Arkisto aiheelle ‘Hallitus’
Suojattu: Toimintasuunnitelma 2007
helmikuu 28, 2007Toimintakertomus 2006
helmikuu 28, 2007Yleisesti
Vuonna 2006 Salon Toverit ry. toteutti kaudelle laadittua toimintasuunnitelmaansa jopa yli omien odotustensa. Jäsenmäärä kasvoi, ja mikä tärkeintä, seuran toimintaan osallistuttiin yhä laajemmalla rintamalla. Uusien laji- ja aluevaltausten myötä ja uusien kannattajajäsenten tuella, yhä useammat ovat oppineet tuntemaan seuran paikkakunnalla.
Syksyllä 2006 yhdistyskokouksessa päätettiin omien internetsivujen hankkimisesta, jäsenluettelon keräämisestä, kaulahuivien teettämisestä ja Palloliittoon liittymisestä. Kaikki tavoitteet saavutettiin ja erityisesti kaulahuivit sekä kotisivut ovat saaneet kiitosta niin seuran sisältä, kuin ulkoakin.
Kaudella 2006 SaTon moottoripyörä- ja sukellusjaosto aloittivat toimintansa. Molemmilla saroilla innokkaita osanottajia löytyi helposti ja positiiviset kokemukset antavat odottaa toiminnan laajenemista ensikaudella.
Salon Toverit ry. ylitti budjettinsa reilusti vuonna 2006. Ylitys oli kuitenkin tietoinen ja hallituksen marraskuussa laatiman lisäbudjetin raameissa ollaankin pysytty melko hyvin. Kaikenkaikkiaan menoja kertyi n. 2100 €, mutta talkootöiden ansiosta tilin saldo oli vuoden vaihteessa vielä 440 €. Tämä riittää koripallokauden loppuunviemiseen, joskin marginaali on melko pieni.
Koripallo
Vuosi 2006 oli Satolle menestyksekäs. Koripallojoukkueen toiminta asettui toisena sarjakautenaan raiteilleen ja SaTo vakiinnutti paikkansa Läntisen alueen 5divisioonassa. Lokakuussa valmentajaksi tulleen Jaakko Saustilan myötä SaTo on parantanut otteitaan jatkuvasti ja kauden lähestyessä loppuaan seura onkin varmistanut paikkansa lohkonsa viiden parhaan joukossa.
Koripallokaudella pelaajia on ollut kiitettävästi sekä harjoituksissa, että peleissä.
Koripallon osalta ainoana pettymyksenä voidaankin pitää kaupungilta saatuja salivuoroja, joita olisi saanut olla, sekä säännöllisempinä aikoina, että suuremmissa tiloissa. Alkusyksystä SaTo oli hetken jopa kokonaan ilman omaa salivuoroa. Ongelmat ovat toki ymmärrettäviä tuntien Salon salivuorotilanteen mutta SaTon jäsenmäärän ja poikkeuksellisen aktiivisen osallistujajoukon huomioiden tilanteeseen toivotaan parannusta jatkossa.
Jalkapallo
Vuonna 2006 SaTon jalkapallotoiminta eteni harppauksittain. SaTo otti jo toisen peräkkäisen voiton Salpan järjestämässä harrastesarjassa ja heti perään alkoivat suunnitelmat Palloliittoon liittymisestä ja 6.divisioonassa pelaamisesta kaudella 2007. Suunnitelmien toteutuminen varmistui vihdoin joulukuussa, kun SaTo liittyi Palloliittoon ja vahvisti samalla sarjaan osallistumisensa. Pelipaidat ja SaTo-kangasmerkit ovat jo tilauksessa, joten kaikki näyttää olevan tältäkin osin kunnossa.
Suojattu: Jäsenluettelo
helmikuu 28, 2007Hallituksen kokouksen pöytäkirja 25.11.2006
joulukuu 4, 2006Pöytäkirja
Hallituksen kokous
Aika: Lauantai 25.11.2006
Paikka: Puustellin saunaosasto, Salo
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.18.15
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvalta sekä hyväksytään kokouksen esityslista
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Esityslistaksi hyväksyttiin puheenjohtajan laatima esityslista
3. Kokouksen järjestäytyminen ja paikallaolijat
Puheenjohtaja Martti Pykäri, varapuheenjohtaja Juha Toivonen, sihteeri Jussi Isotalo, rahastonhoitaja Esa Anttonen, sekä jäsenet Otto Tähkäpää, Sauli Suomela, Petteri Yrttiaho sekä Jouni Lehetelä
4. Jalkapalloasiat
Peliasu
- Peliasuksi valittiin keltapunaraidallinen paita, punaisilla shortseilla ja sukilla sekä mustalla numeropainatuksella.
- Peliasut tilataan Juha toivosen saaman tarjouksen mukaisesti. Peliasu on henkilökohtainen ja asun maksaminen seuralle on virallinen ja lopullinen ilmottautuminen joukkueeseen. Asusta veloitetaan yhdessä kangasmerkin kanssa 45€/pelaaja. Mahdollisesti tilattavia ylimääräisiä pelipaitoja ei voi siis ostaa seuralta ja joukkueeseen liittyminen edellyttää oman peliasun ostamista. SaTo:n omistamalla “ylimääräisellä” paidalla ei voi siis pelata (paitsi äärimmäisessä hädässä). Toivonen organisoi koko tilauksen muiden avustuksella ennen kauden alkua.
Kausimaksu
- Sovittiin, että jokaiselta pelaajalta peritään 50 € kausimaksu toiminnan rahoittammiseksi.
Jalkapallotoiminnan vähimmäismenoarvio
- 875 € Palloliiton jäsenyys ja osallistumismaksu (355 € takaisin 2 v. kuluttua)
- 40 € maalivahdin lisenssi
- siirtomaksu ainakin neljästä pelaajasta. Summa epävarma. Arviolta 10-50 €, eli maksimissaan 200 €
- kotipelit (n.10 kpl) 34 € + bensaraha/tuomari. Yhteensä n.400 €
- yhteensä 1515 €
Henkilökohtaiset kustannukset/ pelaaja
- peliasu 45 € (sis. painatuksen ja kangasmerkin), kausimaksu SaTo:lle 50 € (+lisenssi 40 €). Yhteensä 135 €
5. Budjettiasiat Tehtiin nopea katsaus seuran tilisaldoon ja tuleviin menoihin ja mahdollisiin tuloihin. Laskelmiin ei ole merkitty muutamia vielä maksamatta olevia koripallon kausimaksuja. Laskelman tarkoitus onkin lähinnä osoittaa mihin rahaa on menossa ja mistä, so. ei mistään, tulossa.
- Saldo (25.11.2006) 412 €
- Lisäksi kaulahuivirahoja saamatta n.80 € saunaillan jälkeen
- Koripallomenoja: 8 kotipeliä yhteensä enintään 450 €
- Päätettiin leikata toimitsijamaksuja viiteen euroon rahatilanteen vuoksi
- Jalkapallomenot: (875 € maksettu) 640 €
- Kausimaksuista 50 € x 17=850 €
- Seuran tietojen päivitys rekisteriin 10 €
- Puheenjohtaja huomautti, että tulojen ja menojen eriaikaisuudesta johtuen maksukyky on kaikesta huolimatta riittävä suunnitelmien toteuttamiseen
- Sovittiin, että koripallobudjetti rauhoitetaan, eikä kangasmerkkejä tai huiveja tms. siis tilata seuran rahoilla
- Mahdollisista tulonlähteistä mainittiin ainakin yksi vireillä ollut sponsoriehdokas, josta Jarno Kuusisto tietää enemmän, sekä vuotuinen kaupungin avustus. Lisäksi keväällä pyritään saamaan talkoita Otto Syvähuokon telttafirmasta.
6. Yleiset asiat
Kaulahuivit
- Toivosen harkinnan mukaan uusi tilaus, kun tilaajia on yli 10 tai kun rahatilanne sallii huiveihin sijoittamisen
Kangasmerkit
- Jussi Isotalo esitti kaksi saamaansa tarjousta, joista toinen osoittautui selvästi edullisemmaksi. Sovittiin, että peliasun hintaan sisällytetään kangasmerkki. Merkit tilataan paitojen tilauksen yhteydessä. Tarkempi ajankohta ja tilauskoko selvitetään ensi vuoden alussa. Kangasmerkeistä vastaa jatkossakin Isotalo
Kotisivut
- Sivujen siällöntuotantoon toivottiin lisää ihmisiä. Sauli Suomela hoitaa jatkossakin moderoinnin Otto Tähkäpään avustuksella, joka kuitenkin keskittyy enemmän sisällön tuottamiseen. Lisäksi ainakin Martti Pykäri lupautui tuottamaan tekstiä sivuille julkaistavaksi. Sen sijaan, että esitettäisiin “korjaa typot”-henkisiä kommentteja esimerkiksi irc-kanava häxissä, toivottiin, että valmiita korjausehdotuksia ja uutta sisältöä toimitettaisiin suoraan päivittäjille.
Seuran tietojen päivittäminen rekisteriin
Puheenjohtaja laittoi kiertämään patentti- ja rekisterihallituksen lomakkeen, jolla SaToa koskevat tiedot päivitetään yhdistysrekisteriin.
7. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.09