Rautainen ammattilainen, tempperamenttinen diiva, karismaattinen huippu-urheilija, narsistinen show-mies, boheemi oman tiensä kulkija – kuvauksia on monia ja ne kaikki kertovat yhdestä ja samasta miehestä. Pikkukaupugin suurmies jakaa ja on aina jakanut mielipiteitä sekä herättänyt suuria tunteita missä päin hän ikinä onkaan liikkunut. Mies, maine ja mammonat tunnetaan jo ympäri Suomea, mutta tämän haastattelun on tarkoitus pureutua iltapäivälehtien lööpeissä nähtyjä parisuhdesotkuja syvemmälle. Kaikki ovat jo nähneet naistenlehdissä urheilulegendan kattohuoneiston Kauniaisissa ja italialaisia mittatilauspukuja pullistelevan vaatekaapin sisällön, mutta minkälainen mies löytyy kiiltokuvajulkisuuden takaa – minkälainen on totuus Markus Helelä nimisestä legendasta?
Haastattelupaikaksi leveästä elämäntyylistään tunnettu Helelä on valinnut legendaarisen Hotelli Tornin ravintolan aivan Helsingin ydinkeskustassa. Varttitunti haastattelun sovitun alkamisajankohdan jälkeen viereisen pöydän rouvasseurueessa alkanut supina ja päiden kääntyily viestittävät siitä, että mustaan ja täydellisesti istuvaan pukuun sonnustautunut Helelä on ilmestynyt ravintolan ovesuuhun. Helelän harppoessa kohti haastattelijaansa maailmanmatkaajan itsevarmoin askelein, naapuripöydän Burberry-huivinen rouva epäileekin hänen olevan Suomen tuore Euroviisujuontaja Mikko Leppilampi, kunnes eräs toinen seurueen jäsen oikaisee tämän nuoren herrasmiehen olevan “paljon Leppilampea pidempi ja komeampi.”
Istuuduttuaan alas Helelä pahoittelee kaupunkimaasturinsa juuttumista keskustan ruuhkaan ja olleensa siksi hieman myöhässä. Helelän vilauttaessa tavamerkikseen muodostunutta leveää hymyään helmenvalkoiset ja täydellisyyttä hipovat hammasrivistöt hohtavat ravintolaan tulvivassa kevätauringossa, eikä ole enää epäilystäkään siitä etteikö hän olisi maineensa mukainen naistenkaataja. Helelän tilattua alkuruuaksi paistettua scampia ja mustajuurta, korianterikreemiä sekä lasillisen valkoviiniä, lasken sanelukoneeni jalopuiselle pöydälle ja syväluotaus mieheen mainetekojen takana voidaan aloittaa.
Viimeaikoina huippu-urheilija Helelä on ollut otsikoissa lähinnä Salon Tovereiden varamaalivahdin roolissa. “Olen asunut Salossa kahteen otteeseen elämäni aikana ja kouluikäisenä aloitimme yhteisen jalkapalloharrastuksen Mahlakankareen kentällä nykyisistä satolaisista mm. Jani Vuorisen kanssa. Ennen lopullista poismuuttoani mukaan ehti liittyä lisäksi Kalle Palokankare sekä uransa pelaajana jo lopettanut Moratti–”, Helelä innostuu kuvailemaan suhdettaan salolaiseen jalkapalloilun lippulaivaan samalla sytyttäen vaniljan tuoksuisuen pikkusikarin, “– joka tapauksessa maineeni pelaajana – ja kenttien ulkopuolella- on ollut legendaarinen jo yli vuosikymmenen, puuttumiseni Salon jalkpalloelämästä on jättänyt aukon, jonka täyttäminen on ollut mahdotonta kenelle tahansa. Itseni ja muiden onneksi olen päättänyt kokeneena sotaratsuna tarttua uusiin haasteisiin, juurikin SaTo:n paidassa, kuitenkin vain ottelukohtaisella sopimuksella.” Isoilla rahakentilläkin kyntensä jo näyttänyt Helelä pelaa jalkapalloa siis vieläkin vain rakkaudesta lajiin sekä “lojaalisuudesta vanhoja ystäviään kohtaan.” Päätös liittyä juuri SaToon olikin urallaan elämän nousut ja laskut kokeneelle veteraanille ilmeinen: “Lähteminen mukaan kehittyvän ja valoisan tulevaisuuden omaavan SaTo:n toimintaan oli varsin helppoa, tunnenhan joukkueen pelaajat entuudestaan ja lisäksi koen omaavani tarvittavan karisman ja kokemuksen tullakseni pelaamaan tärkeitä pelejä ilman minkäänlaista harjoittelua.”
Marraskuisessa debyyttiottelussaan SaTo:n paidassa Wilpas2 vastaan suurta hämmenystä herättikin juuri Helelän vähintäänkin erikoinen pelipaikka maalinsuulla. “Leipälajissani salibandyssä olen pelannut jokaista paikkaa ja roolia, lukuuntottamatta maalivahtia–”, Helelä selittää suorastaan kiihtyneessä tilassa päästyään puhumaan mieliaiheestaan, eli itsestään, “–olen huonoin maalivahti jonka tiedän. Toisaalta, jalkapallomaalivahdin roolissa, nimen omaan pelatessani SaTo:ssa, pääsen käyttämään vahvuuksiani. Kokemus, itseluottamus, karisma ja vuosien varrella voittajaksi marinoituminen auttavat maalivahdin hommiakin ajatellen yllättävän paljon.” Haastattelu taukoaa hetkeksi nuoren tarjoilijattaren kantaessa pöytään Helelän tilaaman annoksen paahdettua nieriää, jokirapubrandadea sekä muhennettua purjoa. Tarjoilijatar punastuu huomatessaan kenelle hänen on kunnia annos tarjoilla ja jokiravut ovatkin päätyä lattialle Helelän iskiessä tälle leikkisästi silmää. Hienovaraisesta flirtistä huolimatta Helelä jatkaa selostustaan: “Omin pelipaikkani on ehdottomasti laitahyökkääjänä, jolle pelataan pistopalloja vauhtiin. Uskon tulevaisuudessa esiintyväni SaTon:n pelipaidassa, taktiikasta riippuen, jollain hyökkäyspelipaikalla, päästen käyttämään nopeuttani, juoksuvoimaani, kaarrejuoksutaitoani, suojauskykyä sekä kykyä toimittaa pallo verkon perukoille mitä moninaisimmilla tavoilla hyväkseni.” Samalla tarjoilijatar poistuu takavasemmalle hieman kömmähdyksestään nolostuneen, mutta maailmatähden huomiosta selkeästi imarreltuna. Tärkeimmät jalkapallomaalivahdin taidot Helelä kertoo opiskelleensa wikipediasta juuri ennen ensiesiintymistään tolppien välissä: “Uskon itseopiskeluun. Tosin en löytänyt wikipediasta juuri mitään tietoa torjuntatekniikoista, joten pyrin välttämään turhia torjuntoja. Ensipeliin (toim.huom. Salpa2 vastaan 18.3. klo.15.00) pitäisi tämäkin puute olla korjattuna, joten enköhän muutaman avaintorjunnan, “individual effortin”, tule esittämään.”
Viimeaikojen naistenlehtijulkisuuden jälkeen Helelän jatkuvasta juhlimisesta turvonnut naama ja valkoisesta puuteristä värjääntynyt nenä ovat monille maamme kansalaisille, erityisesti nuorisolle, tunnetumpia kuin miehen urotet urheilun parissa. Asian korjaamiseksi lieneekin paikallaan johdatella kovaäänisesti uuteen Nokian Communicatoriin bisneksistään kailottava Helelä kertaamaan tähän astista urheilu-uraansa ja sen tähtihetkiä: “Olen pelannut kilpatasolla salibandyä nuorten SM-sarjassa, 1. divisioonassa ja liigassa Espoon Oilersissa sekä HIFK:ssä. Olen tietojeni mukaan salibandyn 1. divisioonan itälohkon paras maalintekijä 3:n siellä pelaamani kauden ajalta, liigassa olen voittanut SM-hopeaa vuosituhannen alussa, pelannut Suomen Cupin finaalissa yli 2000 ihmisen edessä Oulun jäähallissa tv-kameroiden ollessa paikalla ja nuorten SM-välierissäkin esiinnyin kahdesti. Tiivistettynä voin sanoa pelanneeni joitain pelejä ok-tasolla, sekä puolustajana että kaikilla hyökkäyspään pelipaikoilla.” Tämän selostuksen jälkeen teininuorisonkin tulisi viimeistään tietää, että Helelällä on todellakin substanssia, vaikka haastattelijan on itsekin pakko myöntää, että myytti on miestä kiihtovampi ja onkin taas aika palata Helelän show-miehen maineen syntyjuurille.
“Maineeni varmastikin antaa minusta jopa liioitellun kuvan show-miehenä, vaikka olenkin melkoinen oman tieni kulkija, jonka käytöksestä on vaikea lukea todellista minuuttani. Olenhan pohjimmiltani syvällinen ja tasapainoinen ajattelija, jolla on suuri sydän sekä avara katse elämään ja sen suuriin kysymyksiin–”, tässä vaiheessa Helelä keskeyttää dramaattisesti monologinsa, nojaa taaksepäin nahkatuolissaan ja ottaa ison kulauksen tilaamaansa jälkiruokaviiniä. Helelä on silminnähtävästi nyt niin syvässä itsetutkiskelun tilassa, että hän on paljastamaisillaan itsestään jotain sellaista mitä hänestä ei aiemmin ole julkisuudessa tiedetty, “-impulsiivisuuteni, joka kieltämättä asuu sisälläni ja on aktiivinen kuin vanha Vesuvius konsanaan ja se saattaa purkautua kontrolloimattomasti tilanteissa ja sosiaalisessa ympäristössä, joissa on paikalla Vuorisen tai Morattin kaltaisia provokaattoreita jotka tietävät mistä naruista vetää.” Tulvaporttien avauduttua tilitys jatkaa samalla kun maailmantähti jakaa tottuneesti muutamat nimikirjoituksen sattumalta paikalle sattuneille japanilaisille faneille: “Maustan toisinaan tarkoituksella sosiaalisia tilanteita erilaisilla lausunnoilla ja toiminnoilla, jotka usein teen täydellisesti pilke silmäkulmassa tarjotakseni sirkushuveja läsnäolijoille, mutta show-miehen ammattitaidolla saan monet harhakuvittelemaan minun olevan eksyksissä sekavien ajatuksieni keskellä.”
Haastattelutuokio taukoaa hetkeksi Helelän noustessa poseeraamaan yhteiskuvaan hetkeä aiemmin nimikirjoituksia kinuneiden japanilaisten kanssa. Rutiininomaisesti Helelä poseeraa jokaisen halukkaan kanssa mairea hymy kasvoillaan: kuka uskoisi kyysessä olevan sama mies, joka kuukausi sitten päätyi lööppeihin pahoinpideltyään paparazzin Helsingin yössä. Pakollisten kuvien jälkeen japanilaiset poistuvat paikalta valokuvaamaan muita pääkaupunkiseudun nähtävyyksiä yhtä hienoa kokemusta ja tarinaa rikkaampina. Samassa toimittaja huomaa haastatteluajan lähestyvän loppuaan ja onkin aika spekuloida nopeasti SaTon tulevan kauden mahdollisuuksilla jalkapallon Turun piirin 6. divisioonassa: “Minun ollessa paikalla tiettyjen pelaajien harhakuvitelmat itsestään ammutaan alas välittömästi jolloin egot eivät pääse nousemaan joukkueen edun tielle, mutta onhan joukkueessa joitakin sieluja, jotka saattavat välillä tehdä temppuja tehden joukkueesta kollektiivisesti heikomman. Tämä hyökkäyspään pikkumies ja puolustuksen kolossi vaativat tarkkailua valmennuksen, seurajohdon ja kapteeniston toimesta. “ Helelän analsoidessa joukkuetta sanat tulvivat hänen suustaan niin vakuuttavasti, että häneltä voisi hyvällä omalla tunnolla ostaa vaikka nahkapusakan Salon markkinoilta, ilman huolen häivää: “Kokonaisuutena SaTo:lla on kasassa loistava materiaali, josta löytyy monipuolista osaamista joka pelipaikalle ja muutama aivan suvereeneilla huippuominaisuuksilla varustettu yksilö. Joukkue toki olisi vieläkin vahvempi jos olisin pysyvä osa squadia. Toisin kuin esimerkiksi Liverpoolilla, joukkueella on käytössää myös erinomaisia laitapelaajia.” Suomen George Clooneyksi keltaisen lehdistön toimesta ristitty Helelä päättää analyysinsä SaTo:n tulevasta kaudesta lyhyestä ja ytimekkäästi toteamalla, että “nousu lohkovoittajana on realismia jos loukkaantumis- tai sairaussuma ei ala nekertaa joukkueen rivejä.”
Helelän vilkuillessa hermostuneesti yhä tihenevään tahtiin ranteessaan komeilevaa Tag Heuerin kelloa, päättelen, että muut julkisuuden velvoitteet painavat jo miehen päälle. Sopiessamme tätä haastattelua Helelä, mainitsikin, että hänellä olis sovittuna vielä toinen lehtihaastattelu samalle päivälle ja edustustilaisuudet hänen hyvän ystävänsä Sedu Koskisen uudessa yökerhossa sekä City-lehden ilmaisen viinan bileissä (toim.huom. Helelä valittiin ko.lehden äänestyksessä kaupungin tavoitelluimmaksi poikamieheksi 2006). Kiitän Helelää haastattelusta ja tilaan laskun samalla kun SaTo:n varamaalivahti nousee ylös tuolistaan ja suuntaa kulkunsa aulaan ilmestyneen managerinsa Kai Merilän luokse. Ilmeisesti rahassa rypevä urheilutähti ei ole tottunut huolehtimaan omista kuluistaan, sillä hänen pitkän kaavan mukaan nauttimansa lounaan lasku jää koko haastattelun ajan kivennäisvettä nauttineen toimittajan hoidettavaksi.
Rautainen ammattilainen, tempperamenttinen diiva, karismaattinen huippu-urheilija, narsistinen show-mies vai boheemi oman tiensä kulkija – Helelän lapsuudentovereiden luonnehdinnat ovat moninaisia, mutta tämän haastattelun perusteella kaikki yhtä paikkansa pitäviä tai pitämättömiä. Helelän kaltaisen multilahjakkuuden persoonaa on täysin mahdotonta tyhjentävästi tässä määritellä ja siksi päätänkin artikkelin miehen omaan kehotukseen saapua Salon Urheilupuistoon näkemään, so. kokemaan legenda – mies, maine ja mammonat – omin silmin.
“Jokainen, joka on kuullut tarinoita legendasta mutta ei ole omin silmin nähnyt: saavu paikalle ja tuo ystäväsi mukanasi. Nämä hetket ovat niitä, jolloin ihmiset voivat todellakin kokea elävänsä elämää. Liian usein ja liian moni vain on, eikä elä!”
