valoa, kunnes koittaa meikäläisen vuoro. Jaahas, punainen valo ja portti pysyy suljettuna. Mitä helvettiä? Turkkilainen järkkäri rientää meikäläisen pakeille, mutta kommunikointi on mahdotonta, koska järkkäri ei ymmärrä sanaakaan englantia ja meikäläisen saksan kielen taito rajoittuu satunnaisiin sanoihin. Infopisteen tytöt ymmärtäisivät kuulemma englantia, joten minut ohjataan kädestä pitäen sinne.

Schalke-fani kiroaa tiskillä – lipussa on häikkää eli samat ongelmat kuin meikäläisellä. Allekirjoittaneen vuoro koittaa: ”Hello, I have a problem with my season card.” Tietysti vakuutan, että kortti on omani. Infopisteen täti on ymmällään ja räplää tietokonettaan. Samaan aikaan keskustelun Nokian kätyrin kanssa puhelimessa – ovat ihmeissään, mihin joukon viides lenkki on kadonnut. Suomen kieltä kuullessaan infopisteen täti paljastuu suomalaiseksi. Täti toteaa kylmästi selvällä suomen kielellä, että joku on ilmoittanut kortin varastetuksi ja kortilla ei ole mitään asiaa päivän peliin. Nyt on viimeistään pakko tunnustaa, että kortti on ostettu trokarilta. Täti suttaa tussilla korttiin jonkin puumerkin ja ojentaa sen takaisin minulle: ”Koita saada rahasi takaisin.” Seuraavaksi puhelimella trokariin yhteyttä. Trokari päivystää edelleen samassa paikassa. Riennän miekkosen pakeille setvimään kiusallista ongelmaa. Ei mene minuuttiakaan, kun ongelma on ratkaistu. Kokenut kaupustelija pahoittelee tilannetta – joku on tehnyt hänelle oharit – ja ojentaa minulle paksusta lompakostaan uuden kausikortin. Trokarin lompakko olisikin pitkäkyntiselle unelmien saalis: tiivis pinkka seteleitä ja kausikortteja.

Tällä kertaa portin vihreä valo syttyy. Nokian kätyri ja savolaiset odottelevat kärsimättöminä portin edustalla. Vihdoin kohti Südtribünea. Ennen katsomoon kapuamista nautitaan pizza slice ja tuopillinen olutta. Todistamme ravitsemuspisteen edessä kahakan tynkää. Joukko nuoria Dortmund-faneja käy mätkimässä satunnaista schalkeria. Tämä ei ehdi edes reagoimaan iskiuhin, kun nuorukaiset jo lähtevät käpälämäkeen. Onneksi farkkuliiveihin sonnustautuneelle vanhemmalla schalkerille ei käy kuinkaan – silmälasitkin säilyvät ehjinä. Raukkamaista toimintaa, väittäisin. Toivon mukaan paha saa palkkansa myöhemmin Dortmundin yöelämässä.

Jyrkässä ja tiiviissä seisomakatsomossa ei kannattane potea klaustrofobiaa. Olo on kuin täyteen ahdetussa sillipurkissa; tuopin kohottaminen huulille vaatii tarkkaa motoriikkaa. Oivoi, vierustoveri töytäisee ja neljäsosa tuopin sisällöstä roiskuu alempana seisovan milfin selkään ja hiuksiin. Perussettiä seisomakatsomossa, joten en saa edes pahaa katsetta. Pahoittelen episodia ja kuivaan takillani oluet milfin selästä. Kappas, tuomari puhaltaa pilliinsä ja Revierderby käynnistyy. En havaitse katsomassa ainuttakaan tyhjää paikkaa, mikä tarkoittaa, että porukkaa on paikan päällä reilu 80 000 – siis enemmän kuin Porissa on asukkaita.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr061.jpg?t=1204245845

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr064.jpg?t=1204245870

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr072.jpg?t=1204245914

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr075.jpg?t=1204245960

 

Jo heti alkuminuuteilla käy selväksi, kuka tulee olemaan tässä ottelussa huomion keskipisteenä. Milloin vain Gerald Asamoah koskettaa palloon, tervehti häntä Südtribünen 25 000 keltamustaa ”Scheisse Asamoah!” –huudoilla. Suosionosoituksiin on käypä selitys. Asamoah on ehtinyt tahkoamaan derbyjä jo vuodesta 1999 ja hän elää tunteella niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Viimeisenä lisää vettä kiukaalle löi, kun Asamoah valehteli Dortmund-veskari Roman Weidenfellerin kutsuneen häntä ”mustaksi apinaksi”. Tänään on Asamoahin päivä. Ottelua on takana 19 minuuttia, kun Asamoah chippaa pelivälineen kylmänviileästi Dortmundin verkkoon ja räjäyttää vieraspäädyn suoraan huutoon. Hiljaisuus valtaa hetkessä Südtribünen. Oikeastaan tunnelma ei nouse Südtribünessa missään vaiheessa infernaalisiin mittoihin. Seisomakatsomo on järjettömän suuri, joten koko porukkaa on liki mahdoton saada kerralla mukaan chantteihin. Sen sijaan stadionin toisessa päädyssä raikaa laulu. Varsinkin kamppailun loppuhetkillä, kun Fabian Ernst iskee ensimmäisen Bundesliiga-maalinsa Schalke-paidassa. Maali jää kamppailun viimeiseksi ja kolme pistettä matkaa Gelsenkircheniin lukemin 3-2. Dortmund ennätti tulla kahdesti tasoihin, mutta brassilaitapakki Deden suora punainen katkaisi kotijoukkueen selkärangan. Dede loikkasi jalkapohjat edellä suoraan palloon tulleen Ivan Rakiticin jaloille, eikä tuomari epäröinyt. Pelilliset asiat jäävät tällaisissa peleissä usein tulosten ja tunteiden varjoon, mutta siltäkään puolelta ei löydy valittamista.

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr086.jpg?t=1204245996

http://i264.photobucket.com/albums/ii185/paaskoski/Ruhr%202008/Ruhr087.jpg?t=1204246020

 

Stadionin käytävillä koetaan kauhunhetkiä. Liian monta olutta on tehnyt tehtävänsä ja Nokian kätyri ei löydä kausikorttiaan mistään. Mitähän sanottavaa trokarilla olisi tähän? Savolaisen passi jäisi ainakin lierolle, joten poikien Lontoon reissu olisi vaarassa. Onneksi kortti löytyy lopulta takin ”salataskusta”, joten selvitään pälkähästä. Kausikortit takaisin trokarin lompakkoon ja vastalahjana passi savolaiselle. Lopuksi trokari kättelee jokaisen ja muistuttaa, että annamme varmasti kaverille eBayssä positiivista palautetta onnistuneista kaupoista. Tuhannet ihmiset matelevat junapysäkkiä kohti, joten kenties on yksinkertaisempaa suunnata jalkaisin Dortmundin keskustaan. Nokian kätyri aiheuttaa solvauksillaan pahennusta schalkereiden keskuudessa, mutta kahakalta vältytään, vaikkakin eräs saksalainen meinaa käydä suomalaiseen käsiksi. Sen verta on oma lehmä ojassa, että hankala sanoa olisinko tullut apuun. Tien toiselta puolen viskottu lasipullo hajoaa pirstaleiksi meikäläisen jalkojen juureen. Juna ei odota, joten en ehdi jäädä seuraamaan hulinoita. Olipahan taas reissu.

Super Cupin finaali AC Milan vs. Sevilla (31.8.2007) – Ilonhetkiä ja ilolintuja Ranskassa

syyskuu 29, 2007

* raportin kirjoittaja kuuluu SaTon taustajoukkoihin ja tarinassa esiintyvät futismatkailijat kannattavat Milanon eri joukkueita ja ovat käyneet aiemmin mm. todistamassa paikallista derbyä pariinkin otteeseen paikan päällä.

Aika oli heinäkuun puoltaväliä. Töiden puolesta hiljainen päivä joten kaverini internet tarjosi mainion ratkaisun ajan hieman nopeammalle kulumiselle… Eri sivuistoilla vierailtuani rupesin miettimään Ac Milanin hienoa viime kautta mestarien liigan voittoon ja mieleen juolahti Euroopan Super Cupin peli joka järjestetään 31.8. Monacossa.
Pohdin onkohan liput jo mahdollisesti myyty, minkä hintaisia ne ovat ja mistä niitä mahdollisesti saisi?

53.jpg

 

UEFAn sivut antoivatkin vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja hieman enemmänkin, jolloin vasta valkeni lippujen hankala saatavuus ja ennen kaikkea rajoitettu määrä Monacon stadionin (Stade Luis II) kapasiteetin suhteen. Lippuja oli siis tarjolla vain 18 000 ja molempien joukkueiden myytäväksi omille faneilleen oli tietysti määrätty määrä. Niinpä UEFA järjesti ”arvonnan” 7000 lippua koskien. Yksi ihminen sai osallistua max. 2 lipun arvontaan.

151.jpg

Ottelun järjestämisen aikaan olimme sopivasti lomailemassa Ranskassa, Nizzassa josta välimatka Monacoon oli vain noin vaivaiset 20 km. Lippujen arvontaan osallistuttiin 3 miehen voimin ja jokainen luonnollisesti koitti saada 2 lippua. Arvontaa odotettiin kun kuuta nousevaa ja sormia pidettiin ristissä onnettaren suosimiselle. Todellisiin mahdollisuuksiin tuskin kuitenkaan kovin realistisesti kukaan uskoi.Kun arvonta elokuun alussa järjestettiin, oli hotmailiin kirjautuminen jännää puuhaa…. Kahdella jäikin odotetusti luu arvonnasta käteen. Ranskassa asuvan kaverimme tuuri kuitenkin oli uskottua parempaa ja UEFAn maililla toivotettiin tervetulleeksi noutamaan liput Stadionin lipunmyynti pisteestä rajoitettuun aikaan joko ottelua edeltävänä päivänä tai samana päivänä. Oliko kyseessä sitten uskomaton tuuri arvonnoissa vai mahdollisesti ranskan postiosoite, sitä ei koskaan saada tietää, mutta eipä sillä ole pienintäkään merkitystä kun ottelua päästiin paikan päälle seuraamaan!

Tunnelma alkoi nousta leirissä, ainakin omalla kohdallani, töiden loppumista odotettiin ja ennen kaikkea lähtöä rivieran lämpöön. 24.8. oli viimein kauan odotettu perjantain, kesätöiden viimeinen päivä ja 25.8 nousi kone kohti ranskaa. Viikko kului Nizzassa ja sen lähiympäristössä, jo etukäteen hieman Monacon glamouriin myös tutustuen ja alku tunnelmia haistellen. Kaupungissa näkyi jo mainokset perjantaina koittavaan jännitysnäytelmään.

131.jpg

Loppu viikosta surulliset uutiset tavoittivat koko jalkapallo maailman. 2 päivää aikaisemmin sydänkohtauksen, vasta 22-vuotiaana saanut Sevilla peluri Antonio Puerta oli menehtynyt. Mediassa tapausta pyöriteltiin, ja missään taholla ei oltu tietoisia jatkosta, tullaanko Super cup pelaamaan aikataulun mukaisesti vai siirretäänkö se mahdollisesti kuten Sevillan CL:n karsinta ottelu AEK Ateenaa vastaan samalla viikolla. Myös Nizzan asunnossa elettiin surun värittämiä mutta jännittäviä tunnelmia. Päivää myöhemmin UEFA:n puolelta varmistettiin että ottelun aikataulu pitää ja että se pelataan Puertan muistolle. Mutkana matkassa oli vielä se ettei aluksi tiedetty ketkä menevät katsomaan ottelun, kun lippuja oli vaan 2 ja halukkaita 3. Pian asia kuitenkin selvisi kun liput voittanut kaverimme oli yhteydessä lipputoimistoon ja selvisi ettei hänen tarvitse olla toinen joka kyseisillä lipuilla suuntaa Stade Luisiin.

42.jpg

Perjantaina lähdimme Nizzasta kohti Monacoa hyvissä ajoin. Ensin bussilla kohti rautatieasemaa josta junalla noin 15-20 minuuttia Monacoon. Olimme ottaneet selville raiteen josta juna lähtee ja odottelimme sen saapumista. Jo Nizzan rautatieasemalla rupesi ottelun tunnelma näkymään, ensimmäiset Milanistat oli havaittu. Junaa odotellessamme epätietoisuus alkoi iskeä, juna tuli, tosin eri raiteelle kun piti ja kuulutuksia sateli. Milanistat hyppäsivät junaan ja suomipojat olivat ihmeissään. Hetken rohkaisun jälkeen nätisti kysymään neuvoa ja niin meitä neuvottiin nousemaan kyytiin ja kerrottiin että raiteita oli vaihdettu jostain ihme syystä. Istuimme neljän milan fanin viereen ja aloitimme rupattelun. Porukka oli Riministä kotoisin ja me puolestamme kerroimme tulleemme Suomesta seuraamaan ottelua. Pienen smalltalkin jälkeen tiemme erosivat Monacon asemalla.

23.jpg

Ensiksi suuntasimme kohti keskustaa jossa molempien joukkueiden fanipaitoja sekä kaikenlaista oheismateriaalia oli nähtävissä reilusti. Fanilaulut raikuivat ja oli karnevaali tunnelma. Kello oli noin 16.30 ja ottelun alkamisaika oli 20.45, tosin stadionille olimme päättäneet mennä jo hyvissä ajoin. Pikku hiljaa porukkaa alkoi valua kohti Stade Luis II:ta joka oli noin 15 min kävelymatkan päässä keskustasta. Olutta ei muuten myyty enää rannassa edes alkuillasta, joten oli tyydyttävä muihin tuotteisiin. Tosin karnevaalikansalla taisi olla kylmälaukuissaan aivan omat rohdot mukana. Stadionin ympärys oli fanien vallattua aluetta, laulut raikuivat, erityisesti mieltä kohotti Milanistojen railakkaat omat sävellyksen kaupungin kakkosjoukkueelle. Tunnelma oli hyvää ja hienon urheiluhengen mukaista.

71.jpg

Paikoille päästyämme oli vielä noin 2h aikaa ottelun alkuun. Paikat olivat mahtavat. Lähempänä Milanin tifosia keskikatsomossa, 20.riviä kentältä ylöspäin. Milanistoja oli katsomomme osassa suurin osa, muutamaa Sevilla fania lukuun ottamatta. Pikku hiljaa joukkueet kävivät kentällä lämmittelemässä muun alkuohjelman parissa. Aika kului erittäin nopeasti ja pian olikin jo aika aloittaa peli. Puertan muistoksi vietettiin hiljainen hetki jota seurasi suuret kunnianosoitukset.

112.jpg

Laulu raikui ja ottelu eteni erittäin nopeaa tahtia. Pian tapahtui kuitenkin se mitä pahoin pelkäsin, vaarallinen Sevilla tuli ja kuittasi taululle 0-1 johdon Renaton hyvällä puskulla. Sevilla fanit juhlivat raivokkaasti. Puoliajalle lähdettiinkin Sevillan johdossa. Taukonohjelmassa mm. esiteltiin Milanistojen tekemä banderolli Puertan kunniaksi jota kantaen kierrettiin kenttää ja lopuksi luovutettiin Sevillan ultrille, jälleen raikuvien aplodien säestäminä.

33.jpg

Pian alkoikin jo toinen puoliaika. Tunnelma oli mahtava ultrien vuorotellen kannattavan omiaan ja vuoroin vastustajaa hyvän hengen mukaisesti. Pian stadion räjähti, kun Milan tuli tasoihin Gattuson hyvän keskityksen tullessa suoraan Inzagin päähän josta Pippon oli helppo tuoda punamustat tasoihin. Ei kulunut pitkään kunnes Pirlon kaunis keskitys laitaan Jankulovskille tuli millin tarkasti perille, tsekkipelurin lataessa hanat kaakkoon suoraan ykköspalloon, joka vastustamattomasti painui ohi Palopin suoraan oikeaan alakulmaan. Juhlinta oli raivoisaa. Lisää nannaa oli vielä tulossa kun Punamustien kultakimpale Kaka haastoi vastustajan boksissa,jolloin pakin oli sviipata brasilialainen kentän pintaan. Tuomari osoitti ansaitusti palloa 11 metriin ja vetäjäksi asettui kuka muukaan kuin brassipeluri itse. Palop torjui Kakan vedon naamallaan, mutta ei kovan tällin vuoksi ehtinyt 2 palloon ja brassi siirsi hallitulla puskullaan Milanin 3-1 johtoon. Sevilla loi muutaman vaarallisen paikan vielä ottelun loppuhetkillä ja jännitys oli katossaan. Milan piti kuitenkin johtoasemansa loppuun asti ja pian olikin jo loppuseremonioiden aika.

64.jpg

Palkintojen jaon ja muun fiilistelyn jälkeen alkoi matka takaisin Monacon keskustaan. Joka puolella tulvi faneja, ja rautatieasemalla oli ruuhkaa juniin enemmän kuin salon markkinoilla. Meidän junamme oli noin 25v. vanha, graffittien peitossa ja muutenkin aivan järkyttävän näköinen kosla, jossa oli lisäksi tajuttoman kuuma sekä enemmän ihmisiä kuin lontoon metrossa. Eipä matkakaan kyllä kauaa kestänyt. Nizzaan saavuttuamme huomasimme että viimeinen bussi oli mennyt jo 20-21 illalla, joten ei muuta kun taksin metsästykseen. Ei oltu ainoita, toivoton tilanne, joten jalat alle ja suuntavaistolla kikkailemaan läpi yöllisen Nizzan. Hyvin löydettiin perille noin 45 min kävelyn jälkeen, eikä kävely mennyt laisinkaan hukkaan, suoritimme paikallisen huorabongauksen samalla. Oli pakko jo jalkautua suorittamaan tehtävä, koska aikaisemmin kokeiltu ns. liikkuvasta autosta tarkkailu ei ollut tuottanut haluttua tulosta.

Ilolintuja oli kyllä tarjolla, laatu ei kylläkään aivan vakuuttanut…

22.9.2007 Barcelona vs. Sevilla – Salolaiset Catwalkilla..

syyskuu 28, 2007

…joka on klubi Barcelonassa johon seurueeni pääsi kolmannella yrittämällä sisään, itse tosin olin ollut jo hyvän aikaa taju pois 100 neliön huoneistomme pohjois siiven sängyssä. 2 ensimmäistä kertaa meni harakoille väärillä kengillä ja paidoilla ja housuilla ja ties millä. Erään salolaisen lihakuppiaan juttuja lainatakseni; halpaakin oli, olut ja vodkapaukku vain 17 euroa.Mutta totta puhuakseni halpaakin oli, tosin muualla kuin klubeilla, asuntomme vieressä sijaitseva ”pappan baari” (jollaiseksi sen nimesimme) myi meille olutta naamataulusta ja pelipaidasta riippuen 1,20- 1,80 euron hintaan. Puyolin paidalla oli huomattavasti edullisempaa kuin Drogban paidalla.

52.jpg

Eräänä iltana (en ala kirjoittamaan päivä kerrallaan sillä muistissani on jotain pieniä, päivän- kahden kokoisia aukkoja) pappa lähti baaristaan lähikauppaan hakemaan lisää vodkaa, sillä Salon pojat näytti Katalaaneille mallia kuinka vodkaa juodaan, eikä aikaakaan kun vodka oli loppu.

Ja kävipä kerran samaisen lihakauppiaan kanssa sellainenkin tapahtuma että meidän piti soittaa asuntomme isäntä opastamaan tyhmiä turisteja miten ulko-ovi aukeaa sillä puoli tuntia sählättyämme tajusimme että ovi on ja pysyy kiinni meidän taidoillamme. Isäntä tuli ja ovi aukesi samalla avaimella ennen kuin kissaa kerkisimme lihakauppiaan kanssa sanoa, yritys meillä oli kohdallaan mutta ovessa olisi voinut olla teksti ” käännä avainta oikealle, älä vasemmalle”…

32.jpg

Jossain välissä tuli ”gameday” ja aloimme seurueen kanssa valmistautumaan illan koitokseen, Barcelona vs. Sevilla. Seurueesta voisin sen verran kertoa että se oli kirjavaa sakkia, oli lihakauppiasta, insinööriä, sekatyömiestä, sairaanhoitajaa, myyjää, suunsoittajaa ja ties mitä.

Ensitöiksemme otteluaamuna kokosimme jonon vessan oven eteen ja pestiin siinä sitten vuoronperään kalsarit takaisin pelikuntoon ja huollettiin ruumiinosat vähemmän haiseviksi ja hieman joku jopa heitti vettäkin päähän jotta edellisen päivän geelit sekoittuisivat paremmin hiuksiin. Sitten päätimme lähteä haistelemaan matsipäivän tunnelmaa kaupungille ja pääsimmekin heti melkein keskikaupungille, pappan baariin 20 metrin päähän asunnon ovesta vodkalle. Siinä puitiin paremmin sotasuunnitelmaa joka yhden pullon jälkeen alkoi muotoutumaan ja matka kohti seuraavaa etappia alkoi. Metro asemasta tuli pientä kiistaa ja niinpä alkoi yksi reissun kohokohdista, amazing race! Porukka kahtia ja katsotaan kummat on ensin paikalla. Allekirjoittanut voi pröystäillä sillä että minun seurueeseeni kuuluvat kerkisivät syömään ja juomaan välietapilla vaikka mitä kunnes riutuneet lihkauppiaan jäsenet saapuivat nälkäisinä välietapille.Siitä sitten siirryttiin Cafre Zurich- nimiseen terassiravintolaan joka sijaitsee hulppean Las Ramblas- kävelykadun yläpäässä, Barcelonan sykkivässä sydämessä. Siinä fiilisteltiin tunnelmaa muutamia tunteja kunnes jatkoimme taas matkaa kohti jo traditioksi tulleeseen baariin, joka sai kasteessa edellisreissulla nimen mamman baari.

19.jpg

Siellä olikin jo väkeä paljon, Barca paitoja vilkkui ja laseja kilisteltiin iloisesti ja juttua riitti ”titaanien taistosta”. Barcan miehet ja naiset olivat todella luottavaisia oman kylän joukkueeseen ja niin oli allekirjoittanutkin, sopisinhan jo ajat sitten Mr Rijkaardin kanssa että tätä matsia ei hävitä koska minä ja seurueeni tullaan käymään. Sellainen seikka pisti mieleeni jo siinä vaiheessa että ensimmäistäkään Sevilla paitaa en ollut vielä nähnyt vaikka oltiin jo pyhätöstämme 400 metrin päässä, ja kun nyt tarkemmin asiaa ajattelen, en tainnut niitä nähdä kuin yhden tai kaksi stadionilta lähtiessämme.Mutta niin, takaisin asiaan. Mamman baarista lähdettiin kohti Nou Campia sotahuutoja huudellessa ja fiilistellessä tulevaa. Päätimme että menemme stadionille sopivasti etuajassa sillä kyseessä oli stadionin (Nou camp) 50- vuotis juhla ottelu, ja ajattelin että ennen ottelua olisi tiedossa jotain juhlallisuuksia.Stadionille päästyämme alkoi kapuaminen betonisia rappusia tuntematon määrä ylöspäin, ja vihdoin viimein löytäessämme suurinpiirtein omat paikkamme alkoi alkuvihellyksen odotus. Mutta aavistukseni osui oikeaan ja Barca hellyytti meitä ilotulituksin, strapetsitemppuineen ym. Ja viimeksi vielä kentälle tuli 50 vuotta sitten pelannut joukkue tai ne ketkä siitä ryhmästä oli vielä hengissä. Nykypäivän yleisölle tuntemattomia nimiä mutta aina kun kenttä kuuluttaja huusi entisajan pelaajan nimen, yleisö suorastaan huusi miehen stadionin uumenista kentälle. Sokerina pohjalla kävi allekirjoittaneella hyvä tuuri, tiesin etukäteen etten tällä kertaa näe idoliani, Carles Puyolia loukkaantumisen vuoksi mutta kuinkas kävikään, entisaikojen joukkuueelle annettiin jokin muistoseppele tms. ja seppeleen tuojaksi huudettiin nykypäivän kapteeni ja Kataloonian elävä symboli ja legenda, Carles ”Carlito” Puyol!!! Siinä vaiheessa allekirjoittaneen hanuri nousi ylös penkistä ja alkoi hurja aplodimeri yhdessä noin 80000 Katalaanin kanssa, huikea kokemus!!

22.jpg

Ja sen perään alkoi sitten ikuisesti muistettava tykitys, Cant del Barca hymni lähti soimaan ja joukkueet astelivat areenalle. Peli alkoi Barcan lievällä, mutta kuitenkin selvällä hallinnalla, yksi laukaus taisi Sevillalla olla ensimmäisellä puoliajalla, muutenkin päällimmäinen ajatus oli että kotijoukkue oli niin paljon parempi ettei vastustaja pystynyt muuhun kuin ottamaan vastaan ja ainoastaan Barcan virheestä hyökkäämään mutta ei kuitenkaan kontrolloidusti.

Tuli puoliaika ja ottelu oli 0-0. Lihakauppiaan kanssa jo aiemmin sovittu diili että omalla paikalla istutaan puoleen yöhön asti piti, lieköhän sitten vodka edesauttanut mutta sopimus on sopimus josta pidettiin kiinni. Alkoi toinen puoliaika ja gladiaattorit aloittivat oman shownsa, minuutti minuutilta Barca painoi kovempaa ja kovempaa kunnes tuli piikkipallo Henrylle.. yleisö alkoi kohista..noustiin jo seisomaan ja ja mikä chippiiiii!!!vaikeasta asennosta hallitusti yli maalivahdin mutta kuinkas kävikään, pallo lipui lähes den glider in: mäisesti kohti maalia ja pysähtyi tolppaan ja jäi siihen tolppaa vasten makaamaan josta pakki siivosi pelivälineen 63 riviin.. Ja Sevillan asemasota jatkui, tässä välissä voisi muuten kysyä että kuka ihme on Daniel Alves?!? No Daniel Alves ainakin tietää kuka on Eric Abidal… Entä kuka ihme on joku.. mikä se nyt oli.. ai niin se Frederick Kanoute?!? No Kanoute ainakin tietää kuka on Toure YaYa ja kunhan arvoisat lukijat näette Barcan otteluita niin varmasti opitte tekin tietämään kuka kumma tuo hassun kuuloiselta kuulostava kaveri on.

41.jpg

Takaisin asiaan, asemasota jatkui kunnes se loppui, ja sen lopetti Lionel Messi! Messin maalin jälkeen lähti meikäläisen hanuri taas penkistä ja yhdyin 80 00 katalaanin sanoihin: Meeeesssssiiiiii, Meeeesssssssiiiiii, Meeeeeessssssiiiiiiii!!!!! Peli oli käytännössä selvä tuon jälkeen, Messi hommasi vielä rankkarinkin ja toimitti pallon pussiin eikä tosiasiassa Sevillalla ollut mitään sanomista ottelussa, Se joku ihmeen Kanoute teki lisäajalla kavennuksen 2-1, mutta eräältä videoita esittävältä sivustolta voitte toki katsoa miehen olleen 5metriä paitsiossa mutta linjamies ei jostain syystä nostanut lippua.

Siitä sitten lähdettiin takaisin kaupungille päin rynnäkköpoliisien valvoessa järjestystä, laulut raikui ja lämmintä riitti, siinä sitten allekirjoittanut innostui juhlimaan niin lujaa että noin 2 päivää on kadonnut muistini lokeroista, mutta yksi mielekäs asia minulla on viimeiseltä illalta, nimittäin Fiesta de la merce- Katalonian suojeluspyhimysten juhla.. kyllä, voi kuulostaa tylsältä mutta 500 000 juhlijaa oli erimieltä, siellä emäntäni kanssa näimme sellaiset ilotulituskinkerit joita ei varmaan toista kertaa elämässä näe. Unohtakaa ilotulituksen sm kisat, lasten hiekkalaatikkoleikkejä – jos haluatte nähdä ilotulituksen, matkakaa 25.9. Barcelonaan vapauden aukiolle, siellä voi nähdä millaisia kunnon pommit on.

63.jpg

Se juhlista, viimeiseksi voin vielä kertoa että viimeisenä päivänä, jo luovutettuamme asuntomme ja pelimiehinä matkalaukkumme viereiseen asuntoon säilöön kahdelle ruotsalais naiselle hoitaneina lähdimme odottamaan pappan baariin että kello löisi 01.00 yöllä ja pääsisimme lentokoneeseen nukkumaan, 6 päivän armoton ryyppääminen alkoi nimittäin tuntua jo näinkin atleettisessa vartalossa. Niin heikossa hapessa oli etten voinut edes vodkaa tai olutta juoda, siinä olisi vanha kuuluisa fraasi käynyt toteen; ykkösellä alas, kakkosella ylös ja kolmosella vielä housuihin. Niinpä lähdin yksin harhailemaan kohti rantaa nukkumaan pariksi tunniksi. Matkalla löysin kuitenkin pienen puskan ja hetken mielijohteesta hyppäsin puskaan ja kesti ehkä 10 sekuntia kun taju lähti. Jonkin aikaa nukuttuani heräsin kun Barcelonan taivas oli revennyt, ilmeisesti eräs edesmennyt vanhempi herrasmies päätti pilailla kustannuksellani.. siitä sitten kohti keskustaa märkänä kuin uitettu koira ja sitten meni kyllä puhtaaseen vitutukseen vodkaa alas ja vuorovetoisesti kyllä ylöskin mutta tunnin kovan väännön jälkeen alkoi pysymään pelkästään alhaalla. Tähän kun lisätään että asunnostamme löytyi 8 kpl tyhjiä litran vodka pulloja, lukematon määrä olut ja sangria tölkkejä, viini tölkkejä niin ei voi muuta sanoa kuin että hyvä reissu!!

Alkoholistakin näköjään voi tulla vieroitusoireita, se on nyt koettu!!

 

Terv: Carles Puyol, Visca el Barca y visca Catalunya!!!

Stadion huutaa, soihdut palaa, minä syön croisantteja – Jalkapallon täyteinen viikonloppu Bratislavassa 1.9-2.9.2007

syyskuu 8, 2007

*matkaraportin on kirjoittanut nimim. silenzio

11.jpg

Uuvuttavan työrupeaman jälkeen – sivari ja kesätyöt takana – oli pakko päästä nollaamaan pääkoppa ja lataamaan akkuja tulevia opintoja silmällä pitäen. Kiitos Blue Onen toukokuisen tarjouksen, valitsin matkakohteekseni Budapestin, josta suuntaisin myöhemmin junalla Bratislavaan ja Wieniin. Matkaseuran löytäminen tuotti alusta saakka vaikeuksia – suurin osa kavereista seurustelee, minulla taas ollut huonoa naisonnea. Onneksi velipoika oli halukas lähtemään mukaan, ettei tarvinnut sentään yksin reissuun matkata.

Reissulle lähdettäessä ei paikallisen futiskulttuurin katsastaminen ollut suinkaan ykkösprioriteetti. Jos otteluita osuisi matkan varrelle, voisi päivän päätteeksi rentoutua stadionin penkeillä olutta siemaillen. Ennakkoluulot elivät vahvana – vertauskohteena kotoinen Veikkausliiga. Olin väärässä. Pelintaso erosi tuskin paljoakaan Veikkausliigasta, mutta katsomokulttuuri olikin sitten jotain muuta. Enpä toisaalta tullutkaan katsomaan hienoja yksilösuorituksia – niitäkin nähtiin yllättävän paljon.

Budapestissa ei futiksen seuraaminen onnistanut. Aikakaan ei välttämättä olisi sihen riittänyt, sillä neljässä päivässä tuli helvetillinen kiire ravatessa kaupunkia ristiin rastiin. Bratislavassa kohdalle osui jalkapallotäyteinen viikonloppu: kaksi Slovakian pääsarjan, Corgoň Ligan ottelua. Itä-Euroopassa olutpanimoilla on ilmeisemmin tapana sponsoroida futista: Tšekissä on Gambrinus Liga ja Unkarissa Soproni Liga. Oikea timantti oli lauantai-illan ŠK Slovan Bratislava – FC Nitra – mittelö, josta muodostui allekirjoittaneelle unohtumaton elämys. Tarkoituksena oli alun perin vierailla kyseisenä päivänä Wienissä, mutta se olisi ollut kohtalokas virhe. Viikonloppua täydensi sunnuntaina Tonavan toisella puolen pelattu FC Artmedia Petržalkan ja FK Dukla Banská Bystrican välinen kohtaaminen.

Slovanin ultrien keskellä

Saavumme Budapestista junalla Bratislavaan perjantai-iltana. Hämärä alkaa jo laskeutua, joten tämän illan Bratislava-anti jää muutamaan baariin. Ensivaikutelma Bratislavasta ei ole mairitteleva. Koonsa puolesta Slovakian pääkaupunki ei vaikuta järin Turkua suuremmalta, vaikka asukasluku onkin 450 000. Väkimäärä selittynee ilmeisemmin Bratislavaan kuuluvalla Petržalkan lähiöllä, joka majoittaa 115 000 ihmistä. Rapistuneet rakennukset ja rautatieasemalla pyörivät mustalaiset ja spurgut eivät tee oloa kotoisaksi. Hyviä puolia ovat edulliset hinnat ja vähäiset turistimassat. Neljässä päivässä iskisi ennen pitkää tylsistyminen, ellei sitten haluaisi istua kaiken aikaa terasseilla – nimittäin terasseja tässä kaupungissa riittää. Kieltämättä hyvä ryyppylomakohde siis.

21.jpg

Huonosti nukutun yön jälkeen suuntaamme vaatimattomalta hotelliltamme katsastamaan Bratislavan nähtävyyksiä. Hetken vanhassa kaupungissa palloiltuamme hyppäämme Devinin linnaan matkaavalle paatille. Seurana on saksalaisia vanhuksia ja lapsiperheitä. Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa sijaitsevat linnanrauniot tarjoavat sentään hienot näköalat. Ensimmäiset maininnat Devinistä ovat 800-luvulta, mutta nykyään jäljellä ovat vain rauniot Napoleonin räjäytettyä linnan vuonna 1809.

31.jpg

Mieli halajaa pois turistimassoista kansan pariin. Laivan saavuttua takaisin Bratislavaan alkaa olla jo melkoinen kiire illan futismatsiin, jossa sarjan tyvipäähän juuttunut ŠK Slovan Bratislava saa kotistadionillaan vastaansa kello 19.30 alkavassa ottelussa kärkitaistossa majailevan FC Nitran. Helvetillisestä nälästä huolimatta – päivän ravinto on koostunut köykäisestä aamiaisesta ja oluesta – ravintolaruokailu on jätettävä väliin ja poikettava lähimpään supermarkettiin. Evääksi peliin ostamme croissantteja, sipsejä ja virvoitusjuomia. Raitiovaunu kuljettaa meidät keskustasta viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Nové Meston kaupunginosaan. Suuren urheilujuhlan tuntua ei ole havaittavissa täpötäydessä ratikassa: Slovanin värit – sininen ja valkoinen – eivät ole näkyvästi edustettuina.

4.jpg

Ratikkapysäkiltä ei ole pitkä matka stadionin syövereihin. Tehelné pole (”Brickfield”) on 1940-luvulla rakennettu karunnäköinen yleisurheilustadion, jonka kapasiteetti on 30 000 katsojaa. Urheilupyhättöä reunustavat piikkilankaiset betonimuurit on maalattu täyteen Slovan-aiheisia graffiteja. Slovanin verivihollisen, FK Inter Bratislavan, kotistadion kohoaa heti valtatien toisella puolen.

51.jpg 62.jpg

Ottelu on juuri alkanut, kun saavumme stadionin lippuluukulle. Tästä huolimatta lippuluukulla on kymmeniä metrejä pitkä jono; tilannetta tarkkailee taustalla parikymmentä mellakkapoliisia. Jono etenee nopeasti epä-itäeurooppalaiseen tyyliin, joten viidessä minuutissa minulla on kaksi lippua kourassa. Liput parhaille paikoille kustantavat 129 korunaa (3,82 euroa). Oikean katsomon löytäminen tuottaa vaikeuksia, sillä opasteet stadionilla ovat olemattomat. Hetken harhailtuamme seuraamme massaa yläkatsomoon. Järkkäriä ei tunnu haittaavaan, vaikka olemme eksyneet väärään katsomoon. Eipä haittaa meitäkään, sillä istahdamme tyytyväisinä Slovanin ultrien yläpuolelle. Ottelua on ehditty jo pelata vajaa kymmenen minuuttia, ja FC Nitra johtaa 1-0. Mahdolliset koreografiat jäivät siis harmillisesti näkemättä, vaikka eipä niistä tältä puolen katsomoa tiiraillessa olisi mitään tolkkua saanutkaan.

7.jpg

Salamamaali ei ole hiljentänyt Slovanin kannattajia, vaan kannustushuudot raikaavat herkeämättä. Meno on sellaista, ettei viitsi liiemmin kenttätapahtumiin kiinnittää huomiota. Siitäkin huolimatta, että väkeä stadionilla on tuskin enempää kuin 10 000 – molemmat päädyt ovat käytännössä typötyhjiä. Aina kun laulu meinaa tyrehtyä, capo yllyttää pistämään parastaan, ja desibelit nousevat taas. Muutaman kymmenen vieraskannattajan joukko on eristetty kaarteeseen. He saavatkin osakseen tukun pilkkahuutoja. Kymmenen minuutin kohdalla Slovanille vihelletään rangaistuspotku, jonka uzbekki Aziz Ibragimov toimittaa Nitran maalin perukoille. Infernaalinen melu valtaa katsomon. Ensimmäinen 45-minuuttinen on Slovanin lievää hallintaa, mutta tauolle mennään tasatilanteessa. Orastava nälkäkuolema torjutaan kahdella croissantilla, sipseillä ja virvoitusjuomalla.

8.jpg

Kamppailun toista puoliskoa ei ole edes ehditty viheltää alkaneeksi, kun katsomo jo virittelee laulujaan. Nähdäänpä siellä jopa Slovanin ultrien versio Horto Magikosta. Vaivainen minuutti on tahkottu, kun Slovan siirtyy johtoon. Maalin jälkeen laulu raikaa käytännössä päätösvihellykseen saakka ja tovi sen jälkeenkin. Siinä tuntee itsensä kovin ulkopuoliseksi, kun sadat ihmiset hoilaavat ympärillä. Tunnelmaa nostattaa entisestään stadionin ulkopuolella järjestetty ilotulitus. Tiedä sitten, oliko sillä mitään tekemistä itse ottelun kanssa. Loppuhuipennus nähdään viimeisen kymmenminuuttisen aikana, kun lukuisat soihdut syttyvät katsomossa. Kenttätapahtumien seuraaminen on mahdotonta savun keskeltä. Nitra hakee ottelun lopussa vimmatusti tasoitusmaalia, mutta yritystä ei palkita. Katsomo huokaa helpotuksesta, kun vierasjoukkueen lisäajalla saama vaarallinen vapaapotku kilpistyy muuriin. Täysi pistepotti Slovanille. Istumapaikkani on täynnä croissantin muruja. Olipahan elämys! Nyt voi lähteä hyvillä mielin kaupungin yöhön.

9.jpg 10.jpg

Suurena miinuksena on mainittava katsomon natsiskinit. ”ŠK Slovan 88” -paidat olivat vahvasti edustettuina. Menneet ovat menneitä, mutta lainataanpa internetiä:

”In the domestic league the Slovan Ultras supporters are infamous for racist acts. On 20th April 2006 a group of Slovan supporters organised a choreography to celebrate the birthday of Adolf Hitler. Also in April the same group of fans chanted “monkey noises” directed at Artmedia Bratislava player Karim Guede, who is also an International for Togo.”

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu

Aamupäivällä ulos hotellista ja kohti Petržalkaa, Tonavan toisella puolen nousevaa valtaisaa betonilähiötä. Aikaa on runsaasti, sillä FC Artmedia Petržalka – FK Dukla Banská Bystrica –ottelu alkaa vasta kello 16.30. Koska kiirettä ei ole, suuntaamme määränpäähämme jalkaisin ja nautimme auringonpaisteesta ja hyvästä oluesta – matkaa kertyy viitisen kilometriä. Matkan varrella piipahdamme keskiaikaisilla markkinoilla. Larppausharrastus päättyi jo kuudennella luokalla, joten puiset miekat, kirveet ja kilvet saavat jäädä odottamaan ostajaansa. Sen sijaan ostan helvetin suolaisen maissintähkän hassuun munkinkaapuun sonnustautuneelta herralta. Aika kulkee siivillä, joten riennämme Artmedian kotistadionin, Štadión Petržalkan, yhteydessä olevaan Football Pubiin. On pikapalaverin paikka ja valmistautuminen otteluun alkaa.

111.jpg

Štadión Petržalka on idyllinen pikkustadion, joka vetää suunnilleen 10 000 katsojaa. Katsomoita on modernisoitu ankaralla kädellä – lukuun ottamatta toisen sivun rähjäistä seisomakatsomoa – Artmedian euromenestyksen tuomilla rahoilla. Piskuinen lähiöseura eteni aina Mestarien liigan lohkovaiheeseen saakka pudottomalla jatkosta sensaatiomaisesti Skotlannin Glasgow Celticin kaudella 2005-2006.

12.jpg 13.jpg

Alkuvihellykseen on enää vartti aikaa, mutta stadionin liepeillä ei näy paljoakaan väkeä. Tuoppi tyhjäksi ja lippuluukulle, josta irtoaa tiketti romahtamispisteeseen ajautuneeseen seisomakatsomoon 80 korunalla (2,37 euroa) – ei mielestäni täysin kohtuutonta. Kioskista iso tuoppi Staropramenia kouraan 25 korunalla (0,74 euroa) ja ottelua seuraamaan. ”Ilmaisesta” oluesta huolimatta olen lievästi pettynyt: fanikatsomo on hiiren hiljaa, ”Petržalka”-huudot kaikuvat vaimeana. Ottelu on vetänyt väkeä korkeintaan 3 000. Vierasfaneja ei ole paikalla laisinkaan. Lisäjännitystä otteluun tuovat katsomoon tunkeutuneet kolme juopunutta kuulapäätä – yllään tietysti ”ŠK Slovan 88” -paidat. Kolmikon saapumisen jälkeen fanikatsomo mykistyy täysin. Virkavalta reagoi tilanteeseen nopeasti ja pian kaksi poliisia hivuttautuu katsomoon tarkkailemaan riidanhaastajia. Sadistinen mieleni toivoo kunnon rähinää. Tuo kolmikko jos kuka ansaitsee useamman iskun teleskooppipampusta. Valitettavasti mitään radikaalia ei tapahdu, vaan 2/3 joukkiosta poistuu puoliajalla omille teilleen.

16.jpg 14.jpg

Maaliverkot heiluvat kamppailussa sen verta tiuhaan, ettei kauaa pysy laskuissa mukana. Onneksi tulostaulu auttaa pulmaan. Corgoň Ligan häntäpäähän vajonnut Banská Bystrica iskee onnekkaan avausmaalin, mutta tämän jälkeen Artmedia aloittaa hirmuisen ilotulituksen. Nähdään tukku hienoja yksilösuorituksia, jotka johtavat poikkeuksetta maaliin – kirkkaimpana upea saksipotkumaali. Sarjan kärkitaistossa rimpuileva kotijoukkue voittaa murskaavasti 6-3. Lopussa ottelun jo ratkettua herää kotikatsomo eloon. Vaisusta tunnelmasta huolimatta ottelusta jää käteen hyvä fiilis. Suunta kohti keskustaa ja suunnittelemaan loppuillan ohjelmaa ja huomista iskua Wieniin. Ensi vuonna sitten Serbiaan tai Kreikkaan, jos hyvin käy.

17.jpg 18.jpg

Kuvia: http://s107.photobucket.com/albums/m287/guy_picciotto/Bratislava/

Pietarissa Eremenkoa katsomassa (4.3.2007): Zenit vs. Saturn

syyskuu 5, 2007

* kirjoittaja oli vaihto-oppilaana Pietarissa 2/2007-6/2007 välisen ajan.

peli.jpg

Kevään 2007 olin vaihdossa Pietarissa ja tuli käytyä katsomassa 3 Pietarin Zenittien peliä. Tässä kertomus yhdestä. Oltiin räntäsateisen sunnuntaipäivän (4.3.2007) kunniaksi katsomassa jalkapalloa, joka sattui olemaan Pietarin Zenittien ensimmäinen peli tällä kaudella. Kyseessä oli kaksiosainen Cup-peli ja vastustajajoukkueessa pelasi Alexei Erëmenko (huom. lausutaan ”jerjomenko”) kapteenin nauha kädessään. Stadion, jossa ottelu pelattiin sijaitsee Petrogradskajan saarella keskustasta pari kilometriä pohjoiseen. Ihmisiä kyseinen hornankattila imaisee semmoset 22000, mutta toimii ymmärtääkseni lähinnä ”varakenttänä”, koska Kirovin stadioni on täysin remontin alla.

cops.jpg

Ottelut alkavat Venäjällä viikonloppuisin todella aikaisin (14.30), jonka syyksi sain kuulla sen, etteivät fanit kerkeä juoda itseään liian humalaan ennen ottelua. Alkoholipitoista oluttakaan ei pietarilaiselta stadionilta pysty ostamaan samaisesta syystä johtuen. Asiaan kuuluen tuli hankittua läheisestä urheiluliikkeestä Zenittien kaulahuivi. Hintaa huiville tuli 220 ruplaa (7 euroa) ja lippu otteluun oli 200 ruplaa. Jos ulkomaalainen haluaa peliin, tulisi lippu ostaa stadionin erillisestä toimistohuoneesta passia vastaan. Tosin yhden kerran saimme ostettua lipun samasta paikasta mistä venäläisetkin liput hankkivat. Zenit edustaa Pietaria ainoana joukkueena pääsarjassa. Moskovalla joukkueita sarjassa on muistaakseni kuusi kappaletta. Tässä näkyy hyvin se, missä kaupungissa raha Venäjällä sijaitsee. Tärkeimmät ottelut pietarilaisille ovat perinteisiä seuroja vastaan kuten Dynamoa, Spartakia, CSKA:ta tai Lokomotivia. Jalkapallo on Venäjälläkin se ns. ykköslaji ja sitä ei voi olla huomaamatta.

soihdut.jpg

Matkalla katsomoon joutuu käymään läpi 3 turvatarkastusta. Miliisejä paikalla oli varmasti yli 200 ja tällä kertaa he eivät kyselleet papereita. He eivät myöskään puuttuneet lailla kiellettyyn julkijuopotteluun, eivätkä yrittäneet ryöstää kuten yleensä. Katsomomme vieressä sijaitsi vieraskatsomo, jossa oli noin 100 Saturnin kannattajaa ja lähes saman verran miliisejä. Toisella puolella stadionia istuivat ns. ”tosifanit” (kausikorttilaiset) ja jos sinne halajaa, pitää kuulemma käydä jopa haastattelussa. Siellä toiminta oli varsin organisoitua niin kuin pitääkin olla. Laulut lähtivät samaan aikaan ja kaikki myös lauloivat. Heti ottelun alussa Zenit sai maalin ja siitäkös riemu repesi. Räntää tuli taivaalta, mutta siitä huolimatta katsomossa tunnelma oli melko hyvä. Zenit voitti kohtalaisen kankean ottelun 1-0 ja loppu hetkillä soihtujakin alkoi näkyä. Suomessahan soihdut ovat kielletty. Jännä oli huomata myös se, kuinka paljon politiikka oli mukana urheilussa. Vaalimainoksia näkyi joka puolella ja lisäksi Zenitin pelaaja Andrei Arshavin oli ehdolla tulevissa kaupungin vaaleissa. Zenitin faneilla oli tosin hyvin vahva mielipide politiikan näkymisestä jalkapallossa

Futista Tukholmassa 22.-23.10.2006 – Tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä

syyskuu 3, 2007

* Raportin kirjoittaja on SaTon kannattaja, joka on matkannut pallon perässä mm. Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Puolassa ja Slovakiassa.

Jo pitkään oli pääkopassa muhinut ajatus tutustumismatkasta ruotsalaiseen futiskulttuurin. Kuuleman mukaan länsinaapurimme areenoilla olisi tarjolla erittäin viihdyttävää meininkiä. En puhu pelkästään pelintasosta vaan ennen kaikkea tunnelmasta. Oikeastaan pelintaso ei kiinnosta meikäläistä pätkääkään. Suomi kulkee valitettavasti kaikessa Ruotsia perässä.

Lokakuun lopuksi sain hoidettua töistä vapaata. Matkan suunnittelu alkoi. Päädyin luonnollisesti kustannussyistä laivamatkaan. Sunnuntaipäivälle osuisi Djurgårdenin ja putoamistaistossa olevan Häckenin kohtaaminen. Maanantai-illan kohokohta olisi vuorostaan Bajenin ja sarjakärki Elfsborgin mittelö tunnelmallisella Söderstadionilla. Toivottavasti tämä matka onnistuisi edes hieman paremmin kuin viimesyksyinen matka Borussia Dortmundin ja Hertha Berlinin väliseen koitokseen. Olihan tuo matka erittäin antoisa – hukkasin vain metroasemalle reppuni. Sinne meni passi, tuliaisviinat ja digikamera. Pikapassilla pääsin lopulta takaisin Suomeen. Valitettavasti tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä.

Lauantai 21.10.2006. Tavallinen tarina ruotsinlaivalla

tukholma002fix.jpg

Illansuussa saavun junalla kahden toverini seurassa Turun satamaan. Turusta Silja Europa kuskaisi meidät kohti Kapellskäriä – matkareitin vuoksi saimme laivaliput uskomattoman halvalla. Mitä ruotsinlaivalla voi ylipäätään tehdä? Vain ja ainoastaan juopotella. Näin me myös teemme, vaikka aamulla pitäisi olla hereillä seitsemän maissa. Välittömästi tax free –myymälään, josta ostetaan sen verta paljon olutta, että sitä riittäisi vielä Tukholmassakin. Ruotsin alkoholipolitiikka on hyvin tiedossa. Suureksi onneksemme laivalla on samaan aikaan jokin autourheiluun liittyvä palkintogaala; paikalla on myös kuuluisa mäkihyppääjä Janne Ahonen. Baarissa aikamme gaalaa seurattuamme menemme hyttiimme juomaan olutta. Puolen yön tietämillä lähdemme katsastamaan laivan diskoteekin. Ei mene aikaakaan, kun löydämme itsemme nurkkapöydästä erään humalaisen pariskunnan seurasta. Ovat kuulemma oikein Rovaniemeltä saakka tulleet ruotsinlaivalle. Jostain käsittämättömästä syystä luulevat meikäläistä mustalaiseksi.

Sunnuntai 22.10.2006. Bussiaseman samettisilta penkeiltä Olympiastadionin puupenkeille

tukholma023.jpg

Tuskallinen herätys – takana kolmen tunnin yöunet. Kiireen vilkkaa aamiaisen kautta – aamiaiskupongit sisältyivät matkan hintaan – ulos laivasta. Edessä on reilun tunnin bussimatka Kapellskäristä Tukholmaan. Määränpäähän saavutaan yhdeksän maissa paikallista aikaa. Luppoaikaa on runsaasti, sillä hotelliin pääsee vasta kahdelta. Lepo maittaa bussiaseman samettisilla penkeillä. Ruotsinsuomalaisen naikkosen kanssa keskustellaan futiksesta – lähinnä Hammarbystä. Ambulanssinhoitajana työskentelevän naikkosen aviomies on kuulemma joskus historian saatossa pelannut Bajenin edustusjoukkueessa. Jossain vaiheessa vartijat herättelevät penkillä makaavaa kaveriani. Kaupunki kutsuu.

tukholma030.jpg

Bussiasemalta matkaamme Derbybutikeniin, josta tarttuu mukaan valkovihreä kaulahuivi. Budjetti ei kestä taksilla liikkumista, joten ostamme 72 tunnin SL-matkailukortin mieheen. Kortti oikeuttaa rajattomaan määrään matkoja kaikilla SL:n linjoilla Tukholman läänissä, raitiovaunuissa ja Djurgårdenin-lautoilla. Hintaa kortilla on 180 kruunua. Seuraavaksi riennämme Ruotsin armeijan museoon. Museo näyttää Ruotsin historiaa ja tavallisten ihmisten elämää sodan ja rauhan aikana aina viikinkien ajoista tähän päivään. Museo on ilmainen. Paikallisen kebab-pizzerian kautta saavumme Normalmilla sijaitsevaan hotelliimme.

tukholma004.jpg

Hotellissa hetki lepoa, jonka jälkeen riennämme Tukholman Olympiastadionille. Stadion sijaitsee kilometrin päässä hotellistamme, joten matka sointuu sujuvasti jalkaisin. Olen jo lähes lippuluukulla ostamassa kolmea lippua – olisivat kustantaneet vajaat pari sataa kruunua kappaleelta – kun nätti ruotsalaistyttö tulee nykimään hihasta. Tyttö myy meikäläiselle kolme lippua 200 kruunulla. Tulipahan tehtyä hyvät kaupat. Ottelun alkuun on vielä aikaa, joten mieto ruotsalaisolut maittaa. Stadionin edessä nuoret Djurgårdenin kannattajat kiertävät ämpäreiden kanssa ja keräävät rahaa koreografioita varten. Luovutan ylimääräiset pennoset hyväntekeväisyyteen. Istahdamme Olympiastadionin puupenkeille. Samaisella stadionilla muuten Hannes Kolehmainen juoksi kolme kultaa ja yhden hopean Tukholman olympialaisissa vuonna 1912.

Tunnelma ottelussa ei kasva missään vaiheessa erityisen korkealle. Kentän ja katsomon välinen leveä juoksurata on kenties suurin haittatekijä. Kansaa on paikalla vain reilut 6000 – häntäpään Häcken ei ole liiemmin ihmisiä kiinnostanut. En näe stadionilla ainuttakaan vieraskannattajaa. On kuitenkin suuri ilo seurata Daniel Sjölundin otteita, jolla näyttää seurajoukkueessaan olevan täysin erilainen rooli maajoukkueeseen verrattuna. Sjölund pelaa nimittäin ottelussa keskikentän pohjalla, josta tekee ajoittain vaarallisia nousuja vastustajan kenttäpäätyyn. Rooli sopii hänelle ainakin tässä ottelussa mainiosti. Kamppailun avausmaalin iskenyt Sjölund on kiistatta kentän paras pelaaja. Toni Kuivastolta nähdään rutiinipeli. Ottelu päättyy lopulta Djurgårdenin ansaittuun 2-1 voittoon. Häcken heräsi kamppailuun mukaan aivan liian myöhään. Tässä vaiheessa alkaa jo väsymys painaa. Talsimme pitkin sateisen Tukholman katuja kohti hotelliamme. Kaupungin yöelämä jää tältä illalta väliin.

tukholma034.jpg

Maanantai 23.10.2006. Laulu raikaa Söderstadionilla

Kymmenen maissa ylös sängystä, jotta ehtii juuri ja juuri hotellin aamiaiselle. Seuraavaksi levyostoksille ja noutamaan liput Bajenin matsiin Globenin lippuluukulta. Seurueemme kolmas jäsen jää hotellihuoneeseen jatkamaan uniaan. Aikaa kuluu kaupungilla turhankin paljon metrojen kanssa sekoillessa. Muutamia satoja kruunuja kuluu vinyyleihin – ruottalaista punkkia tulee enimmäkseen haalittua. Tifo Support ei ole valitettavasti auki, joten putiikin tarkastaminen jäänee seuraavaan Tukholman reissuun. Iltapäivällä palaamme hotellille kassillinen levyjä ja otteluliput tuliaisina.

tukholma121.jpg

Seitsemältä alkavaan Bajen – Elfsborg –otteluun on runsaasti aikaa. Laivalta säästynyt olut maittaa. Sitten metrolla kohti Södermalmia. Hyppäämme metron kyydistä Medborgarplatsenin asemalla. Nälkä on melkoinen, joten aterioimme lähimmässä etnisessä ravintolassa – kelpo sapuskaa väittäisin. Virittäydymme ottelutunnelmaan Gröne Jägaren –pubissa. Juottolassa on runsaasti Bajenin väreihin sonnustautunutta väkeä. Kaveri erehtyy tilaamaan oluen sijasta vodka-redbullin. Drinkin hinta on vaatimaton 99 kruunua.

tukholma043.jpg

Nousemme metrosta Gullmarsplanin pysäkillä, josta kävelemme kerrostalojen ja Globenin jääkiekkopyhätön ympäröimälle Söderstadionille. Oluet naamaan ja futista seuraamaan. Söderstadion on lähes täynnä – paikalla on runsaat 10000 katsojaa. Pelaajien juostessa kentälle Bajen-fanit esittävät katsomotaidetta – tifon teemana on Ruotsin lippu. Itäpäätyyn linnoittautuneet muutamat kymmenet Elfsborgin kannattajat yrittävät vastata satojen Bajen-fanien lauluun. Kamppailun keskinkertaisuus ei meitä haittaa, sillä tunnelma stadionilla on korkealla täydet 90 minuuttia. Elfsborgin suomalaispelaaja Jari Ilola on alusta saakka hätää kärsimässä. Varoituksen saatuaan Ilola otetaan toisen puoliajan alussa vaihtoon. Pablo Piñones-Arce päästää kotiyleisön piinasta iskemällä ottelun ainoan osuman 84 minuutin kohdalla.

tukholma050.jpg

Ottelun päätyttyä kiidämme metrolla läntiseen Tukholmaan kaveriani tapaamaan. Unohtumattomasta jalkapalloelämyksestä huolimatta ilta on päättyä surkeasti. Kapakassa olutta siemaillessa ajantaju katoaa, joten tietenkin viimeinen metro sujahtaa ohitsemme. Hotelliin on matkaa lukuisia kilometrejä, joten itku ei ole kaukana. Tovin tuntemattomassa ympäristössä haahuiltuamme havaitsemme onneksemme bussipysäkin. Ilta päättyy onnellisesti. Bussi kuljettaa seurueemme Tukholman keskustaan.

tukholma072.jpg

Tiistai 24.10.2006. Hyvin surullista

Kirjoittaudumme puolilta päivin ulos hotellista. Aikaa on kylliksi tapettavaksi, sillä laiva lähtee vasta illansuussa. Onneksi sentään Tukholmasta, eikä mistään helvetin Kapellskäristä. Muutama tunti kuluu Tukholman historiallisen museon kokoelmiin tutustuessa. Museo on ilmainen ja ennen kaikkea siellä on loistava ilmastointi. Viisaana kaverina teen viisaan päätöksen: päätän taistella päivän läpi helvetillisen nälän runtelemana – laivalla sitten seisovaan pöytään, jossa voisi syödä kuin viimeisellä aterialla.

tukholma122.jpg

Ja päätös pitää. Heti laivaan päästyämme riennämme seisovaan pöytään. Kahdessa tunnissa ehtii syödä melkoisen paljon. Nälkä on meikäläisellä sen verran kova, että juomapuoli unohtuu täysin – pari lasillista olutta ehdin hädin tuskin juoda. Kattauksen päättyessä olo on suorastaan helvetillinen – vatsalaukku meinaa revetä, jalat eivät kanna. Salamannopeasti lähimpään vessaan oksentamaan – hyvin surullista. Ilta ei voi kuitenkaan päättyä tähän. Tunnin mittaisen ruokalevon jälkeen alkaa olut virrata. Juhlatunnelma on huipussaan, vaikka laivalla on pelkästään eläkeläisiä ja venäläisiä. Hassuihin vaatteisiin sonnustautunut laivabändi soittaa diskoteekissa Abban ja Village Peoplen covereita. Seurueemme kolmas jäsen uskaltautuu lavan eteen sekoilemaan. Muuta en sitten muistakaan.

tukholma123.jpg

Keskiviikko 25.10.2006. Paluu arkeen

Laiva lipuu aamulla Turun satamaan. Junalla kotia kohti. Kotona tietokone päälle.

Mitä opimme tästä matkasta?


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.