22.9.2007 Barcelona vs. Sevilla – Salolaiset Catwalkilla..

syyskuu 28, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

…joka on klubi Barcelonassa johon seurueeni pääsi kolmannella yrittämällä sisään, itse tosin olin ollut jo hyvän aikaa taju pois 100 neliön huoneistomme pohjois siiven sängyssä. 2 ensimmäistä kertaa meni harakoille väärillä kengillä ja paidoilla ja housuilla ja ties millä. Erään salolaisen lihakuppiaan juttuja lainatakseni; halpaakin oli, olut ja vodkapaukku vain 17 euroa.Mutta totta puhuakseni halpaakin oli, tosin muualla kuin klubeilla, asuntomme vieressä sijaitseva ”pappan baari” (jollaiseksi sen nimesimme) myi meille olutta naamataulusta ja pelipaidasta riippuen 1,20- 1,80 euron hintaan. Puyolin paidalla oli huomattavasti edullisempaa kuin Drogban paidalla.

52.jpg

Eräänä iltana (en ala kirjoittamaan päivä kerrallaan sillä muistissani on jotain pieniä, päivän- kahden kokoisia aukkoja) pappa lähti baaristaan lähikauppaan hakemaan lisää vodkaa, sillä Salon pojat näytti Katalaaneille mallia kuinka vodkaa juodaan, eikä aikaakaan kun vodka oli loppu.

Ja kävipä kerran samaisen lihakauppiaan kanssa sellainenkin tapahtuma että meidän piti soittaa asuntomme isäntä opastamaan tyhmiä turisteja miten ulko-ovi aukeaa sillä puoli tuntia sählättyämme tajusimme että ovi on ja pysyy kiinni meidän taidoillamme. Isäntä tuli ja ovi aukesi samalla avaimella ennen kuin kissaa kerkisimme lihakauppiaan kanssa sanoa, yritys meillä oli kohdallaan mutta ovessa olisi voinut olla teksti ” käännä avainta oikealle, älä vasemmalle”…

32.jpg

Jossain välissä tuli ”gameday” ja aloimme seurueen kanssa valmistautumaan illan koitokseen, Barcelona vs. Sevilla. Seurueesta voisin sen verran kertoa että se oli kirjavaa sakkia, oli lihakauppiasta, insinööriä, sekatyömiestä, sairaanhoitajaa, myyjää, suunsoittajaa ja ties mitä.

Ensitöiksemme otteluaamuna kokosimme jonon vessan oven eteen ja pestiin siinä sitten vuoronperään kalsarit takaisin pelikuntoon ja huollettiin ruumiinosat vähemmän haiseviksi ja hieman joku jopa heitti vettäkin päähän jotta edellisen päivän geelit sekoittuisivat paremmin hiuksiin. Sitten päätimme lähteä haistelemaan matsipäivän tunnelmaa kaupungille ja pääsimmekin heti melkein keskikaupungille, pappan baariin 20 metrin päähän asunnon ovesta vodkalle. Siinä puitiin paremmin sotasuunnitelmaa joka yhden pullon jälkeen alkoi muotoutumaan ja matka kohti seuraavaa etappia alkoi. Metro asemasta tuli pientä kiistaa ja niinpä alkoi yksi reissun kohokohdista, amazing race! Porukka kahtia ja katsotaan kummat on ensin paikalla. Allekirjoittanut voi pröystäillä sillä että minun seurueeseeni kuuluvat kerkisivät syömään ja juomaan välietapilla vaikka mitä kunnes riutuneet lihkauppiaan jäsenet saapuivat nälkäisinä välietapille.Siitä sitten siirryttiin Cafre Zurich- nimiseen terassiravintolaan joka sijaitsee hulppean Las Ramblas- kävelykadun yläpäässä, Barcelonan sykkivässä sydämessä. Siinä fiilisteltiin tunnelmaa muutamia tunteja kunnes jatkoimme taas matkaa kohti jo traditioksi tulleeseen baariin, joka sai kasteessa edellisreissulla nimen mamman baari.

19.jpg

Siellä olikin jo väkeä paljon, Barca paitoja vilkkui ja laseja kilisteltiin iloisesti ja juttua riitti ”titaanien taistosta”. Barcan miehet ja naiset olivat todella luottavaisia oman kylän joukkueeseen ja niin oli allekirjoittanutkin, sopisinhan jo ajat sitten Mr Rijkaardin kanssa että tätä matsia ei hävitä koska minä ja seurueeni tullaan käymään. Sellainen seikka pisti mieleeni jo siinä vaiheessa että ensimmäistäkään Sevilla paitaa en ollut vielä nähnyt vaikka oltiin jo pyhätöstämme 400 metrin päässä, ja kun nyt tarkemmin asiaa ajattelen, en tainnut niitä nähdä kuin yhden tai kaksi stadionilta lähtiessämme.Mutta niin, takaisin asiaan. Mamman baarista lähdettiin kohti Nou Campia sotahuutoja huudellessa ja fiilistellessä tulevaa. Päätimme että menemme stadionille sopivasti etuajassa sillä kyseessä oli stadionin (Nou camp) 50- vuotis juhla ottelu, ja ajattelin että ennen ottelua olisi tiedossa jotain juhlallisuuksia.Stadionille päästyämme alkoi kapuaminen betonisia rappusia tuntematon määrä ylöspäin, ja vihdoin viimein löytäessämme suurinpiirtein omat paikkamme alkoi alkuvihellyksen odotus. Mutta aavistukseni osui oikeaan ja Barca hellyytti meitä ilotulituksin, strapetsitemppuineen ym. Ja viimeksi vielä kentälle tuli 50 vuotta sitten pelannut joukkue tai ne ketkä siitä ryhmästä oli vielä hengissä. Nykypäivän yleisölle tuntemattomia nimiä mutta aina kun kenttä kuuluttaja huusi entisajan pelaajan nimen, yleisö suorastaan huusi miehen stadionin uumenista kentälle. Sokerina pohjalla kävi allekirjoittaneella hyvä tuuri, tiesin etukäteen etten tällä kertaa näe idoliani, Carles Puyolia loukkaantumisen vuoksi mutta kuinkas kävikään, entisaikojen joukkuueelle annettiin jokin muistoseppele tms. ja seppeleen tuojaksi huudettiin nykypäivän kapteeni ja Kataloonian elävä symboli ja legenda, Carles ”Carlito” Puyol!!! Siinä vaiheessa allekirjoittaneen hanuri nousi ylös penkistä ja alkoi hurja aplodimeri yhdessä noin 80000 Katalaanin kanssa, huikea kokemus!!

22.jpg

Ja sen perään alkoi sitten ikuisesti muistettava tykitys, Cant del Barca hymni lähti soimaan ja joukkueet astelivat areenalle. Peli alkoi Barcan lievällä, mutta kuitenkin selvällä hallinnalla, yksi laukaus taisi Sevillalla olla ensimmäisellä puoliajalla, muutenkin päällimmäinen ajatus oli että kotijoukkue oli niin paljon parempi ettei vastustaja pystynyt muuhun kuin ottamaan vastaan ja ainoastaan Barcan virheestä hyökkäämään mutta ei kuitenkaan kontrolloidusti.

Tuli puoliaika ja ottelu oli 0-0. Lihakauppiaan kanssa jo aiemmin sovittu diili että omalla paikalla istutaan puoleen yöhön asti piti, lieköhän sitten vodka edesauttanut mutta sopimus on sopimus josta pidettiin kiinni. Alkoi toinen puoliaika ja gladiaattorit aloittivat oman shownsa, minuutti minuutilta Barca painoi kovempaa ja kovempaa kunnes tuli piikkipallo Henrylle.. yleisö alkoi kohista..noustiin jo seisomaan ja ja mikä chippiiiii!!!vaikeasta asennosta hallitusti yli maalivahdin mutta kuinkas kävikään, pallo lipui lähes den glider in: mäisesti kohti maalia ja pysähtyi tolppaan ja jäi siihen tolppaa vasten makaamaan josta pakki siivosi pelivälineen 63 riviin.. Ja Sevillan asemasota jatkui, tässä välissä voisi muuten kysyä että kuka ihme on Daniel Alves?!? No Daniel Alves ainakin tietää kuka on Eric Abidal… Entä kuka ihme on joku.. mikä se nyt oli.. ai niin se Frederick Kanoute?!? No Kanoute ainakin tietää kuka on Toure YaYa ja kunhan arvoisat lukijat näette Barcan otteluita niin varmasti opitte tekin tietämään kuka kumma tuo hassun kuuloiselta kuulostava kaveri on.

41.jpg

Takaisin asiaan, asemasota jatkui kunnes se loppui, ja sen lopetti Lionel Messi! Messin maalin jälkeen lähti meikäläisen hanuri taas penkistä ja yhdyin 80 00 katalaanin sanoihin: Meeeesssssiiiiii, Meeeesssssssiiiiii, Meeeeeessssssiiiiiiii!!!!! Peli oli käytännössä selvä tuon jälkeen, Messi hommasi vielä rankkarinkin ja toimitti pallon pussiin eikä tosiasiassa Sevillalla ollut mitään sanomista ottelussa, Se joku ihmeen Kanoute teki lisäajalla kavennuksen 2-1, mutta eräältä videoita esittävältä sivustolta voitte toki katsoa miehen olleen 5metriä paitsiossa mutta linjamies ei jostain syystä nostanut lippua.

Siitä sitten lähdettiin takaisin kaupungille päin rynnäkköpoliisien valvoessa järjestystä, laulut raikui ja lämmintä riitti, siinä sitten allekirjoittanut innostui juhlimaan niin lujaa että noin 2 päivää on kadonnut muistini lokeroista, mutta yksi mielekäs asia minulla on viimeiseltä illalta, nimittäin Fiesta de la merce- Katalonian suojeluspyhimysten juhla.. kyllä, voi kuulostaa tylsältä mutta 500 000 juhlijaa oli erimieltä, siellä emäntäni kanssa näimme sellaiset ilotulituskinkerit joita ei varmaan toista kertaa elämässä näe. Unohtakaa ilotulituksen sm kisat, lasten hiekkalaatikkoleikkejä – jos haluatte nähdä ilotulituksen, matkakaa 25.9. Barcelonaan vapauden aukiolle, siellä voi nähdä millaisia kunnon pommit on.

63.jpg

Se juhlista, viimeiseksi voin vielä kertoa että viimeisenä päivänä, jo luovutettuamme asuntomme ja pelimiehinä matkalaukkumme viereiseen asuntoon säilöön kahdelle ruotsalais naiselle hoitaneina lähdimme odottamaan pappan baariin että kello löisi 01.00 yöllä ja pääsisimme lentokoneeseen nukkumaan, 6 päivän armoton ryyppääminen alkoi nimittäin tuntua jo näinkin atleettisessa vartalossa. Niin heikossa hapessa oli etten voinut edes vodkaa tai olutta juoda, siinä olisi vanha kuuluisa fraasi käynyt toteen; ykkösellä alas, kakkosella ylös ja kolmosella vielä housuihin. Niinpä lähdin yksin harhailemaan kohti rantaa nukkumaan pariksi tunniksi. Matkalla löysin kuitenkin pienen puskan ja hetken mielijohteesta hyppäsin puskaan ja kesti ehkä 10 sekuntia kun taju lähti. Jonkin aikaa nukuttuani heräsin kun Barcelonan taivas oli revennyt, ilmeisesti eräs edesmennyt vanhempi herrasmies päätti pilailla kustannuksellani.. siitä sitten kohti keskustaa märkänä kuin uitettu koira ja sitten meni kyllä puhtaaseen vitutukseen vodkaa alas ja vuorovetoisesti kyllä ylöskin mutta tunnin kovan väännön jälkeen alkoi pysymään pelkästään alhaalla. Tähän kun lisätään että asunnostamme löytyi 8 kpl tyhjiä litran vodka pulloja, lukematon määrä olut ja sangria tölkkejä, viini tölkkejä niin ei voi muuta sanoa kuin että hyvä reissu!!

Alkoholistakin näköjään voi tulla vieroitusoireita, se on nyt koettu!!

 

Terv: Carles Puyol, Visca el Barca y visca Catalunya!!!

Otteluraportti 18.9.2007 (6.Div. Yläsarja): SaTo vs. FC KyPS 7-1

syyskuu 19, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

Asetelmat Salon Tovereiden sarjakauden viimeiseen kotipeliin lähdettäessä olivat vähintäänkin kutkuttavat: tappiolla nousuhaaveet kokisivat todella pahan kolauksen, mutta voitolla nousu alkaisi näyttämään jo hyvin todennäköiseltä (mutta ei vielä varmalta). Viimeisen kotipelin kunniaksi ilmojen herra oli siunannut Urheilupuistoa koko päivän kestäneellä syyssateella, joka ei tauonnot hetkeksikään koko päivän saati ottelun aikana. Viimeisenä vastustajana tämän kauden osalta FC KyPS:llä oli kunnia saapua vieraanvaraisena isäntänä tunnettun SaTon vieraaksi – vieraanvaraisuus ei tosin ole heijastunut kentän puolelle Sauvon ollessa ainoa joukkue tällä kaudella, joka on onnistunut riistämään Tovereilta pisteitä Urheilupuistossa, mutta pelin jälkeen tälläkin kertaa vastustajia kestittiin ilmaisilla käristemakkaroilla.

soihtu21.jpg

Kotikauden päättävää peliä juhlistamaan olivat saapuneet kaikki joukkueen kynnelle kykenevät pelaajat ja pitkäaikaispotilaiden lisäksi poissa olivat ainoastaan opiskelukiireisiin vedoten M.Nissi, ilmeisesti kroonisesta dagen efteristä kärsivä K.Palokankare sekä uutta seuraa Espanjaan etsimään lähtenyt Jani “Alves” Vuorinen. Harvoja poissaoloja lukuunottamatta SaTo sai kasaan nimivahvan joukkueen kuten odottaa saattoi ja manageri oli jälleen kerran vaikean paikan edessä hahmotelleessaan aloituskokoonpanoa. Kotiottelulle tyypillisesti joukkueen pelimuodostelmaksi valikoitui SaTon trademarkiksi muodostunut hollantilaistyyppinen 4-2-3-1. Puolustuslinja oikealta vasemmalle muodostui tutuista nimistä V.Tiainen, Niittymäki, Metsänoja ja Anttonen. Keskikentän huolellisesta miinoittamisesta vastasivat hyväkyttä-pahakyttä periaatteella muodostettu Naipa-Suomela parivaljakko ja 10-paikalla Jupelle annettiin vapaat valtuudet hyökäyspelin osalta. Laidoilla aloittivat Kuusisto vasemmalla ja Parkkinen vasemmalla sekä piikissä emileheskeymäinen Pykäri. SaTon vaihtopenkkikin pursusi nimimiehiä kun valmentajalla oli heittää vielä tuleen Syvähuokon, Vistin, Tähkäpään, Yrttiahon sekä Isotalon kaltaisia sarjajyriä – ainakin Vistin kohdalla paino on jälkimmäisellä sanalla.

yleiskuva.jpg

Valitettavasti vaarallinen ja vaikeakulkuinen vaellus Kyröltä Saloon oli verottanut vierasjoukkueen miesvahvuutta isolla kädellä eikä KyPS:llä ollut juoksuttaa kentälle kuin 10 urhoollisinta pelaajaansa. Yhden miehen vajaalla pelanneen vierasjoukkueen taktiikkana lienee ollut pitää pelin tempo alhaalla ja yrittää pitkittää 0-0 tilannetta mahdollisimman pitkälle ja pahimmassa tapauksessa, lähtökohdat huomioon ottaen ottelusta olisi voinut tulla todella vaikea kotijoukkueelle. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin huomioida sanamuoto “olisi voinut tulla”, sillä SaTo löi välittömästi luun vastustajan kurkkuun Kuusiston avattua ottelun maalihanat komealla volleylaukauksella alle minuutin pelaamisen jälkeen.

tuomari.jpg

Varhainen johtomaali sammutti silmänräpäyksessä KyPS:n himmeänä lepattaneen toivonliekin 0-0:n pitämisestä ja takaa-ajo yhden miehen vajaalla Salon lentokentällä näytti mahdottomalta tehtävältä ja sellaiseksi se myös muodostui. SaTo loi maalipaikkoja perisalolaiseen tapaan kuin liukuhihnalta ja puoliajalla tulostaululla komeilivatkin jo 3-0 johtolukemat. Avausmaalin jälkeen punakone vyörytti hyökkäyksiään jatkuvasti kyröläisten maalille, mutta ehkä hieman liian pehmeä asenne esti lisämaalien synnyn kunnes Anttonen väläytti kuuluisaa “la bombaansa”. Ottelun 21. minuutilla laitapuolustaja katkaisi 35 metrissä vierasjoukkueen purkupallon ja ja rynni väkevästi rangaistusalueen kulmalle, josta vasemman jalan muulinpotku lähetti pallon vastustamattomasti Kyrön maalin takakulmaan. Vasemman jalan potkunsa takia Anttonen onkin ristitty kannattajien keskuudessa “Salon Adriaanoksi” – yhtymäkohdat rajoittuvat tässä tapauksessa kuitenkin ainoastaan kovaan vasuriin sillä masennus, ylipaino ja luvattomat lomat Rion karnevaaleihin ovat Interin Adrianon yksinoikeutta. Taukolukemat 3-0 viimeisteli tankkimainen Visti jyräämällä tiensä rangaistusalueen sisään ja sijoittamalla pallon varmasti maalin taka-alakulmaan.

grilli.jpg

Puoliajalle siirryttäessä ottelu oli jo tosiasiallisesti ratkennut, mutta SaTo ei vielä ollut valmis nostamaan jalkaa pois pedaalilta. Pelissä oli vielä 45 minuuttia aikaa nauttia jalkapallosta ja tarjota piiskaavassa sateessakin runsaslukuisesti paikalle raahautuneille faneille viihdettä, punaista balettia koko rahan edestä.

kamppailu.jpg

Toinen puoliaika alkoi KyPS:n kannalta yhtä murheellisesti kuin ensimmäinenkin Syvähuokon iskettyä 4-0 osuman heti sen ensimmäisellä minuutilla. Karvaisemmalla Otolla oli helppo työ siirtää pallo rankkaripilkun kohdalta maaliin Pykärin loistavan esityön jälkeen. Tässä vaiheessa valmannusjohto ei enää nähnyt tarvetta 4 puolustajan linjalle ja Niittymäelle annettiin vapaat kädet nousta mukaan hyökkäyksiin topparin tontiltaan. Punaisen baletin pyöriessä pallo liikkui jatkuvasti kauniisti KyPS:n puolustusalueella ja lisämaalit olivat useaan otteeseen lähellä eikä Kyrön yksin uurastaneella kärkipelaajalla enää riittänyt energia tai keinot haastaa SaTon puolustajia – kyröläinen pelaaja pallon kanssa SaTon puolustusalueella oli tämän jälkeen vähintään yhtä harvinainen näky kuin (J.)Tiainen töissä. Lisämaaleja jouduttiinkin odottamaan ottelun 59. minuutille, mutta Parkkisen 5-0 osuma oli sitäkin komeampi: nousu puolesta kentästä 25 metriin ja vasemman jalan laukaus Kyrön maalin oikeen alakulmaan.

soihtu.jpg

Tässä vaiheessa SaTon Ultrat alkoivat juhlia häämöttävää kotikauden päätösta asiaan kuuluvalla tavalla kun punaiset savusoihdut kaivettiin esiin. Muutamien soihtujen valaistessa katsomoa punaiseksi, kentän puolella punakone ei vielä malttanut lopettaa maalitehtailuaan. Yrttiahon murtautuminen vastustajan boksiin päättyi n.19 metrin kohdalla tapahtuneeseen viikatteeseen ja SaTolle tuomittiin vapaapotku hyvästä maalipaikasta ja pallon taakse lupauksiaan lunastamaan asteli ennen ottelua vaparimaalilla uhonnut Otto “Pari hyvää vaparia joskus” Tähkäpää. Tähkäpää osoitti olevansa sanojensa mittainen mies toimittamalla pallon sisäkierteisenä muurin yli KyPS:n maali etuyläkulmaan – maaliviivalla päivystäny puolustajakaan ei ylettänyt puskemaan palloa väljemmille vesille ja “Salon Nurmelan” kauden avausmaali ja SaTon historian ensimmäinen suora vaparimaali oli tosiasia. 6-0 osuman jälkeen Sato nosti jo hieman jalkaa kaasulta ja löysäily johtikin siihen, että mahdottomasta tuli mahdollista ja Kyrö onnistui kavennusmaalissa; Kiljusen nyrkkeilemä vapari tippui suoraan rankkarialueen keskellä täysin vapaasti päivystäneelle vierailijalle jolla ei ollut vaikea työ toimittaa pelivälinettä Kuhilaspihan Kahnin taakse.

yleisoa.jpg

Jo aikoja sitten ratkennut ottelu sai vielä dramaattisen lopun kun 7-1 maalin syntytilanteessa kaksinkamppailutilanteessa Pykärin jyrän alle jäänyt Kyrön puolustaja jäi makaamaan liikkumattomana maahan. Pääpallossa kakkoseksi jäänyt puolustaja tippui holtittomasti tekonurmen pintaan tilanteessa jossa ei ollut mitään sääntöjen vastaista ja ilmeisesti löi takaraivonsa kenttään. Tilanne näytti hetken todella huolestuttavalta vastustajan maatessa kentällä tajuttomana mutta onneksi tämä pikkuhiljaa tokeni tajuihinsa ja lopulta pystyi itse kävelemään kotijoukkueen paikalle hälyttämään ambulanssiin. Onni onnettomuudessa ja tilanteesta ilmeisesti selvittiin aivotärähdyksellä ja ottelun erotuomari päättikin keskeyttää ottelun ambulanssia odotellessa sen 85. minuutilla. Loukkaantumiseen johtanut tilanne päätyi kuitenkin Pykärin maalivahdin yli nostamaan 7-1 maaliin ja turhautuneen Kyrön veskarin alatyylisestä protestoinnista seuranneeseen ulosajoon.

loukkaantuminen.jpg

Iloisella ja vaputuneella pelillä saavutettu voitto päätti SaTon kotikauden tyylillä ottelun turhan dramaattista loppua lukuunottamatta ja nosti joukkueen takaisin omalle paikalleen sarjan kärkeen. Voitosta ja sarjajohdosta huolimatta SaTon nousu ei ole vielä kuitenkaan varma:

Pelaamalla keskinäisen ottelunsa tasan ja voittamalla sitä edeltävät ottelunsa TuPV:lla ja Sauvolla on mahdollisuus nousta 18 ja 17 pisteeseen, eli ohi ja tasapisteisiin SaTon kanssa (17 pst.) jos se häviää viimeisen oman pelinsä. Tasatilanteessa paremmuuden ratkaisee joukkueiden keskinäisen ottelun tulos ja sen jälkeen maaliero, joten tasapisteissä Sauvo päihittäisi SaTon, mutta SaTo puolestaan toistaiseksi ja todennäköisesti Bosnan (11 maalia parempi maaliero). Tasapisteisiin päädyttäessä SaTo puolestaan päihitää 0-1 voitollaan TuPV:n.

SaTon nousu varmistuu siis laskennallisestikin jos a) TuPV tai Sauvo menettää huomisissa(to 20.9.) otteluissaan pisteenkin tai b) SaTo saa pisteenkin viimeisestä ottelustaan. Nopealla järkeilyllä SaTo ei nouse ainoastaan siinä tapauksessa että se häviää viimeisen pelinsä ja Bosna saa pisteenkin viimeisestä ottelustaan ja Sauvo sekä TuPV voittavat rästiottelunsa ja pelaavat keskinäisen kohtaamisensa tasan – tällöin SaTo ja Sauvo päätyvät tasapisteisiin ja Sauvo menee jatkoon keskinäisen ottelun turvi.

Otteluraportti 11.9.2007 (6.Div. Yläsarja): FC Bosna vs. SaTo 0-0

syyskuu 14, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

* kuvat lisätään myöhemmin illan aikana. 

6. divisioonan ylälohkon ratkaisut olivat käsillä kun SaTon punakeltainen karavaani starttasi jälleen kerran kulkunsa Turkuun, toiseksi kotikentäksi muodostuneelle Pansion hiekkaerämaalle – tällä kertaa kerta olisi kuitenkin viimeinen tämän kauden sarjassa. Yläsarjan yhdeksästä pelistä SaTo oli määrätty pelaamaan viisi vieraissa, joista peräti neljä juuri Pansion askeettisella hiekkakentällä, eli yhtä montaa kuin todellisella kotikentällä Salossa. Voisikin sanoa, että kauden mittaan Pansion on tullut enemmän kuin tutuksi – liiankin tutuksi joku voisi sanoa – Tovereille, mutta tunnelma joukkueen valottomassa pukukopissa oli ottelun alla kaikkea muuta kuin haikea. Edellisen pelin tappio Sauvolle oli lyönyt kapuloita SaTon nousurattaisiin, mutta voitto vastaan asettuvasta FC Bosnasta nostaisi joukkueen jo todella lähelle lopullista tavoitetta, mutta edellisten pelien kokemusten mukaan Pansion kentän valaistusolot herättivät epäilyksiä. Jo edellisen Torre Calcio-pelin loppuhetket oli jouduttu pelaamaan hämärässä ja tästä oli aikaa sentään parisen viikkoa.

Ottelun alla SaTon riveissä oli huolta saataisiinko koulujen alettua ja pelaajien siirryttyä takaisin opiskelupaikkakunnilleen kasaan riittävästi pelaajia. Onneksi huoli osoittautui lopulta turhaksi, vaikka poissaolijoidenkin lista oli mittava Matiaksen, Bigin, Mikaelin, Petun, Villen sekä pitkäaikaispotilaiden Jeren ja Raffen loistaessa poissaoloillaan. Syvähuokon manageripelikokemuksien pohjalta joukkue ryhmitettiin Pansion erämaataisteluun sopivaksi katsottuun 4-4-2 timanttimuodostelmaan. Alkerta muodostettiin jälleen kerran kaikista niistä viidestä puolustuspään pelaajasta, jotka olivat joukkueen käytössä: maalipuiden väliin kissamaisen ketterä Kiljunen, sekä puolustuslinja tuttuun muotoon Anttonen-Metsänoja-Niittymäki-Vuorinen. Alemman keskikentän rooli kaadettiin Tähkäpään leveille hartioille ja hänen yläpuolellaan Palokankare pääsi operoimaan mielipaikalleen kärkien alapuolelle. Piikissä alloittikin raamikas kaksikko Kankaanpää-Pykäri ja laidoilla tuttu parivaljakko Syvähuoko-Parkkinen. Ilman vaihtopelaajia SaTo ei joutunut pelaamaan tälläkään kertaa kun kentän laidalle jäivät värjöttelemään kvartetti Seppälä, Suomela, Kuusisto ja Visti.

Kentän laidalla molempia joukkueita kannustamaan runsain määrin kerääntyneiden katsojien iloksi ottelu pääsi vihdoin käyntiin SaTon aloituksella ja ottelun panoksia entisestään lisäsi kummankin joukkueen tiedossa oleva, aiemmin samalla kentällä pelatun TuPV-Torre pelin lopputulos, jonka myötäTuPV nousi vahvasti mukaan sarjan kärkikahinoihin. Ottelun alkuhetkillä SaTo oli liikkellä hieman kotijoukkuetta terävämmin ja sen väsymätön prässi aiheutti suuria vaikeuksia mustissa peliasuissa pelanneen Bosnan pelinrakentelulle. Pelin painopiste olikin hienokseltaan Bosnan kenttäaluella, joskin samalla kävi selväksi, että paikan tullen joukkueen vastaiskut käynnistyivät todella terävästi joukkueen kapteenin oikean jalan kautta. Ensimmäiset 15-20 minuuttia tarjosivat kummankin joukkueen kannattajille tiukkaa taistelua, kuumia tunteita mutta ei kunnollisia maalipaikkoja. Tunteet kävivätkin kuumina jopa siinä määrin, että vaarana oli jalkapallo-ottelun vaihtuminen painikilpailuksi. Onneksi tuomari luki tilannetta erinomaisesti ja molempien joukkueiden kapteenien puhuttelu ja pari varoitusta laimensivat tunteita siinä määrin, että jatkossa saatettiin keskittyä itse kuningaslajin pelaamiseen.

Ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen, Saton vaihtoruletin lähdettyä pyörimään Bosna alkoi saamaan ottelua yhä enemmän haltuunsa ja painostus poikin mustapaidoille heidän ensimmäisen kulmapotkunsa. Kulmapotkua asteli antamaan jo mainittu joukkueen kapteeni Fiso, jonka kova ja sisäkierteinen, aivan maalin eteen toimitettu potku poikin vaarallisen hässäkän SaTon maalin eteen joka päätyi vaaralliseen laukaukseen ja Kiljusen torunnan kautta uudeksi kulmaksi. Jälleen Fiso asteli antamaan erikoistilannetta ja jälleen kerran hagimainen potkutektiikka aiheutti hässäkän Kiljusen maalille kun pallo olisi leijaillut suoraan maaliin ilman “Kuhilaspihan Kahnin” nyrkkeilyä. SaTon pahaksi onneksi Kiljusen nyrkkeilemä pallo ajautui n.25 metriin Fisolle, joka väläytti jälleen kerran uskomatonta potkutekniikkaansa ja lähetti pallon kohti vierasjoukkueen maalin yläkulmaa, mutta 6.divisioonan paras maalivahti venyi jälleen pallon tielle komealla loikallaan. Kulmapotkuja seuranneen Bosnan painostusjakson jälkeen SaTo pääsi taas puoliajan loppua kohti paremmin mukaan peliin, mutta puolittaisia maalipaikkoja kummempia se ei pystynyt luomaan – lähimmäksi maalia pääsi Metsänoja, jonka 25 metristä laukoman vapaapotkun Bosnapeluri siivosi päällään maaliviivalta. Bosnakaan ei pystynyt kunnolla enää hätyyttelemään Kiljusta toden teolla, vaikka jokainen Fison tarjoilema erikoistilanne loikin paniikkia SaTon puolustukseen.

Puoliajalle lähdettäessä peli oli ympäripyöreästi 0-0, mutta rehellisyyden nimissä taukonumeroista oli paljolti kiitettävä Kiljusta joka oli ottanut maalinsa suulla samanlaista roolia kuin idolinsa v.2002 MM-kisoissa. “Usko omaan tekemiseen”, urheilukliseitä lainatakseni, ei kuitenkaan horjunut SaTon leirissä ja puoliajan teamtalkissa Naipa viisaasti muistutti, että kentällä on tarkoitus pitää hauskaa ja sitä kautta tuloskin tulisi olemaan positiivinen. Valitettavasti Naipan hyvät neuvot sujahtivat satopelureiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun tuomari vihelsi toisen puoliajan alkaneeksi…

Puoliajan teemana oli yrittää pelata rennolla asenteella ja pitää hauskaa kentällä, mutta tosiasiassa takakireys oli jo hiipinyt punakeltaisten takaraivoihin. Rentoutta tai mitään sen kaltaista ei ollut havaittavissa punakoneen pelissä, päinvastoin – pää alkoi punottaa itse kullakin ja pelaajat alkoivat keskittyä liika toisten tekemisiin omiensa sijaan. Yleensä kun asiat menevät pieleen, niin ne todella menevät pieleen ja niin kävi tälläkin kertaa. Bosna näki tilaisuutensa koittaneen ja heitti lisää vettä myllyyn. Hermostuneesti pelannut SaTo ei pystyny pitämään palloa omalla joukkueellaan kahta perättäistä syöttöä pidempään ja Bosnan hyökkäykset vyöryivätkin koko ajan vaarallisesti kohti Kiljusen veräjää. Totuttuun tapaan joikainen “Pansion Maradonan” lähettämä erikoistilanne loi kaaosta Saton 16-alueen sisälle ja jälleen Bosna peluri onnistui toimittamaan pallon Saton yläputkeen – Kiljusen torjunnan kautta tottakai. Toisin kuin ensimmäisellä 45 minuuttisella nyt Bosna pystyi luomaan maalipaikkoja muutenkin kuin Fison erikoistilanteista ja hanakasti pystyyn juosseet Bosnan hyökkääjät pääsivätkin kertaalleen kumpikin puolittaisiin läpiajoihin, mutta jälleen kerran Kiljunen pelasti varmoilta maaleilta vaikuttaneet tilanteet. Ottelun luonne olikin muuttunut toisella puoliajalla ratkaisevasti asemasodasta pelkäksi puolustustaisteluksi SaTon kannalta, mutta n.60 minuutilla ottelu sai yllättävän päätöksen kun tuomari ilmoitti kummankin joukkueen kapteeneille keskeyttävänsä ottelun pimeyden takia.

Kummankaan joukkueen kapteenilla ei ollut esittää vastaväitteitä tuomarille, vaikka onkin pakko tunnustaa, että päätös suosi enemmän köysissä huojunutta ja tyrmäysiskua odottanutta SaToa. Toisaalta pimeys alkoi jo vaikuttaa pelaajien, erityisesti topparien ja maalivahtien esityksiin korkeiden pallojen hävitessä taivaan pimeyteen ja loukkaantumisriskikin oli ilmeinen niissä olosuhteissa, joten erotuomarin päätös oli oikea vaikkakin valitettava. Bosnan ja SaTon ottelu jäikin tämän kauden osalta viimeiseksi Pansiossa pelatuksi iltapeliksi, sillä juuri valaistusongelman takia Piiri siirsi kaikki loput siellä pelattavat ottelut Riihikallioon.

Murphyn laki tuli jälleen todistettua paikkansa pitäväksi kun SaTon palikat kaatuivat dominopalojen tavoin Pansion pimenevässä illassa. Kaikki kunnia vastustajalle ja erityisesti sen kapteenille, jonka potkutekniikalla varmasti pärjäisi kovemmissakin mittelöissä, mutta kyllä punapaitojen pahin vastustaja olisi silti löytynyt pelin jälkeen peiliin vilkaisemalla. Poissa olivat joukkueen normaali rentous ja peli-ilo, jotka ovat juuri tehneet SaTosta sen mitä se on: miksi näin oli, onkin jo vaikeampi kysymys. Kokemattomuutta, paineita vai jotain muuta, mutta normaalilla pelillä SaTolla ei olisi ollut mitään hätää Bosnaakaan vastaan kuten ottelun ensimmäiset 20 minuttia osoittivat. Tiistain katastrofin jälkeen juuri ketään pelaajista ei Kiljusta lukuunottamatta ansaitse puhtaita papereita. Ehkä lähimmäksi neutraaleja arvosanoja kenttäpelaajista pääsee hyvin luutinut topparipari, mutta tämän ottelun kohdalla Kiljunen saa pokata kaikkia jaossa olevat Bahar-pisteet.

Stadion huutaa, soihdut palaa, minä syön croisantteja – Jalkapallon täyteinen viikonloppu Bratislavassa 1.9-2.9.2007

syyskuu 8, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

*matkaraportin on kirjoittanut nimim. silenzio

11.jpg

Uuvuttavan työrupeaman jälkeen – sivari ja kesätyöt takana – oli pakko päästä nollaamaan pääkoppa ja lataamaan akkuja tulevia opintoja silmällä pitäen. Kiitos Blue Onen toukokuisen tarjouksen, valitsin matkakohteekseni Budapestin, josta suuntaisin myöhemmin junalla Bratislavaan ja Wieniin. Matkaseuran löytäminen tuotti alusta saakka vaikeuksia – suurin osa kavereista seurustelee, minulla taas ollut huonoa naisonnea. Onneksi velipoika oli halukas lähtemään mukaan, ettei tarvinnut sentään yksin reissuun matkata.

Reissulle lähdettäessä ei paikallisen futiskulttuurin katsastaminen ollut suinkaan ykkösprioriteetti. Jos otteluita osuisi matkan varrelle, voisi päivän päätteeksi rentoutua stadionin penkeillä olutta siemaillen. Ennakkoluulot elivät vahvana – vertauskohteena kotoinen Veikkausliiga. Olin väärässä. Pelintaso erosi tuskin paljoakaan Veikkausliigasta, mutta katsomokulttuuri olikin sitten jotain muuta. Enpä toisaalta tullutkaan katsomaan hienoja yksilösuorituksia – niitäkin nähtiin yllättävän paljon.

Budapestissa ei futiksen seuraaminen onnistanut. Aikakaan ei välttämättä olisi sihen riittänyt, sillä neljässä päivässä tuli helvetillinen kiire ravatessa kaupunkia ristiin rastiin. Bratislavassa kohdalle osui jalkapallotäyteinen viikonloppu: kaksi Slovakian pääsarjan, Corgoň Ligan ottelua. Itä-Euroopassa olutpanimoilla on ilmeisemmin tapana sponsoroida futista: Tšekissä on Gambrinus Liga ja Unkarissa Soproni Liga. Oikea timantti oli lauantai-illan ŠK Slovan Bratislava – FC Nitra – mittelö, josta muodostui allekirjoittaneelle unohtumaton elämys. Tarkoituksena oli alun perin vierailla kyseisenä päivänä Wienissä, mutta se olisi ollut kohtalokas virhe. Viikonloppua täydensi sunnuntaina Tonavan toisella puolen pelattu FC Artmedia Petržalkan ja FK Dukla Banská Bystrican välinen kohtaaminen.

Slovanin ultrien keskellä

Saavumme Budapestista junalla Bratislavaan perjantai-iltana. Hämärä alkaa jo laskeutua, joten tämän illan Bratislava-anti jää muutamaan baariin. Ensivaikutelma Bratislavasta ei ole mairitteleva. Koonsa puolesta Slovakian pääkaupunki ei vaikuta järin Turkua suuremmalta, vaikka asukasluku onkin 450 000. Väkimäärä selittynee ilmeisemmin Bratislavaan kuuluvalla Petržalkan lähiöllä, joka majoittaa 115 000 ihmistä. Rapistuneet rakennukset ja rautatieasemalla pyörivät mustalaiset ja spurgut eivät tee oloa kotoisaksi. Hyviä puolia ovat edulliset hinnat ja vähäiset turistimassat. Neljässä päivässä iskisi ennen pitkää tylsistyminen, ellei sitten haluaisi istua kaiken aikaa terasseilla – nimittäin terasseja tässä kaupungissa riittää. Kieltämättä hyvä ryyppylomakohde siis.

21.jpg

Huonosti nukutun yön jälkeen suuntaamme vaatimattomalta hotelliltamme katsastamaan Bratislavan nähtävyyksiä. Hetken vanhassa kaupungissa palloiltuamme hyppäämme Devinin linnaan matkaavalle paatille. Seurana on saksalaisia vanhuksia ja lapsiperheitä. Tonavan ja Moravan yhtymäkohdassa sijaitsevat linnanrauniot tarjoavat sentään hienot näköalat. Ensimmäiset maininnat Devinistä ovat 800-luvulta, mutta nykyään jäljellä ovat vain rauniot Napoleonin räjäytettyä linnan vuonna 1809.

31.jpg

Mieli halajaa pois turistimassoista kansan pariin. Laivan saavuttua takaisin Bratislavaan alkaa olla jo melkoinen kiire illan futismatsiin, jossa sarjan tyvipäähän juuttunut ŠK Slovan Bratislava saa kotistadionillaan vastaansa kello 19.30 alkavassa ottelussa kärkitaistossa majailevan FC Nitran. Helvetillisestä nälästä huolimatta – päivän ravinto on koostunut köykäisestä aamiaisesta ja oluesta – ravintolaruokailu on jätettävä väliin ja poikettava lähimpään supermarkettiin. Evääksi peliin ostamme croissantteja, sipsejä ja virvoitusjuomia. Raitiovaunu kuljettaa meidät keskustasta viiden kilometrin päässä sijaitsevaan Nové Meston kaupunginosaan. Suuren urheilujuhlan tuntua ei ole havaittavissa täpötäydessä ratikassa: Slovanin värit – sininen ja valkoinen – eivät ole näkyvästi edustettuina.

4.jpg

Ratikkapysäkiltä ei ole pitkä matka stadionin syövereihin. Tehelné pole (”Brickfield”) on 1940-luvulla rakennettu karunnäköinen yleisurheilustadion, jonka kapasiteetti on 30 000 katsojaa. Urheilupyhättöä reunustavat piikkilankaiset betonimuurit on maalattu täyteen Slovan-aiheisia graffiteja. Slovanin verivihollisen, FK Inter Bratislavan, kotistadion kohoaa heti valtatien toisella puolen.

51.jpg 62.jpg

Ottelu on juuri alkanut, kun saavumme stadionin lippuluukulle. Tästä huolimatta lippuluukulla on kymmeniä metrejä pitkä jono; tilannetta tarkkailee taustalla parikymmentä mellakkapoliisia. Jono etenee nopeasti epä-itäeurooppalaiseen tyyliin, joten viidessä minuutissa minulla on kaksi lippua kourassa. Liput parhaille paikoille kustantavat 129 korunaa (3,82 euroa). Oikean katsomon löytäminen tuottaa vaikeuksia, sillä opasteet stadionilla ovat olemattomat. Hetken harhailtuamme seuraamme massaa yläkatsomoon. Järkkäriä ei tunnu haittaavaan, vaikka olemme eksyneet väärään katsomoon. Eipä haittaa meitäkään, sillä istahdamme tyytyväisinä Slovanin ultrien yläpuolelle. Ottelua on ehditty jo pelata vajaa kymmenen minuuttia, ja FC Nitra johtaa 1-0. Mahdolliset koreografiat jäivät siis harmillisesti näkemättä, vaikka eipä niistä tältä puolen katsomoa tiiraillessa olisi mitään tolkkua saanutkaan.

7.jpg

Salamamaali ei ole hiljentänyt Slovanin kannattajia, vaan kannustushuudot raikaavat herkeämättä. Meno on sellaista, ettei viitsi liiemmin kenttätapahtumiin kiinnittää huomiota. Siitäkin huolimatta, että väkeä stadionilla on tuskin enempää kuin 10 000 – molemmat päädyt ovat käytännössä typötyhjiä. Aina kun laulu meinaa tyrehtyä, capo yllyttää pistämään parastaan, ja desibelit nousevat taas. Muutaman kymmenen vieraskannattajan joukko on eristetty kaarteeseen. He saavatkin osakseen tukun pilkkahuutoja. Kymmenen minuutin kohdalla Slovanille vihelletään rangaistuspotku, jonka uzbekki Aziz Ibragimov toimittaa Nitran maalin perukoille. Infernaalinen melu valtaa katsomon. Ensimmäinen 45-minuuttinen on Slovanin lievää hallintaa, mutta tauolle mennään tasatilanteessa. Orastava nälkäkuolema torjutaan kahdella croissantilla, sipseillä ja virvoitusjuomalla.

8.jpg

Kamppailun toista puoliskoa ei ole edes ehditty viheltää alkaneeksi, kun katsomo jo virittelee laulujaan. Nähdäänpä siellä jopa Slovanin ultrien versio Horto Magikosta. Vaivainen minuutti on tahkottu, kun Slovan siirtyy johtoon. Maalin jälkeen laulu raikaa käytännössä päätösvihellykseen saakka ja tovi sen jälkeenkin. Siinä tuntee itsensä kovin ulkopuoliseksi, kun sadat ihmiset hoilaavat ympärillä. Tunnelmaa nostattaa entisestään stadionin ulkopuolella järjestetty ilotulitus. Tiedä sitten, oliko sillä mitään tekemistä itse ottelun kanssa. Loppuhuipennus nähdään viimeisen kymmenminuuttisen aikana, kun lukuisat soihdut syttyvät katsomossa. Kenttätapahtumien seuraaminen on mahdotonta savun keskeltä. Nitra hakee ottelun lopussa vimmatusti tasoitusmaalia, mutta yritystä ei palkita. Katsomo huokaa helpotuksesta, kun vierasjoukkueen lisäajalla saama vaarallinen vapaapotku kilpistyy muuriin. Täysi pistepotti Slovanille. Istumapaikkani on täynnä croissantin muruja. Olipahan elämys! Nyt voi lähteä hyvillä mielin kaupungin yöhön.

9.jpg 10.jpg

Suurena miinuksena on mainittava katsomon natsiskinit. ”ŠK Slovan 88” -paidat olivat vahvasti edustettuina. Menneet ovat menneitä, mutta lainataanpa internetiä:

“In the domestic league the Slovan Ultras supporters are infamous for racist acts. On 20th April 2006 a group of Slovan supporters organised a choreography to celebrate the birthday of Adolf Hitler. Also in April the same group of fans chanted “monkey noises” directed at Artmedia Bratislava player Karim Guede, who is also an International for Togo.”

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu

Aamupäivällä ulos hotellista ja kohti Petržalkaa, Tonavan toisella puolen nousevaa valtaisaa betonilähiötä. Aikaa on runsaasti, sillä FC Artmedia Petržalka – FK Dukla Banská Bystrica –ottelu alkaa vasta kello 16.30. Koska kiirettä ei ole, suuntaamme määränpäähämme jalkaisin ja nautimme auringonpaisteesta ja hyvästä oluesta – matkaa kertyy viitisen kilometriä. Matkan varrella piipahdamme keskiaikaisilla markkinoilla. Larppausharrastus päättyi jo kuudennella luokalla, joten puiset miekat, kirveet ja kilvet saavat jäädä odottamaan ostajaansa. Sen sijaan ostan helvetin suolaisen maissintähkän hassuun munkinkaapuun sonnustautuneelta herralta. Aika kulkee siivillä, joten riennämme Artmedian kotistadionin, Štadión Petržalkan, yhteydessä olevaan Football Pubiin. On pikapalaverin paikka ja valmistautuminen otteluun alkaa.

111.jpg

Štadión Petržalka on idyllinen pikkustadion, joka vetää suunnilleen 10 000 katsojaa. Katsomoita on modernisoitu ankaralla kädellä – lukuun ottamatta toisen sivun rähjäistä seisomakatsomoa – Artmedian euromenestyksen tuomilla rahoilla. Piskuinen lähiöseura eteni aina Mestarien liigan lohkovaiheeseen saakka pudottomalla jatkosta sensaatiomaisesti Skotlannin Glasgow Celticin kaudella 2005-2006.

12.jpg 13.jpg

Alkuvihellykseen on enää vartti aikaa, mutta stadionin liepeillä ei näy paljoakaan väkeä. Tuoppi tyhjäksi ja lippuluukulle, josta irtoaa tiketti romahtamispisteeseen ajautuneeseen seisomakatsomoon 80 korunalla (2,37 euroa) – ei mielestäni täysin kohtuutonta. Kioskista iso tuoppi Staropramenia kouraan 25 korunalla (0,74 euroa) ja ottelua seuraamaan. ”Ilmaisesta” oluesta huolimatta olen lievästi pettynyt: fanikatsomo on hiiren hiljaa, ”Petržalka”-huudot kaikuvat vaimeana. Ottelu on vetänyt väkeä korkeintaan 3 000. Vierasfaneja ei ole paikalla laisinkaan. Lisäjännitystä otteluun tuovat katsomoon tunkeutuneet kolme juopunutta kuulapäätä – yllään tietysti ”ŠK Slovan 88” -paidat. Kolmikon saapumisen jälkeen fanikatsomo mykistyy täysin. Virkavalta reagoi tilanteeseen nopeasti ja pian kaksi poliisia hivuttautuu katsomoon tarkkailemaan riidanhaastajia. Sadistinen mieleni toivoo kunnon rähinää. Tuo kolmikko jos kuka ansaitsee useamman iskun teleskooppipampusta. Valitettavasti mitään radikaalia ei tapahdu, vaan 2/3 joukkiosta poistuu puoliajalla omille teilleen.

16.jpg 14.jpg

Maaliverkot heiluvat kamppailussa sen verta tiuhaan, ettei kauaa pysy laskuissa mukana. Onneksi tulostaulu auttaa pulmaan. Corgoň Ligan häntäpäähän vajonnut Banská Bystrica iskee onnekkaan avausmaalin, mutta tämän jälkeen Artmedia aloittaa hirmuisen ilotulituksen. Nähdään tukku hienoja yksilösuorituksia, jotka johtavat poikkeuksetta maaliin – kirkkaimpana upea saksipotkumaali. Sarjan kärkitaistossa rimpuileva kotijoukkue voittaa murskaavasti 6-3. Lopussa ottelun jo ratkettua herää kotikatsomo eloon. Vaisusta tunnelmasta huolimatta ottelusta jää käteen hyvä fiilis. Suunta kohti keskustaa ja suunnittelemaan loppuillan ohjelmaa ja huomista iskua Wieniin. Ensi vuonna sitten Serbiaan tai Kreikkaan, jos hyvin käy.

17.jpg 18.jpg

Kuvia: http://s107.photobucket.com/albums/m287/guy_picciotto/Bratislava/

Otteluraportti 3.9.2007 (6.Div. Yläsarja): SaTo vs. AC Sauvo 0-1

syyskuu 7, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

Syyskuun alkajaisiksi Salon Toverit saivat mielyttävän vieraan Sauvosta, kun paikallinen AC (lyhenne ei tiettävästi merkitse Airport Cityä) saapui Urheilupuiston tekonurmelle 6.divisioonan ylälohkon kärkikamppailuun. Jo samassa alkulohkossa pelanneet joukkueet miehittivät ennen keskinäistä kohtaamistaan sarjan ensimmäistä ja kolmatta sijaa Tovereiden pitäessä hallussaan piikkipaikkaa 13 pisteellä ja Sauvon ollessa myös hyvissä asemissa 9 pisteellä. Alkulohkon kohtaaminen Sauvossa päättyi tiukan ja kuuman kamppailun jälkeen SaTon 0-1 vierasvoittoon ja samankaltaista kohtaamista odotettiin tästäkin ottelusta – ja sellainen siitä myös tuli.

1.jpg

Kauden toiseksi viimeinen kotipeli oli innostanut SaTon sotisopaan sellaisiakin pelaajia joita pelikentillä ei hetkeen oltu nähty ja paluun pelikentille tekivät mm. joukkueelle korvaamaton monitoimimies Ville Tiainen sekä yleisön lellikki ja vieraspelin Sauvossa ratkaissut Niko Seppälä. SaTo lähti kuitenkin peliin merkittävästi heikentyneenä kun joukkueen kapteeni ja paras maalintekijä, viimeisessä kahdessä pelissä viisi maalia ampunut Martti Pykäri oli vaihtanut kännykkäkaupungin kolean ilmanalan Espanjan aurinkoon. Pykärin lisäksi Mikael Nissi oli poissa SaTon normaalista puolustusvahvuudesta, eikä nahkahousujen luvattuun maahan hävinnyttä mersukauppias-katsomovalmentaja Jaakko”Moratti”Saustilan poissaoloakaan sovi unohtaa.

Kokoonpano ryhmitettiin kotiotteluista tuttuun muodostelamaan eikä nimilistakaan sisältänyt suuria yllätyksiä. Maalissa Kiljunen ja puolustuslinja Anttonen-Metsänoja-Niittymäki-Vuorinen oli odotettu ja itseoikeutettu valinta manageriportaalta. Keskikentän rouhinnasta vastasi Suomela-Tähkäpää tandem, joiden yläpuolella joukkueen peliä “ohjelmoi” kapteenina toiminut Kalle Palokankare. Jarno Kuusisto oli lunastanu itselleen yksinäisen kärkipelaajan paikan ja laidoille hän sai tuekseen Matiaksen sekä Parkkisen. SaTon nimivahvan vaihtopenkin muodostivat Isotalo, V.Tiainen, Seppälä, Yrttiaho, Syvähuoko sekä Visti.

2.jpg

Sauvo oli matkannut Saloon vain yhden vaihtopelaajan turvin – eikä ressukka edes saanut peliaikaa kuin muutaman sääliminuutin – mutta muuten joukkueen toiminta oli poikkeuksellisen ammattimaista 6.divisioonatasolle joukkueen ottaessa ohjattua alkulämpöä valmentajan komennuksesta. Vertailukohtana voidaan mainita, että samaan aikaan suurin osa Tovereista istuskeli tekonurmen pinnassa hyvin ansaitulla tupakkatauolla, vaikka osa pelaajista kuuliaisesti tällä välin vetelikin palloja pelkästään yläkulmiin. Ottelun alkaessa Sauvo olikin ymmärrettävästi hieman valmiimpi peliin ja jo ensiminuutit kielivät tulevasta tiukasta kamppailusta.

Yläsarjan kohtaaminen jatkui siitä mihin ensimmäinen ottelu keväällä loppui – peli oli tiukkaa kamppailua, jossa mitään ei annettu ilmaiseksi. Onneksi tällä kertaa turhan kovat otteet ja turhan suunsoitto olivat jääneet kummaltakin joukkueelta pukukoppiin vaikka vierasjoukkueen taitavan nro.10:n nilkat joutuivat ottelun tuoksinassa koville. Ottelun alkuhetkillä SaTo sai muutaman hyvän hyökkäyksen Sauvon kenttäpuoliskolle, mutta ne kuivuivat kokooon turhan näpertelyn seurauksena. Vaikka vierasjoukkue ei tuntunut pääsevän kunnon tekopaikkoihin, niin sen pelaamat pystypallot olivat alati vaarallisia ja niistä syntyikin ensimmäisen puoliajan paras tekopaikka. Keskikentältä lähtenyt ristipallo vapautti Sauvon hanakasti pystyyn juosseen kärkipelaajan läpiajoon ja maalivahdinalueeltaan ulos tullut Kiljunen oli pakotettu rikkomaan karkuun pääseen sauvopelurin. SaTon kannalta oli onni ettei Kiljuselle näytetty tässä vaiheessa joulukorttia, vaan hän selvisi tilanteesta varoituksella ja aivan boksin reunalta tuomitulla vaparilla. Hyvästä laukaisupaikasta huolimatta vapaapotku karkasi reilusti maalin yli ja Kiljunen saattoi huokaista helpotuksesta maalillaan. Tätä puolittaista läpiajoa lukuunottamatta ensimmäisen puoliaika ei tarjonnut konkreettisia maalipaikkoja – tiukkaa vääntöä ja taistelua senkin edestä. Lyhyesti tiivistettynä ensimmäinen puoliaika kului Sauvon pitäessä hieman enemmän palloa, hakien teräviä pystypalloja ja SaTon yrittäessä iskeä vastaan aina saadessaan pallon.

3.jpg

Puoliajalla koko joukkue tuntui olevan yhtä mieltä siitä, että SaTo ei ollut pelannut normaalilla tasollaan ja että joukkueen pelistä puuttui sen tavaramerkiksi muodostunut “raivo”. Yhteisellä sopimuksella päätettiin aloittaa toinen puoliaika kunnon ryminällä, mutta tosiasiassa se aie jäi pelkälle puheen asteelle. Ottelun kulku jatkui pääpiirteittäin samanlaisena kuin ensimmäisellä jaksolla ja SaTolla oli vaikeuksia löytää aseita hyvin ja organisoidusti puolustanutta Sauvoa vastaan. Alhaalla maannut puolustuslinja sen edessä partioinut “Sauvon Makelele” olivat myrkkyä Tovereiden hyökkäyskalustolle. Kalle, Parkkinen ja Juppe pitivät hyvin palloa totuttuun tapaan, mutta 2-3 vastustajan ympäröiminä hekin olivat aseettomia. Toisen puoliajan puolivälissä SaTo loi yhden harvoista maalipaikoistaan, joka sekin oli seurausta lähinnä Parkkisen hyvästä yksilösuorituksesta, mutta Sauvon maalivahti torjui Janin laukauksen upeasti oikeasta alakulmasta kulmapotkuksi. Hetken kuluttua tästä ja Sauvon vastaisku oli tuottaa tuloksen kun alati vaarallinen kymppi pääsi ampumaan 16-alueen rajalta, mutta tällä kertaa oli Kiljusen vuoro esitellä torjuntataitojaan. Hetken jo näytti, että maalilla kärkkynyt mustapaita ehtisi Kiljusen torjumaan paluupalloon ensimmäisenä, mutta tuomari vihelsi pelin poikki paitsiona joka olikin tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.

6.jpg

Kymmenen minuuttia edellisestä ja Kiljunenkaan ei pystynyt enää pelastamaan SaToa takaiskulta. Vaarattoman näköisessä tilanteessa keskikentällä Metsänojan vastustajan purkupallon haltuunotto karkasi epäonnisesti suoraan Sauvon hyökkääjän juoksulinjalle joka siirsi pallon nopeasti eteenpäin rynnineelle kympille. Edes Bigin “tulos tai ulos”-liukutaklaus ei tuonut toivottua tulosta vaan mustapaidan laukaus painui vastustamattomasti SaTon maaliin Kiljusen näppien ja kahden tolpan kautta. Maalia seurasi Sauvon joukkueen raivokkaat tuuletukset, mutta usko kotijoukkueen leirissä ei hiipunut vielä tähän. Maalin syntyessä pelikello näytti tasan 80. minuuttia ja aikaa tasoitusmaalin tekoon oli siis ruhtinaallisesti. SaTon kirivaihde poikikin mukavan paineen Sauvon kenttäpuoliskolle ja paras tasoitusmahdollisuus siunaantui lähes läpiajoon ehättäneelle Ville Tiaiselle. Tiaisen ja SaTon epäonneksi vierasjoukkueen maalivahti ehätti alueensa ulkopuolelle purkamaan pallon väljemmille vesille. Lupaavista yrityksistä huolimatta SaTon lopun puristus ei tuottanut tulosta ja kauden ensimmäinen sarjatappio oli tosiasia.

5.jpg

Tuomarin pillinvihellyksen jälkeen Sauvon pelaajat juhlivat voittoaan kuin suurtakin mestaruutta – “SaTo on kaadettu” huudot raikuivat sauvolaisten kerääntyessä maalintekijänsä ympärille ja päälle juhlimaan voittoaan. Tapa, jolla SaTon tappiota kertoo joukkue saavuttamasta asemasta omassa sarjassaaan ja on otettava hienona kunnianosoituksena, sillä tuskinpa sauvolaiset ihan jokaista voittoa samalla tavalla juhlivat. Itse voitto oli Sauvolta työvoitto ja vaikka peli tasainen olikin, niin on sitä pidettävä ansaittuna. Urheilupuiston tekonurmella käydyssä ottelussa Sauvo oli piirua verran kotijoukkuetta parempi lähes jokaisella osa-alueella, vaikka senkin konkreettiset maalipaikat jäivät pariin-kolmeen yritykseen- jokatapuaksessa Sauvo ja sen pelaama futis oli mukavaa vaihtelua muihin, lähinnä roiskimiseen keskittyneiden joukkueiden joukossa. Ensimmäisestä tappiosta huolimatta kriisinappulan laukaisusalkku pysyy yhä visusti SaTon kerhotalon kellarissa pölyttymässä, sillä joukkue jatkaa yhä sarjakärjessä ja sillä on kolme ottelua aikaa varmistaa nousunsa ensikaudeksi 5.divisioonaan. Sanotaan, että ilman mustaa ei ole valkoista, eikä ilo ilman surua tunnu miltään – jos tämä on totta, niin voitto FC Bosnasta seuraavassa pelissä tulee maistumaan tavallistakin makeammalta.

Pietarissa Eremenkoa katsomassa (4.3.2007): Zenit vs. Saturn

syyskuu 5, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

* kirjoittaja oli vaihto-oppilaana Pietarissa 2/2007-6/2007 välisen ajan.

peli.jpg

Kevään 2007 olin vaihdossa Pietarissa ja tuli käytyä katsomassa 3 Pietarin Zenittien peliä. Tässä kertomus yhdestä. Oltiin räntäsateisen sunnuntaipäivän (4.3.2007) kunniaksi katsomassa jalkapalloa, joka sattui olemaan Pietarin Zenittien ensimmäinen peli tällä kaudella. Kyseessä oli kaksiosainen Cup-peli ja vastustajajoukkueessa pelasi Alexei Erëmenko (huom. lausutaan “jerjomenko”) kapteenin nauha kädessään. Stadion, jossa ottelu pelattiin sijaitsee Petrogradskajan saarella keskustasta pari kilometriä pohjoiseen. Ihmisiä kyseinen hornankattila imaisee semmoset 22000, mutta toimii ymmärtääkseni lähinnä “varakenttänä”, koska Kirovin stadioni on täysin remontin alla.

cops.jpg

Ottelut alkavat Venäjällä viikonloppuisin todella aikaisin (14.30), jonka syyksi sain kuulla sen, etteivät fanit kerkeä juoda itseään liian humalaan ennen ottelua. Alkoholipitoista oluttakaan ei pietarilaiselta stadionilta pysty ostamaan samaisesta syystä johtuen. Asiaan kuuluen tuli hankittua läheisestä urheiluliikkeestä Zenittien kaulahuivi. Hintaa huiville tuli 220 ruplaa (7 euroa) ja lippu otteluun oli 200 ruplaa. Jos ulkomaalainen haluaa peliin, tulisi lippu ostaa stadionin erillisestä toimistohuoneesta passia vastaan. Tosin yhden kerran saimme ostettua lipun samasta paikasta mistä venäläisetkin liput hankkivat. Zenit edustaa Pietaria ainoana joukkueena pääsarjassa. Moskovalla joukkueita sarjassa on muistaakseni kuusi kappaletta. Tässä näkyy hyvin se, missä kaupungissa raha Venäjällä sijaitsee. Tärkeimmät ottelut pietarilaisille ovat perinteisiä seuroja vastaan kuten Dynamoa, Spartakia, CSKA:ta tai Lokomotivia. Jalkapallo on Venäjälläkin se ns. ykköslaji ja sitä ei voi olla huomaamatta.

soihdut.jpg

Matkalla katsomoon joutuu käymään läpi 3 turvatarkastusta. Miliisejä paikalla oli varmasti yli 200 ja tällä kertaa he eivät kyselleet papereita. He eivät myöskään puuttuneet lailla kiellettyyn julkijuopotteluun, eivätkä yrittäneet ryöstää kuten yleensä. Katsomomme vieressä sijaitsi vieraskatsomo, jossa oli noin 100 Saturnin kannattajaa ja lähes saman verran miliisejä. Toisella puolella stadionia istuivat ns. “tosifanit” (kausikorttilaiset) ja jos sinne halajaa, pitää kuulemma käydä jopa haastattelussa. Siellä toiminta oli varsin organisoitua niin kuin pitääkin olla. Laulut lähtivät samaan aikaan ja kaikki myös lauloivat. Heti ottelun alussa Zenit sai maalin ja siitäkös riemu repesi. Räntää tuli taivaalta, mutta siitä huolimatta katsomossa tunnelma oli melko hyvä. Zenit voitti kohtalaisen kankean ottelun 1-0 ja loppu hetkillä soihtujakin alkoi näkyä. Suomessahan soihdut ovat kielletty. Jännä oli huomata myös se, kuinka paljon politiikka oli mukana urheilussa. Vaalimainoksia näkyi joka puolella ja lisäksi Zenitin pelaaja Andrei Arshavin oli ehdolla tulevissa kaupungin vaaleissa. Zenitin faneilla oli tosin hyvin vahva mielipide politiikan näkymisestä jalkapallossa

Futista Tukholmassa 22.-23.10.2006 – Tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä

syyskuu 3, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

* Raportin kirjoittaja on SaTon kannattaja, joka on matkannut pallon perässä mm. Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Puolassa ja Slovakiassa.

Jo pitkään oli pääkopassa muhinut ajatus tutustumismatkasta ruotsalaiseen futiskulttuurin. Kuuleman mukaan länsinaapurimme areenoilla olisi tarjolla erittäin viihdyttävää meininkiä. En puhu pelkästään pelintasosta vaan ennen kaikkea tunnelmasta. Oikeastaan pelintaso ei kiinnosta meikäläistä pätkääkään. Suomi kulkee valitettavasti kaikessa Ruotsia perässä.

Lokakuun lopuksi sain hoidettua töistä vapaata. Matkan suunnittelu alkoi. Päädyin luonnollisesti kustannussyistä laivamatkaan. Sunnuntaipäivälle osuisi Djurgårdenin ja putoamistaistossa olevan Häckenin kohtaaminen. Maanantai-illan kohokohta olisi vuorostaan Bajenin ja sarjakärki Elfsborgin mittelö tunnelmallisella Söderstadionilla. Toivottavasti tämä matka onnistuisi edes hieman paremmin kuin viimesyksyinen matka Borussia Dortmundin ja Hertha Berlinin väliseen koitokseen. Olihan tuo matka erittäin antoisa – hukkasin vain metroasemalle reppuni. Sinne meni passi, tuliaisviinat ja digikamera. Pikapassilla pääsin lopulta takaisin Suomeen. Valitettavasti tälläkään reissulla ei vältytty vastoinkäymisiltä.

Lauantai 21.10.2006. Tavallinen tarina ruotsinlaivalla

tukholma002fix.jpg

Illansuussa saavun junalla kahden toverini seurassa Turun satamaan. Turusta Silja Europa kuskaisi meidät kohti Kapellskäriä – matkareitin vuoksi saimme laivaliput uskomattoman halvalla. Mitä ruotsinlaivalla voi ylipäätään tehdä? Vain ja ainoastaan juopotella. Näin me myös teemme, vaikka aamulla pitäisi olla hereillä seitsemän maissa. Välittömästi tax free –myymälään, josta ostetaan sen verta paljon olutta, että sitä riittäisi vielä Tukholmassakin. Ruotsin alkoholipolitiikka on hyvin tiedossa. Suureksi onneksemme laivalla on samaan aikaan jokin autourheiluun liittyvä palkintogaala; paikalla on myös kuuluisa mäkihyppääjä Janne Ahonen. Baarissa aikamme gaalaa seurattuamme menemme hyttiimme juomaan olutta. Puolen yön tietämillä lähdemme katsastamaan laivan diskoteekin. Ei mene aikaakaan, kun löydämme itsemme nurkkapöydästä erään humalaisen pariskunnan seurasta. Ovat kuulemma oikein Rovaniemeltä saakka tulleet ruotsinlaivalle. Jostain käsittämättömästä syystä luulevat meikäläistä mustalaiseksi.

Sunnuntai 22.10.2006. Bussiaseman samettisilta penkeiltä Olympiastadionin puupenkeille

tukholma023.jpg

Tuskallinen herätys – takana kolmen tunnin yöunet. Kiireen vilkkaa aamiaisen kautta – aamiaiskupongit sisältyivät matkan hintaan – ulos laivasta. Edessä on reilun tunnin bussimatka Kapellskäristä Tukholmaan. Määränpäähän saavutaan yhdeksän maissa paikallista aikaa. Luppoaikaa on runsaasti, sillä hotelliin pääsee vasta kahdelta. Lepo maittaa bussiaseman samettisilla penkeillä. Ruotsinsuomalaisen naikkosen kanssa keskustellaan futiksesta – lähinnä Hammarbystä. Ambulanssinhoitajana työskentelevän naikkosen aviomies on kuulemma joskus historian saatossa pelannut Bajenin edustusjoukkueessa. Jossain vaiheessa vartijat herättelevät penkillä makaavaa kaveriani. Kaupunki kutsuu.

tukholma030.jpg

Bussiasemalta matkaamme Derbybutikeniin, josta tarttuu mukaan valkovihreä kaulahuivi. Budjetti ei kestä taksilla liikkumista, joten ostamme 72 tunnin SL-matkailukortin mieheen. Kortti oikeuttaa rajattomaan määrään matkoja kaikilla SL:n linjoilla Tukholman läänissä, raitiovaunuissa ja Djurgårdenin-lautoilla. Hintaa kortilla on 180 kruunua. Seuraavaksi riennämme Ruotsin armeijan museoon. Museo näyttää Ruotsin historiaa ja tavallisten ihmisten elämää sodan ja rauhan aikana aina viikinkien ajoista tähän päivään. Museo on ilmainen. Paikallisen kebab-pizzerian kautta saavumme Normalmilla sijaitsevaan hotelliimme.

tukholma004.jpg

Hotellissa hetki lepoa, jonka jälkeen riennämme Tukholman Olympiastadionille. Stadion sijaitsee kilometrin päässä hotellistamme, joten matka sointuu sujuvasti jalkaisin. Olen jo lähes lippuluukulla ostamassa kolmea lippua – olisivat kustantaneet vajaat pari sataa kruunua kappaleelta – kun nätti ruotsalaistyttö tulee nykimään hihasta. Tyttö myy meikäläiselle kolme lippua 200 kruunulla. Tulipahan tehtyä hyvät kaupat. Ottelun alkuun on vielä aikaa, joten mieto ruotsalaisolut maittaa. Stadionin edessä nuoret Djurgårdenin kannattajat kiertävät ämpäreiden kanssa ja keräävät rahaa koreografioita varten. Luovutan ylimääräiset pennoset hyväntekeväisyyteen. Istahdamme Olympiastadionin puupenkeille. Samaisella stadionilla muuten Hannes Kolehmainen juoksi kolme kultaa ja yhden hopean Tukholman olympialaisissa vuonna 1912.

Tunnelma ottelussa ei kasva missään vaiheessa erityisen korkealle. Kentän ja katsomon välinen leveä juoksurata on kenties suurin haittatekijä. Kansaa on paikalla vain reilut 6000 – häntäpään Häcken ei ole liiemmin ihmisiä kiinnostanut. En näe stadionilla ainuttakaan vieraskannattajaa. On kuitenkin suuri ilo seurata Daniel Sjölundin otteita, jolla näyttää seurajoukkueessaan olevan täysin erilainen rooli maajoukkueeseen verrattuna. Sjölund pelaa nimittäin ottelussa keskikentän pohjalla, josta tekee ajoittain vaarallisia nousuja vastustajan kenttäpäätyyn. Rooli sopii hänelle ainakin tässä ottelussa mainiosti. Kamppailun avausmaalin iskenyt Sjölund on kiistatta kentän paras pelaaja. Toni Kuivastolta nähdään rutiinipeli. Ottelu päättyy lopulta Djurgårdenin ansaittuun 2-1 voittoon. Häcken heräsi kamppailuun mukaan aivan liian myöhään. Tässä vaiheessa alkaa jo väsymys painaa. Talsimme pitkin sateisen Tukholman katuja kohti hotelliamme. Kaupungin yöelämä jää tältä illalta väliin.

tukholma034.jpg

Maanantai 23.10.2006. Laulu raikaa Söderstadionilla

Kymmenen maissa ylös sängystä, jotta ehtii juuri ja juuri hotellin aamiaiselle. Seuraavaksi levyostoksille ja noutamaan liput Bajenin matsiin Globenin lippuluukulta. Seurueemme kolmas jäsen jää hotellihuoneeseen jatkamaan uniaan. Aikaa kuluu kaupungilla turhankin paljon metrojen kanssa sekoillessa. Muutamia satoja kruunuja kuluu vinyyleihin – ruottalaista punkkia tulee enimmäkseen haalittua. Tifo Support ei ole valitettavasti auki, joten putiikin tarkastaminen jäänee seuraavaan Tukholman reissuun. Iltapäivällä palaamme hotellille kassillinen levyjä ja otteluliput tuliaisina.

tukholma121.jpg

Seitsemältä alkavaan Bajen – Elfsborg –otteluun on runsaasti aikaa. Laivalta säästynyt olut maittaa. Sitten metrolla kohti Södermalmia. Hyppäämme metron kyydistä Medborgarplatsenin asemalla. Nälkä on melkoinen, joten aterioimme lähimmässä etnisessä ravintolassa – kelpo sapuskaa väittäisin. Virittäydymme ottelutunnelmaan Gröne Jägaren –pubissa. Juottolassa on runsaasti Bajenin väreihin sonnustautunutta väkeä. Kaveri erehtyy tilaamaan oluen sijasta vodka-redbullin. Drinkin hinta on vaatimaton 99 kruunua.

tukholma043.jpg

Nousemme metrosta Gullmarsplanin pysäkillä, josta kävelemme kerrostalojen ja Globenin jääkiekkopyhätön ympäröimälle Söderstadionille. Oluet naamaan ja futista seuraamaan. Söderstadion on lähes täynnä – paikalla on runsaat 10000 katsojaa. Pelaajien juostessa kentälle Bajen-fanit esittävät katsomotaidetta – tifon teemana on Ruotsin lippu. Itäpäätyyn linnoittautuneet muutamat kymmenet Elfsborgin kannattajat yrittävät vastata satojen Bajen-fanien lauluun. Kamppailun keskinkertaisuus ei meitä haittaa, sillä tunnelma stadionilla on korkealla täydet 90 minuuttia. Elfsborgin suomalaispelaaja Jari Ilola on alusta saakka hätää kärsimässä. Varoituksen saatuaan Ilola otetaan toisen puoliajan alussa vaihtoon. Pablo Piñones-Arce päästää kotiyleisön piinasta iskemällä ottelun ainoan osuman 84 minuutin kohdalla.

tukholma050.jpg

Ottelun päätyttyä kiidämme metrolla läntiseen Tukholmaan kaveriani tapaamaan. Unohtumattomasta jalkapalloelämyksestä huolimatta ilta on päättyä surkeasti. Kapakassa olutta siemaillessa ajantaju katoaa, joten tietenkin viimeinen metro sujahtaa ohitsemme. Hotelliin on matkaa lukuisia kilometrejä, joten itku ei ole kaukana. Tovin tuntemattomassa ympäristössä haahuiltuamme havaitsemme onneksemme bussipysäkin. Ilta päättyy onnellisesti. Bussi kuljettaa seurueemme Tukholman keskustaan.

tukholma072.jpg

Tiistai 24.10.2006. Hyvin surullista

Kirjoittaudumme puolilta päivin ulos hotellista. Aikaa on kylliksi tapettavaksi, sillä laiva lähtee vasta illansuussa. Onneksi sentään Tukholmasta, eikä mistään helvetin Kapellskäristä. Muutama tunti kuluu Tukholman historiallisen museon kokoelmiin tutustuessa. Museo on ilmainen ja ennen kaikkea siellä on loistava ilmastointi. Viisaana kaverina teen viisaan päätöksen: päätän taistella päivän läpi helvetillisen nälän runtelemana – laivalla sitten seisovaan pöytään, jossa voisi syödä kuin viimeisellä aterialla.

tukholma122.jpg

Ja päätös pitää. Heti laivaan päästyämme riennämme seisovaan pöytään. Kahdessa tunnissa ehtii syödä melkoisen paljon. Nälkä on meikäläisellä sen verran kova, että juomapuoli unohtuu täysin – pari lasillista olutta ehdin hädin tuskin juoda. Kattauksen päättyessä olo on suorastaan helvetillinen – vatsalaukku meinaa revetä, jalat eivät kanna. Salamannopeasti lähimpään vessaan oksentamaan – hyvin surullista. Ilta ei voi kuitenkaan päättyä tähän. Tunnin mittaisen ruokalevon jälkeen alkaa olut virrata. Juhlatunnelma on huipussaan, vaikka laivalla on pelkästään eläkeläisiä ja venäläisiä. Hassuihin vaatteisiin sonnustautunut laivabändi soittaa diskoteekissa Abban ja Village Peoplen covereita. Seurueemme kolmas jäsen uskaltautuu lavan eteen sekoilemaan. Muuta en sitten muistakaan.

tukholma123.jpg

Keskiviikko 25.10.2006. Paluu arkeen

Laiva lipuu aamulla Turun satamaan. Junalla kotia kohti. Kotona tietokone päälle.

Mitä opimme tästä matkasta?

Otteluraportti 28.8.2007 (6.Div. Yläsarja) Torre Calcio vs. SaTo 1-5

elokuu 29, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

Kahden edellisen ja nihkeästi kulkeneen Pansion vieraspelin jälkeen (KuuLa 1-1 & TuPV 0-1) SaTolla oli paljon todistettavanaan paikalle matkanneille faneilleen – varsinkin kun muutamaa päivää edeltäneessä kotipelissään Toverit oli totuttuun tapaan murskannut vastustajansa 6-0. Jostain selittämättömästä syystä Pansion vieraspelit olivat olleet tähän asti SaTolta yhtä helppoja kuin suojuoksu painovöillä krapullassa, joten Akateemisen Kirjakaupan alelaarista löytynyt Juhani Tammisen teos “Aurinkokuningas” tuli enemmän kuin tarpeeseen. “Keep it simple, stupid” olikin SaTon perusprinsiippi kun taktiikkaa lähdettiin hahmottelemaan ottelun alla fläppitaululle. Tammisen nerokkaiden oppiensovittamiseksi käytäntöön punatussi iskettiinkin joukkueen kuopuksen, Otto Syvähuokon kokemattomiin käsiin ja Syvähuokon lääke sairauteen, joka oli siis diagnisoitu Pansion betoniseksi hiekka-alustaksi, oli perusbrittiläinen ja suoraviivaisesti totetutettu 4-4-2.

22.jpg

SaToa viimeaikoina koetelleen pelaajakadon seurauksena joukkue oli jälleen liikkeellä kapealla materiaalilla, ainoastaan kahden vaihtopelaajan voimin – tosin kotijoukkueelle pelaajia ei riittänyt penkille lainkaan. Syvhuoko muodosti taululle puolustuslinjan pelaajista jotka hänellä oli käytössään, eikä tehtävä ollut vaikea Anttosen, Vuorisen, Metsänojan ja Niittymäen ollessa ainoat paikalle päässeet puolustuspelin erikoismiehet. Maalipuiden välissäkin nähtiin uusi mies, kun Kiljusen veri veti jälleen merille laivavalaan kaatoon, joten Jupelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pukea “Kuhilaspihan Kahnin” kieltämättä reilun kokoiset maalivahdinhanskat käteensä. Keskikentälle Syvähuoko juoksutti itsensä lisäksi Parkkisen, Palokankareen sekä Tähkäpään. Normaalia 10-paikan pelaajaa ei siis tällä kertaa SaTon taktiikassa käytetty ja aloituksen kärkiparin muodosti juoksuvomainen Kuusisto-Pykäri kaksikko. Pansion urheilupyhätön hulppeille vaihtopenkeille vuoroon jäivät odottamaan keskikentän monitoimimies Sauli”Donald Sutherland”Suomela sekä hyökkääjäjärkäle Marko Visti.

——————-Pykäri—–Kuusisto————- (Visti)

Syvähuoko—Palokankare—Tähkäpää—Parkkinen (Suomela)

Anttonen——Niittymäki—-Metsänoja—Vuorinen

————————-Juppe———————-

12.jpg

Pitkin päivää Pansiota piiskannut sade oli tauonnut juuri sopivasti ennen ottelun alkua jättäen sepelikentän pinnan muutamia lätäköitä lukuunottamatta niin hyvään kuntoon kuin se ikinä tulisi olemaan, joten lähtökohdat ottelulle olivat vähintäänkin kohtuulliset – joskin jo etukäteen sovittiin tuomarin johdolla puoliajasta mahdollisimman lyhyt valaisematonta stadionia uhkaavan pimeyden takia. Kolikn heiton jälkeen ottelu oli valmis alkamaan SaTon johdolla ja hetkessä rauhaisa hiekka-aukio muuttuikin puna-kelta-oranssiksi taistelukentäksi. Alkutahtien perusteella sarjataulukko ei tuntunut mairittelevan kotijoukkuetta, sillä sarjan peränpitäjänä majaileva Torre aloitti ottelun varsin vahvasti ja nopeasti selvisi ettei mistään heittopussista ollut missään nimessä kyse. Pelin alkutahdit olivat lievää SaTon hallintaa, mutta Torre toteutti 6.divisioonassa varsin tuttua “pitkä päätyyn ja perään taktiikkaa” varsin tehokkaasti ja määrätietoisesti ja sillä oli koko ajan kaksikin hyökkääjää kärkkymässä voitettuja pääpalloja aivan paitsion rajamailla tehden Anttosen ja erityisesti Vuorisen iltapuhteesta hikisen. Ensimmäisen vartin aikana SaTo pystyi luomaan muutaman puolivaarallisen tilanteen laidalta viljeltyjen keskitysten seurauksena ja ottelun ensimmäinen todellinen maalipaikka siunaantui Kuusistolle, joka pääsi nokikkain Torren maalivahdin kanssa, mutta valitettavasti tällä kertaa kärkimiehen nosto epäonnistui ja suuntatui suoraan vastaan tulleen maalivahdin syliin. Tästä muutaman minuutin päästä Torrella oli oma paikkansa avata ottelun maalihanat, mutta Juppe venyi maalillaan komeasti n.25 metristä kohti yläkulmaa lähteneeseen vapaapotkuun. Pian tämän jälkeen tapahtui se mitä oli jo hetken odottaa Pykärin siirrettyä Saton 1-0 johtoon hieman 16-alueen sisäpuolelta lähteneellä laukauksellaan. Avausmaalin jälkeen Saton leirissä odoteltiin jo perinteistä, joukkueen avausmaalia seurannutta vastustajan selkärangan katkeamista, jota ei kuitenkaan monista paikoista huolimatta syntynyt. Pykäri-Visti kaksikko karkasi kahteen otteeseen 2 vs. 1 vastaiskuun, mutta kummallakin kerralla vastustajan puolustus venyi pitäen lukemat 1-0:ssa. Lisäksi ainakin Anttosella, Syvuokolla ja Metsänojalla oli omat paikkansa laukoa johtonumeroista suuremmat, mutta jokaisella kerralla pallo pomppi maalivahdin näppeihin tai ohi juuri tolpan väärältä puolelta. SaTon paras paikka ensimmäisellä puoliajalla kasvattaa lukemat 2-0:aan oli Palokankareella, joka läpiajonsa päätteeksi ehti jo harhauttaa maalivahdinkin, mutta vielä jostain ilmestyi Torren puolustaja purkamaan pallon pois – puolustajan epäonneksi purku osui kuitenkin juoksuaan jatkaneeseen Saton datanörttiin, josta pallo kimposi ilmassa kohti tyhjänä ammottavaa maalia. Pallon lentorata oli viemassä pelivälinettä keskelle tolppien väliä, mutta laskeutuessaan Pansion betonin pintaan pallo otti epätasaisesta alustasta yllättävän kimmokkeen ja pomppi muutaman sentin päästä vasemman tolpan väärältä puolelta. Torrekin sai ennen taukovihellystä oman paikkansa nopean vasemman laiturin rynniessä sinnikkäästi pitkän juoksunsa päätteeksi aina hyvään laukaisupaikkaan asti, mutta Juppe onnistui torjua hieman pienestä kulmasta lähteneen kudin ja pitämään luvut 0-1 tauolle lähdettäessä.

43.jpg

Puoliajalla punakeltaisessa leirissä ihmeteltiin, miten Torre oli yhä mukana pelissä vaikka kaiken järjen mukaan se olisi pitänyt jo keskittyä keräämään ylpeytensä rippeitä sepelin keskeltä. Kaikki tunnustus Torrelle hyvästä pelistä, mutta SaTon leirissä päätettiin yksimielisesti lisätä kierroksia punakoneessa ja ratkaista peli heti toisen puoliajan alkuun.

54.jpg

Ei aikakaan puoliajan aloittaneesta vihellyksestä, kun topparina luutineen Niittymäen pystyavaus tavoitti topparien välistä karkuun karanneen Vistin, joka teki sen missä Kuusisto oli ensimmäisellä puoliajalla epäonnistunut – hallittu nosto laskeutui vastustamattomasti Torren maaliin 0-2 maalin merkiksi. Visti maali alkoi jo enteillä kauan odotettua selkärangan napsahtamista ja pian Syvähuoko pelattiin vapaaksi omalta laidaltaan. Joukkueen nuorisokaartia edustava Kiskon “Wonderkid” viimeisteli tilanteesta 3-0 maalin ikäänsä nähden kadehdittavalla rauhallisuudella, eikä hyvin maalissa torjuneelle Torren kassarille jäänyt mahdollisuuksia pysäyttää “Paremman” Oton sijoitusta. Viimeistään Syvähuokon maalin jälkeen kupletin juoni oli selvä vähä-älyisemmällekin katsojalle: SaTo haki vimmatusti lisämaaleja Torren yrittäessä rimpuilla tsunamin lailla maalille vyörynyttä puna-keltaistaista hyökyaaltoa vastaan. Punakoneen biodiesel loi kuitenkin maalipaikkoja kännykkäkaupungille tyypillisenä linjatyönä ja esimerkiksi Suomelalla oli varaa tällätä pallo taivaan tuuliin oman läpiajonsa päätteeksi.

61.jpg

3-0 tilanteessa Torrellekin siunaantui oma ohikiitävä hetkensä päästä mukaan otteluun, kun Parkkinen epäonnisesti kaatui pallon kanssa alimpana pelaaja ja Torre-peluri pääsi kuin ilmaiseksi nokikkain Jupen kanssa ja sitä seurannut kavennusmaali nosti hetkellisesti tunnelmia kotijoukkueen vaihtopelaajattomassa leirissä. Vanhan salolaisen sanonnan mukaan ilmainen..no…”se” on kaikkein kallein ja Parkkisen kosto odottelin jo kulman takana. Ottelun 4-0 maali olikin sitten ottelun ehdottomasti komeinta katsottavaa. Itsessään Parkkisen maalin keskelle sijoittama rankkari ei ollut unohtumaton, mutta tapa jolla nopea laituri sen hankki oli: kentän oikealla laidalla härinyt laituri ajoi boksin sisään pitämällä pallon ilmassa useiden metrien ajan ja nostaen pallon kolme kertaa vastaan tulleen puolustajan yli ennen kuin hänet rapattiin kentän pintaan. 4-1 tilanteessa SaTolla riitti vielä nälkää lisäosumiin ja tavaramerkkimäisen vastaiskun – Tähkäpää vapautti ensimmäisellä kosketuksella Pykäri läpiajoon vasemmalta laidalta Anttosen nopean avaukseen jälkeen – päätteeksi Pykäri sijoitti loppulukemiksi kaiken kertovat 1-5 lukemat.

71.jpg

Torren kausi kutosen yläsarjassa on pisteiden valossa kulkenut toistaiseksi masentavissa merkeissä, mutta pelillisesti se ei hävinnyt yhtään muille SaToa aiemmin kaudella Pansiossa isännöille joukkueille. Kotijoukkueen taktiikka perustui valitettavan tuttuihin korkeisiin pystypalloihin, joita erityisesti puolustuksen sydämessä luutinut nro.30 viljeli vihaisilla kärsyillään, mutta taktiikan toteutus oli astetta määrätietoisempaa kuin muilla samasta muotista valetuilla joukkueilla – Torren hyökkääjät juoksivat poikkeuksellisen sähäkästi pystyjuoksuihin ja keskikenttäkin voitti hyvällä prosentilla pääpalloja. Ottelun tuomari oli melkoinen vastakohta edellisen TuPV-pelin pillipiiparille, jonka oliskin ollut hyvä olla tiistaina katsomossa ottamassa mallia virkaveljestään. Tuomari tuomitsi selkeän linjan mukaan ja jämäkästi, eikä pyrkinyt ottamaan hänellä kuulumatonta roolia turhilla vihellyksillä – pelaajat saivat pelata eikä kukaan sortunut tarpeettomiin ylilyönteihin. Pansion betonilähiöön hyvissä ajoin ennen ottelun loppua laskeutunut pimeys herätti kysymyksiä tulevia otteluita silmällä pitäen, sillä sarjan viimeiset, syyskuun lopulla pelattavat ottelut tulevat olmaan melkoista kuurupiiloa, jos otteluita ei aikaisesteta tai stadionin valoja kytketä päälle – asiaan olisikin hyvä löytää jokin muu ratkaisu kuin puoliajasta luopuminen, jotta syksyn viimeiset pelit olisivat mielekkäitä pelattavia.

81.jpg

Otteluraportti 25.8.2007 (6.Div. Yläsarja) SaTo vs. SoVoII 6-0

elokuu 27, 2007 kirjoittanut herodes

SaTo – SoVoII ottelua odotettiin ainakin Salon päässä innolla. Parin hiekkapelin jälkeen tekonurmi tuntui taas entistäkin mukavammalta, ja kotipelit ovat ylipäänsä olleet vieraspelejä helpompia. Vaikka SaTo pölläyttikin SoVoII:n vieraskaukalossa tylysti 0-5, ei sikapitäjän ylpeyttä pidetty helppona suupalana. Lisäksi pelaajien takaraivoissa itsestään muistuttivat kaksi edellistä peliä, joista sarjapisteet on pitänyt kammeta hartiavoimin. SaTo lähti siis voittamaan, mutta varautui siihen, ettei mitään saataisi ilmaiseksi.

palloilmassa.jpg

Otteluun valmistautumista varjosti tieto katsomoiden puuttumisesta, ja makkarakojun grillikin sanoi itsensä irti juuri pelin kynnyksellä. Vaikka osa joukkueesta pelkäsikin Ultrien suhtautumista ryynimakkarattomaan kotipeliin, päät pidettiin kylminä. 4-2-3-1 muodostelma täytettiin harvasanaisen keskustelun päätteeksi tutuilla nimillä, joskin poissa olivat pitkäaikaspotilaiden lisäksi, M.Metsänoja, V.Tiainen, O.Tähkäpää sekä N.Seppälä.

Somerolaiset olivat liikkeellä harvalukuisella miehityksellä, itseasiassa vihreäpaitoja oli tasan 11. Pelin alettua olikin selvää, että mikäli palloralli venyisi kestävyyskamppailuksi, SaTo tulisi olemaan vahvoilla. Kotijoukkue ei tyylilleen uskollisesti näännytystaktiikkaan lähtenyt, sillä SaTon raskaan sarjaan iskijät tiesivät, että 12-eräisenkin ottelun voi ratkaista jo ensimmäisessä erässä.

Ottelu alkoi iloisella liikkeellä ja kentän pinnassa pyörikin näyttävästi, vieraspelaajien lisäksi, myös pallo. Karnevaalitunnelmaan virittäytyneen kotiyleisön edessä jokainen piiskasi itsestään viimeisetkin mehut ja Kotipelilauantaista selvästikin nautittiin niin kentällä, kuin sen laidalla.

Somero hyökkäsi jopa kunnioitettavalla tarmolla ja pyrki pelaamaan maatapitkin. Moni vierasjoukkueen hyökkäys alkoikin lupaavasti. Sävel oli kuitenkin sama kuin jo alkukaudesta Somerolla: pallo pelattiin 10-paikalle, johon se myös jäi. Somero ei hyödyntänyt juurikaan kentän leveyttä, toisin kuin SaTo. Lisäksi Tovereiden keskikenttä torpedoi pienimmätkin hyökkäyksen alut säälimättömällä rouhinnalla, joka selkeästi turhautti SoVon hyökkäyksen arkkitehtejä.

saulimartti.jpg

Kotijoukkueen hyökkäyksissä oli aistittavissa vaaranmerkkejä heti alkuminuuteilta. Vast’ikään Prahasta kotiutunut Palokankare käynnisti peliä tehokkaasti, ja ilmastointiasentaja Johannes Kankaanpää esitteli toistuvasti hellää mutta voimakasta kosketustaan. Ottelu ei ehtinytkään paljoa varttia kauempaa vanhentua, kun SaTo iski. Puolinopea hyökkäys käynnistyi vasemmalta laidalta, josta pallo pelattiin yhdellä helpolla syötöllä keskustan kautta Pykärin kiskoille. Rajun pommituksen kohteena ollut somerolaispuolustus puuskutti juuri riittävästi, jotta Satokärjen onnistui penetroitua aina 16-alueelle asti. Vasemmalta maalia lähestyessään Pykärillä oli paikka joko laukoa, tai syöttää keskustaan leikanneelle Kankaanpäälle. Maalivahti paljasti sijoittautumisellaan veikkaavansa jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta arvasi valitettavasti väärin. Sijoitus etu-alakulmaan ja SaTo 1-0 johtoon.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin SaTo iski jälleen, kun nopeajalkainen punakone lähti hyökkäykseen. Juppe Kankaanpää tanssi tiensä läpi somerolaisten keskikentän ja pelasi näyttävällä seinäsyötöllä itsensä aina maalintekosektorille asti. Sovotopparin peittäessä laukausta, lähetti Kankaanpää tarkan toimituksen Pykärin apuun tulleeseen lapaan ja pikkuruisen sivusiirron jälkeen #9 olikin jo kahden maalivahdin kanssa. Peliväline löysi jälleen tiensä verkkoon ja Toverit saivat huudattaa sumutorviaan.

heikki-katkoo.jpg

2-0 osuma paukautti Someron selkärangan, mutta ei vielä katkaissut sitä. Tyrmäysisku oli kuitenkin jo tuloillaan. Peliä oli pelattu vasta reipas puolituntinen, kun SaTo otti kulmatilanteesta puolustusvoiton ja avasi kohti keskiympyrän tietämillä kyttäävää Pykäriä. Pallon kierittyä kohdalle, SaTokärki lähti rauhallisesti jolkottamaan kohti SoVon päätyä. Vierasjoukkue ei täysin käsittänyt tilanteen juonta, vaan toppari lähti rynnistäen katkaisemaan Pykärin itselleen syöttämää palloa. Tämä olikin toivottu virhe, jonka seurauksena Pihkarinteen Jürgen Klinsmann siirtyi vilkulla ohituskaistalle ja juoksi sutena aina maalille asti. Läheltä ylös, ja Pykärin trilogia oli valmis. Pajatson tyhjentämisen kunniaksi #9 paljasti vielä julkean rokonarpisen ylävartalonsa, mistä tuomari kiitti keltaisella kortilla.

piki-le-boof.jpg

Kovalla latauksella pelipäivään ponnistanut SaTo oli samaan aikaan helpottunut ja pettynyt. Helpottunut, koska SoVo oli lyöty köysiin. Pettynyt, koska jännite oli nyt poissa eikä auttamatta jalkoihin jäänyt vierasjoukkue tulisi enää nousemaan, tai jos tulisi, olisi se ehkä kovin comeback sitten Lasaruksen. Pelin luonne muuttuikin nyt näytöksenomaiseksi kotishowksi, johon tällä kaudella ollaan toisaalta totuttukin

Valitettavan loukkaantumisen takia, Somero joutui aloittamaan toisen puoliajan vajaalla. Tämä ei luonnollisestikaan auttanut muutenkin vyötäröään myöden suossa piehtaroivaa joukkuetta. Vieraiden peli alkoikin saada yhä ja enemmän enemmän epätoivon piirteitä. SoVon turhautumista ruokki entisestään Suomelan Yrttiahon ja Syvähuokon armoton rouhinta, joka oli paikon niinkin rajua, että katsomossa isät kielsivät pienimpiä katsomasta. Joku monista paikoista tuotti Suomelalle myös rutiininomaisen keltaisen. Päivän rajuimmasta vartalotaklauksesta vastasi kuitenkin itse maestro, Esa Anttonen. Joidenkin mielestä Anttosen open-ice hit, olisi kuulunut viereisen hallin kaukaloon, mutta kotijoukkueen edustajien lisäksi myös tuomari halusi pelin jatkuvan. Someron numerolla 80 pelannut keskikenttämies teki vaarallisen virhearvion lähtiessään haastamaan Anttosen fysiikkaa ja hänestä päästettiin ilmat pihalle, kuin vanhasta uimarenkaasta.

hanejr.jpg

SaTon pienin kotivoitto tälläkaudella on ollut 4-0 ( WilpasIII ), eikä nälkä loppunut nytkään 3-0 tilanteeseen. Salibandymailan tavoin jalkaansa käyttävä laituri, J.Parkkinen purjehti useampaankin otteeseen puolittaiseen läpiajoon, eikä Baharpalkittu Madi Aaltonenkaan päästänyt oman laitansa puolustajia helpolla. Lähinnä maalintekoa oli ehkä siltikin, jo ennen ottelua liipaisinsormensa herkkyydestä varoitellut, keskikentän pohjalla pelannut, Palokankare. SaTon 4-0 osuma ei kuitenkaan syntynyt niin, kuin sen olisi voinut kuvitella, eli jonkinasteisella läpiajolla, vaan näyttävällä laukauksella. Oikealta laidalta keskustaan ajanut #19, Otto Syvähuoko, yllätti SoVovahdin lisäksi seuratoverinsa, ja mahdollisesti myös itsensä, lähettämällä vasurillaan täydellisen kierrepallon oikeaan yläkulmaan. Reippaasta 20 metristä lähtenyt veto oli kuin kirkkaalla taivaalla vilahtanut tähdenlento, ja ylipäänsä harvinaisen onnistunut suoritus lajissaan. Kiskon kovimmasta oikean jalan pommista tunnettu Syvähuoko esittelikin nyt täysin uuden puolen itsestään.

niittymaki.jpg

Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan punakone jauhoi lisää. Samoin kuin edellinen, myöskin 5-0 osuma oli melko harvinainen osuma. Varmoin, jopa suvereenein ottein esiintynyt #23, Esa Anttonen, teki sen mitä hänen aina silloin tällöin on tehtävä. La Bombanakin tunnettu Anttonen katkoi oikea-aikaisella vastaantulollaan SoVon purkupallon, kuljetti löysät pois, siirsi tutulla liikkeellä vasemmalleen, ja ampui. Kierteetön laukaus lähti yli 25 metristä, mutta SoVon maalivahti oli voimaton. Pahaa aavistamaton veräjänvartija, ei osannut kuvitella kenenkään kantavan näissä peleissä tämän kaliberin tykkiä, ja yllätettiin suorilta jaloilta. Nyt viimeistään peli, sanan varsinaisessa merkityksesä, oli ohi.

yleisoa.jpg

Useampiakin vaaranpaikkoja tehtaillut Visti-Pykäri (vrt.Hogan-Savage) kaksikko kaunisteli lukemia vielä kertaalleen, kuin varmistaakseen SoVon totaalisen antautumisen. SoVon puolustuksen ollessa jo lähes polvillaan, puolivalmiilla koivella pelanneelle Vistille tarjottiin tyhjä maali 2-1 hyökkäyksen päätteeksi. Tylynä isäntänä tunnettu SaTo löi 6-0 lukemat taululle ja juhlinta alkoi nyt viimeistenkin osalta.

Kokonaisuutena tapahtuma oli menestys ja SaTo esitti yhden kauden parhaista peleistään. Vaikka katsomo jäikin ilman makkaraa, sai se urheiluviihdettä kokorahan edestä. Hyökkäyksiä runtattiin käytännössä koko linjan leveydeltä ja puolustus piti pintansa. Tosin kertaalleen Kiljunen pelasi itse itselleen torjuntapaikan, kuin tarjotakseen yleisölle lisäviihdettä: taaksepäin syötetty purkupallo suoraan vastustajalle, joka sijoitti kohti oikeaa yläkulmaa, ja Kuhilaspihan Kahn poimii! Kissamaisella akrobatialla toteutettu, jopa dramaattiseksi luokiteltava suoritus, oli viihdearvoltaan merkittävä, vaikkei se pelin käsikirjoitukseen vaikuttanutkaan.

Mainiosti menneen ottelun jälkeen joukkue on jälleen askeleen lähempänä nousua ja nousuristeilyä. Tulevaisuuden kannalta lupaavinta oli nähdä taas kerran koko joukkueen periksiantamaton asenne.

Otteluraportti 15.8.2007 (6.Div. Yläsarja) TuPV vs. SaTo 0-1

elokuu 20, 2007 kirjoittanut Sami Näätä

KuuLa pelin karvas tasapeli ja kauden ensimmäiset menetyty pisteet olivat ryömineet kummittelemaan satolaisten uniinkin, mutta onneksi tilaisuus hyvitykseen tarjoutui vain viikon tuskaisen odottelun jälkeen kun SaTo palasi rikospaikalle Pansioon TuPV:n vieraaksi. Pelin alla iso luuta oli luutinut SaTon pelaajaringin kapeammaksi kuin kertaakaan aiemmin kuluneella kaudella; Kalle, Matias ja Vuorinen olivat antaneet periksi pimeälle puolelleen ja paenneet Prahaan blondatut teknohyppyrit pystyssä ja puuhelmet kaulassa höntsäämään säbää, Jussi “White Whale/Moby Dick” Isotalo jahtasi kadonnutta rusketustaan Espanjassa, Parempi Tiainen oli ansaitsemassa leivänpäällisiä perheelleen ja “Salon Gascoigne” Naipakin lempinimensä mukaisesti firman kesäjuhlissa tuulettumassa. Edellä mainttujen pelaajien lisäksi SaTon sotisovasta puuttuivat pitkäaikaispotilaat Jere “Salolainen Potilas”Tiainen sekä Raffe. Kovista menetyksistä huolimatta Toverit saivat kuitenkin jalkeille riittävän ja kilpailukykyisen joukkueen, joka janosi hyvitystä reilu viikko sitten koetulle vääryydelle.

11.jpg

Aiemmat onnistuneet pelimatkat Pansion saharalle olivat poikineet kannattajien keskuudessa SaTolle lempinimen “Erämaan Kettu”, jonka oikeutus oli nyt katkolla. Edellisen KuuLa-ottelun lopputuloksesta huolimatta itse peli oli ollut hyvin SaTon hyppysissä vaikka voitto olikin onnistunut lipsahtamaan punakeltaisen teräsnyrkin puristuksesta liukkaan saippuan tavoin, eikä Tovereiden valmennusjohto nähnyt tarvetta taktisille muutoksille TuPV-peliin lähdettäessä. SaTon maalinsuulla aloitti totuttuun tapaan Heikki Kiljusen massiivinen figuuri ja joukkue hänen edessään ryhmitettiin tuttuun 4-2-3-1 muodostelmaan. Puolustuslinja parsittiin kokoon paikalla olleista miehistä muotoon (vasemmalta oikealle) Anttonen-Niittymäki-Nissi-Metsänoja, eikä V.Tiaisen, Isotalon ja Vuorisen poissaolojen takia juuri muita vaihtoehtoja joukkueelle edes jäänyt – eikä penkille yhtään varsinaista puolustajaa. SaTon sikaduo Suomela-Tähkäpää otti oman epäkiitollisen paikkansa keskikentän pohjalta yläpuolellaan 10-paikalla Juppe”Johannes”Kankaapiä. Visti valtasi aloituskokoonpanon piikkipaikan itselleen ilmeisesti isomman oikudella Pykärin kieron klyyvarin edestä ja laiturin tontit siunaantuivat Kuusistolle ja Parkkiselle. Vaihtopenkille omaa vuoroon odottamaan jäivät siis Yrttiaho, Pykäri ja Syvähuoko.

————–Kiljunen———-

Metsänoja–Milf—-Niittari–Esa

——Tähkäpää—-Suomela—–(Yrttiaho)

Jarno———Juppe—Parkkinen (Syvähuoko)

—————-Visti————– (Martti)

53.jpg

Pykärin sijaisena kapteenin nauhaa massiivisessa hauiksessaan kantanut Tähkäpää jatkoi joukkueen edellisten kapteenien kunniakasta perinnettä voittamalla tuomarin ennen pelin alkua suorittaman arvonnan ja säästämällä Kiljusen raastavalta erämaamarssilta kentän toiseen päätyyn – TuPV sai aloituksen ja ottelu saattoi alkaa paikalla matkanneiden runsaslukuisten vierasfanien sumutorvien säestyksellä. Pelin alkutahdit olivat melko sekavia SaTon hakiessa tuntumaa betonin kovaan alustaan ja kotijoukkueen rakentaessa peliään 6.divisioonassa niin tyypilliseen tapaan ilmapallojen kautta. Kuitenkin TuPV:n voisi jopa väittää hallinneen ottelun ensimmäistä 15 minuuttista vaikka SaTo loikin ottelun ensimmäisen maalintekopaikan. Lempinimellä “Hulk” tunnettu Visti näytti miksi hän on nimensä ansainnut taistelemalla itselleen pystypallon, joka näytti karkaavan päätyrajasta ulos – väkivahva Visti kampesi palloa suojanneen puolustajan ja itsensä maihin napaten samalle pelivälineen itselleen ja toimittaen sen lyhyen kuljetuksen jälkeen takaviistoon boksin sisään laukaisupaikkaan nousseelle Tähkäpäälle. Hyvän maalintekopaikkaan päässyt Tähkäpää teki tilanteessa kuitenkin raimohelmismäisen ratkaisun hakemalla vielä takatolpalta vapaana ollutta Parkkista, mutta nopea laituri ei pystynyt ohjaamaan hankalan korkuista syöttöä maaliin. Puoliajan edetessä SaTo alkoi kuitenkin koko ajan saada paremmin otetta pelistä oransseissa pelipaidoissa pelanneen kotijoukkueen pelinrakentelun koostuessa enää lähinnä sivurajaheitoista sekä tuomarin avokätisesti jakamista vapaapotkuista. Läpi ottelun kummallisesti tuominneen oikeudenjakajan käsittämättömät tuomiot vesittivät jo ensimmäisellä puoliajalla monta SaTon lupaavaa hyökkäystä ja erityisesti tuomarin hetkellisistä sokeuden tai kaiken läpäisevän laserkatseen oikuista kärsi kärjessä hartiavoimin töitä tehnyt Pykäri, jota vastaan kaikki otteet tuntuivat olevan sallittuja vastustajalta – surkuhupaisimpia olivat tilanteet, joissa Pykäri oli pallon kanssa murtautumassa maalipaikkaan kun tuomari vihelsi koripallosta tutuksi tulleen hyökkääjän virheen 9-paitaa vastaan. Puoliajan edetessä tuomari ja tämän omaa linjatonta linjaansa noudattaneet vihellykset alkoivat varastaa ottelun päähuomion ja kuumentaa joukkueiden, erityisesti SaTon tunteita. Kaikesta huolimatta Toverit pystyivät luomaan puoliajan lopuksi vielä yhden loistavan maalipaikan Jupen vapautettua ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Kuusiston nokikkain TuPV:n maalivahdin kanssa, mutta erinomaisesti pelannut veräjän vartijan onnistui torjua Jarnon boksin rajalta ampuma laukaus ja tauolle siirryttiin pyöreissä 0-0 lukemissa.

21.jpg

Taukopalaverissa ei nähty suurempaa tarvetta muutoksille vaikka peliä päätettiinkin hankalan alustan takia suoraviivaistaa ja palloa pelata enemmän boksiin pikkunäppärän hieromisen sijaan. Vaikka se olikin kotijoukkue joka pelasi oransseissa yläosissa, niin SaTon leirissä korostettiin Jutin Hockey Nightissä tunnetuksi tekemän “hermokontrollin” merkitystä ottelussa, jonka ilmapiiri oli ollut koko ajan kiristymään päin.

8.jpg

Toinen puoliaika alkoi siitä mihin ensimmäinen loppui SaTon hakiessa nälkäisenä vapauttavaa avausmaalia TuPV:n pelatessa omaa ikävää, vaikkakin käytännöllistä peliään, mutta varsin pian tuomarin kaipuu parrasvaloihin tai totaalinen kyvyttömyys pestiään kohtaan pilasi ottelun jatkuvilla pelikatkoilla ja käsittämättömillä vihellyksillään. Sanomattakin on selvää, että tuomarin linja suosi hienosti kotijoukkuetta, joka hyötyi muutenkin katkonaisesta pelistä. TuPV:n onkin pitkälti kiittäminen ottelun erotuomaria siitä, että se pystyi vielä nousemaan sillasta johon SaTo oli sen jo pakottanut. Tuomarin yhden miehen show’n seuraaminen vierestä ei sopinut satolaisille, joiden energiasta yhä suurempi osa alkoi kanavoitumaan mustapaidan opastamiseen. Valitettavasti tuomarin linjaton työskentely johti myös siihen, että otteet kentällä alkoivat muuttua kovemmiksi kummalakin joukkueella ja ottelun viimeiset 30 minuuttia muistuttivatkin enemmän outoa painin ja jaloilla pelattavan lentopallon symbioosia kuin itse kuningaslajia.

31.jpg

Pelin luonteesta johtuen kunnon maalipaikkojen luominen oli työn ja tuskan takana kummmallakin joukkueella, mutta ottelun luonnetta kuvasi erinomaisesti se, että 0-0 tilanteessa SaTon vaihtopelaajat hakivat ohilauottuja palloja juosten TuPV:n maalin takaa kotijoukkueen maalivahdin keskittyessä löntystelyyn ja ajan kuluttamiseen – SaTo halusi voittaa isolla h:lla, kun kotijoukkue olisi mieluusti tyytyyt maalittomaan pistejakoon. TuPV:n suunnitelmat valuivat kuitenkin joukkueen sormien läpi Pansion sepelille ottelun 74. minuutilla, kun kolossaalinen Mikael Nissi nousi pakan korkeimmalle ja puski voimalla Esa Anttosen vapaapotkusta tarjoileman pallon maaliverkkoihin. Maalia edelsi kentän vasemmalla laidalla n.35 metrisssä tapahtunut rike, jossa Tähkäpää kaadettiin tyylipuhtaalla “open ice hitillä” kentän pintaan jota seiuranneesta vaparista jonarneriisemäisen vasurin omaava Anttonen toimitti millimetrin tarkan keskityksen “Salon Dellasin” lentoradalle. Vapauttavan osuman jälkeen SaTo aloitti riehakkaat juhlinnat joiden tiimellyksessä myös yksi vieraskannattajista ryntäsi kentälle tuulettamaan komeaa maalia joukkueen kanssa!

42.jpg

Avasuosuman jälkeen aiemmistä peleistä tuttu ilmiö toistui jälleen kerran SaTon pelin vapauduttua 1-0 maalin jälkeen ja viimeisen vartin aikana jännitettiin enemmän mahdollista 0-2 maalia kuin 1-1 tasoitusta. Parhaimmat tilaisuudet voittolukemien kaunisteluun lankesivat Syvähuokolle jonka 10 metristä ampuman laukauksen TuPV:n maalivahti torjui yläriman kautta väljemmille vesille sekä Pykärille, jonka heavyshottin kotijoukkueen maalivahti poimi uskomattomasti aivan maalin yläkulmasta. TuPV:n 5. divisioonaan matkalla ollut laiva natisi ja hölskyi SaTon ottelun loppuhetkillä nostattamassa myrskyssä, mutta tuomarin loppuvihellys pelasti sen lopulliselta haaksirikolta.

6.jpg

Voittomaalin puskeneen Mikael Nissin lisäksi toisen puoliajan suurin, tai ainakin näkyvin tähti oli ottelua omintakeisella tyylillään tuominnut erotuomari jonka suoritusta voisi kuvailla lyhyesti ja ytimekkäästi katastrofaaliseksi. Kunnia siitä, että ottelu ei räjähtäny lopullisesti pillipiiparin käsiin jälkimmäisellä 45 minuuttisella kuuluu kaikille muille kuin tuomarille itselleen. Ottelun toinen puoliaika muistutti suurilta osin kesän alkusarjan surullisen kuuluisaa Sauvon peliä ja Tovereistakin ainakin Suomela, Tähkäpää ja Anttonen joutuivat tekemään tuttavuutta keltakortin kanssa eikä ulosajokaan olisi joidenkin näiden pelaajien kohdalla ollut suurikaan yllätys, eikä lopulta vääryyskään.

7.jpg

Silmiä hivelevää pallorallia tai pikkunäppärää pallojongleerausta ei Pansiossa keskiviikkona nähty, mutta ottelun alla pukukopissa painotettu slogan “jos ei taidolla, niin tahdolla” realisoitui upealla tavalla kentällä hurjana taisteluna ja kolmena sarjapisteenä. Toisissa oloissa, toisella tuomarilla pelikin olisi saattunut olla eheämpää ja muistuttanut enemmän jalkapalloa ja olisikin ollut helppo kuvitella SaTon siinä tapauksessa hakeneen vieraspisteet isommallakin voittomarginaalilla vaikka TuPV pelasiki, siis puolusti, hyvin ja sinnikkäästi. Maalillaan Kiljusta ei laukauksilla juurikaan hätyytelty, vaikkakin kertaalleen toisella puoliajalla “Kuhilaspihan Kahn” katkaisi loistavalla ulostulollaan TuPV:n hyvin orastaneen hyökkäyksen puskemalla pallon 20 metristä väljemmille vesille. Katsomoraadin Bahar-pötköt jaettiin tällä kertaa voittomaalin tehneen ja hyvin katkoneen Nissin, omaa laitaansa herran elkein hallinneen ja voitto-osuman alustaneen Anttosen sekä yritteliäästi hyökänneen Jupen kesken.